• IL: Maanviljelijä tarjosi tienpientareille apilaa lupiinien sijaan – torjuttiin tylysti

    Liikenneviraston työmaalle ei vielä 15 vuotta sitten kelvannut kotimaisen tuottajan kauppaama apila. Asiantuntijan mukaan peli lupiinin leviämisen osalta on Suomessa jo menetetty.
    Runsaana kasvava komealupiini on tienvarsilla yleinen näky.
    Runsaana kasvava komealupiini on tienvarsilla yleinen näky. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Ympäristö
    12.7.202512:15
    Taneli Laine

    Eläköitynyt maanviljelijä Henry Vertanen kertoo Iltalehdelle tarjonneensa tuottamiaan apilan ja heinän siemeniä Väylävirastoa edeltäneen Liikenneviraston työmaille Kouvolan seudulla noin 15 vuotta sitten.

    Vertasen mukaan ehdotus torjuttiin ylimielisesti ja tylysti. Siemeniä ei kuulema tarvittaisi, koska parempaa olisi saatavilla Englannista. Samaisissa tienpenkoissa alkoi myöhemmin kasvaa lupiinia.

    Iltalehden haastatteleman Väyläviraston logistiikkajohtaja Pekka Rajalan mukaan virasto ei 15 vuotta sitten hankkinut itse siemeniä. 2000-luvun alusta asti vihertyöt on teetetty urakoitsijoilla, jotka vastaavat myös siemenhankinnoista.

    "Luulen, että tässä on syntynyt väärinkäsitys", Rajala sanoo.

    Lupiini on pioneerilaji, joka pyrkii kasvamaan ensimmäisenä muokatuilla maa-alueilla.
    Lupiini on pioneerilaji, joka pyrkii kasvamaan ensimmäisenä muokatuilla maa-alueilla. Kuva: Säde Aarlahti

    Väyläviraston mukaan lupiinia ei pitäisi nykyisin käytetyissä siemenseoksissa olla. Kaikkea uutta kasvustoa ei voi rakentamisella selittääkään.

    ”Suomessa ei ole rakennettu viime aikoina niin paljoa, kuin lupiinia kasvaa. Lupiinia kasvaa myös niissä paikoissa, missä ei ole useisiin vuosiin rakennettu yhtään mitään.”

    Henkilökohtaisen näkemykseni mukaan peli lupiinin leviämisen osalta on Suomessa jo menetetty.

    Marko Hyvärinen

    Alun perin puutarhoista tienpenkoille ja pihoille levinnyt lupiini on haitallinen vieraslaji, jonka siemeniä sai aikanaan vapaasti kaupoista. Nyt lajin leviämistä yritetään torjua muun muassa kitkemällä, mutta vastuu jää usein maanomistajalle.

    "On irvokasta, että tienvarsissa on käytetty siementä, jossa on ollut lupiinia, ja sen torjunta kuuluu nyt maanomistajille. Sen, joka levittää haitallista kasvia, täytyisi myös korjata se pois", maanviljelijä Vertanen kommentoi.

    Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvi- ja sienibiologian johtaja Marko Hyvärinen vahvistaa Iltalehdelle, että lupiini leviää siemenistä ja että sen leviäminen on vaikeasti hallittavissa.

    "Henkilökohtaisen näkemykseni mukaan peli lupiinin leviämisen osalta on Suomessa jo menetetty", Hyvärinen sanoo.

    Iltalehti: Maanviljelijä tarjosi Liikennevirastolle apilansiemeniä – Torjuttiin tylysti ja tilalle istutettiin lupiineja

    Lisää aiheesta
    • Lupiini leviää vauhdilla ja vie näin tilaa Suomen luontoon alunperin kuuluvilta kasveilta.

      Ilmastonmuutos | Poimi lupiini maljakkoon – Luonnonsuojeluliitto haastaa uuteen tempaukseen

    • Rahanarvoisia tuhottavia ovat lupiini (kuvassa), jättipalsami, kurtturuusu ja kanadanpiisku.

      Luonto | Lupiineja repimällä voi ansaita rahaa – nämä kunnat maksavat vieraslajien tuhoamisesta

    • Viitapihlaja-angervo ja sen eri muodot on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi.

      Ympäristö | Nämä vieraskasvit joutuvat erityiskäsittelyyn Järvi-Suomessa – luvassa kuumaa kyytiä

    Artikkelin aiheet
    lupiiniongelma
    maatalous
    vieraslajit
    apila
    Väylävirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä