• Traktorimönkijä on monen ensimmäinen ajoneuvo –näkyvät myös onnettomuustilastoissa

    Uutta ajokorttia hankkiva ja liikenteeseen suuntaava nuori tarvitsee vanhemman tukea, vaikkei itse sitä myöntäisikään, muistuttaa liikenneturva.
    Tilaajalle
    Monet traktorimönkijöistä vastaavat teholtaan henkilöautoa, joten nopea kiihtyvyys voi tulla kuljettajalle yllätyksenä.
    Monet traktorimönkijöistä vastaavat teholtaan henkilöautoa, joten nopea kiihtyvyys voi tulla kuljettajalle yllätyksenä.  Kuva: Kimmo Haimi
    Koneet ja autot|Liikenne
    3.7.202416:00
    Terhi Torikka

    Traktorimönkijästä on tullut monelle nuorelle ensimmäinen ajoneuvo mopon tai mopoauton sijaan. Se, että nuorella kuljettajalla on riittävät valmiudet toimia liikenteessä, vaatii myös vanhemmilta huolehtimista.

    ”Mönkijää hankkiva nuori tarvitsee vanhemman tukea, vaikkei itse sitä myöntäisikään”, Liikenneturva muistuttaa.

    ”Mönkijöitä on paljon ja ne näkyvät onnettomuustilastoissa”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Elias Ruutti sanoo tiedotteessa.

    Osa ajokorteista edellyttää vain teoriakoetta, minkä vuoksi riittävään osaamiseen liikenteessä on kiinnitettävä huomiota. Myös ajotuntien hankkimista ammattilaiselta kannattaa harkita.

    ”Jokaisen ajokorttia suorittavan on hallittava liikenteen säännöt ennen ajamaan lähtemistä. Autokoulujen ajotunnit maksavat itsensä pian takaisin, kun turvalliset liikennetaidot ovat hallussa. Se on varmasti myös huoltajien toivelistan ykkösenä”, Ruutti kannustaa.

    Monet traktorimönkijöistä vastaavat teholtaan henkilöautoa, joten nopea kiihtyvyys voi tulla kuljettajalle yllätyksenä.

    Ajokokeen suorittamisen jälkeen on mahdollista harjoitella itsenäisesti liikenteessä. Sitä kannattaa jatkaa myös esimerkiksi vanhempien kanssa rauhallisessa ympäristössä, Liikenneturva neuvoo.

    ”Vinkki jokaiselle nuoren vanhemmalle: mene itse kyytiin ja anna nuorelle palautetta ajamisesta. Käykää yhdessä läpi hankalalta tuntuvat tilanteet tai risteykset ja jutelkaa, miten liikenteessä liikutaan turvallisesti. Osoita, että olet kiinnostunut nuoren liikkumisista.”

    Huomiota kannattaa kohdistaa myös menopeliin. Monet traktorimönkijöistä vastaavat teholtaan henkilöautoa, joten nopea kiihtyvyys voi tulla kuljettajalle yllätyksenä. Mönkijä myös kaatuu herkästi.

    Mönkijät voidaan luokitella useampaan eri ajoneuvoluokkaan, jotka vaikuttavat siihen, millaista mönkijää nuori ajokortillaan saa ajaa.

    ”Osa nuorten suosimista traktorimönkijöistä vaatii AM/121-luokan ja osa T-luokan ajokortin”, Ruutti muistuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Monet vuokraavat nykyisin vaikkapa veneitään muiden käyttöön.

      Matkailu | Vesikulkuneuvon vuokraamisen suosio on kasvussa − nämä tulee tietää ennen veneesi vuokraamista

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin