• Kreml: Venäjä neuvottelisi rauhasta Yhdysvaltojen kanssa, Ukraina "mukana tavalla tai toisella"

    Kremlin mukaan Ukraina osallistuu rauhanneuvotteluihin tavalla tai toisella, mutta ensisijaisesti Venäjä haluaa neuvotella Yhdysvaltojen kanssa.
    Peskovin mukaan Trumpin ja Putinin tapaamispaikkaa tai -aikaa ei ole vielä päätetty. Lehtikuva/AFP.
    Peskovin mukaan Trumpin ja Putinin tapaamispaikkaa tai -aikaa ei ole vielä päätetty. Lehtikuva/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    13.2.202520:46
    STT–AFP

    Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi torstaina venäläistelevision haastattelussa, että Venäjä neuvottelisi Yhdysvaltojen kanssa kahden kesken. Lisäksi neuvotteluja käytäisiin hänen mukaansa siten, että Ukraina olisi jollain tavalla mukana.

    ”Totta kai Ukraina osallistuu neuvotteluihin tavalla tai toisella”, hän sanoi haastattelussa.

    Kremlin mukaan vielä ei kuitenkaan ole päätetty, missä ja milloin Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapaavat.

    Johtajien tapaamisen järjestäminen voi kestää viikkoja tai jopa kuukausia, Peskov sanoi.

    Peskovin lausunto näytti kumoavan Trumpin lausunnon siitä, että Putin ja Trump tapaisivat pian Saudi-Arabiassa. Trump oli esittänyt väitteensä Valkoisessa talossa pian sen jälkeen, kun hän oli puhunut Putinin kanssa puhelimessa melkein puolitoista tuntia.

    Neuvotellun rauhan on sisällettävä joitain elementtejä, jotka ovat epämieluisia molemmille osapuolille.

    Kaikki neuvottelut Venäjän hyökkäyssodan lopettamiseksi käydään sekä Ukrainan että Venäjän kanssa, sanoi puolestaan Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth. Asiasta kertoo muun muassa Britannian yleisradio BBC.

    Hegseth sanoi Brysselissä Naton puolustusministerikokouksen yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa myös, että neuvotellun rauhan on sisällettävä joitain elementtejä, jotka ovat epämieluisia molemmille osapuolille.

    Hegseth toisti jälleen Yhdysvaltain kannan, että puolustusmenotavoite on nostettava nykyisestä kahdesta lopulta aina viiteen prosenttiin maiden bruttokansantuotteesta.

    Lisää aiheesta
    • Orpon mukaan Ukrainasta ei voi sopia ilman Ukrainaa. Lehtikuva / Emmi Korhonen.

      Ulkomaat | Pääministeri Orpo kuvailee Trumpin asettamia reunaehtoja rauhanneuvotteluille todella koviksi

    • Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth ja Naton pääsihteeri Mark Rutte. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Hegseth vakuutti USA:n sitoutumista Natoon, kehui Trumpia parhaaksi rauhanneuvottelijaksi

    • Charly Salonius-Pasternakin mielestä Naton uskottavuus on vaurioitunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toisen kauden alussa. Keskustan puheenjohtaja, entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen korostaa, ettei Ukrainaa saa jättää oman onnensa nojaan.

      Politiikka | Kaikkonen: Rauhantunnustelut eivät saa johtaa Ukrainan sivuuttamiseen ‒ tutkijan mielestä Suomen on osallistuttava Ukrainan turvatakuisiin

    Artikkelin aiheet
    rauhanneuvottelut
    Venäjä
    Yhdysvallat
    Ukraina
    Kreml
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria