• Kaikkonen: Rauhantunnustelut eivät saa johtaa Ukrainan sivuuttamiseen ‒ tutkijan mielestä Suomen on osallistuttava Ukrainan turvatakuisiin

    Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista arvioi, että Naton uskottavuus on jo vaurioitunut presidentti Donald Trumpin puheiden seurauksena.
    Charly Salonius-Pasternakin mielestä Naton uskottavuus on vaurioitunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toisen kauden alussa. Keskustan puheenjohtaja, entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen korostaa, ettei Ukrainaa saa jättää oman onnensa nojaan.
    Charly Salonius-Pasternakin mielestä Naton uskottavuus on vaurioitunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toisen kauden alussa. Keskustan puheenjohtaja, entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen korostaa, ettei Ukrainaa saa jättää oman onnensa nojaan. Kuva: Roni Rekomaa / UPI, Jarkko Sirkiä, Carolina Husu, koonnut: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Politiikka
    13.2.202511:09
    Jukka Koivula

    Keskustan puheenjohtajan, entisen puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan Yhdysvaltain ja Venäjän johtajien keskustelut eivät saa johtaa siihen, että ukrainalaiset ja Eurooppa sivuutetaan neuvottelupöydissä.

    ”Ukrainan yli tai ohi ei oikeudenmukaista rauhaa voi neuvotella. Ukrainaa ei saa jättää oman onnensa nojaan. Ei nyt, ei neuvotteluissa, ei rauhan synnyttyä”, Kaikkonen painottaa tänään torstaina julkistamassaan tiedotteessa.

    ”Kyse on Ukrainan oikeuksien lisäksi myös siitä, hyväksytäänkö perusteettomat, väkivaltaiset aluevaltaukset politiikan välineenä. Ukrainan rauha ja tapa jolla se syntyy on monella tapaa myös Euroopan asia.”

    Kaikkonen peräänkuuluttaa oikeudenmukaista rauhaa, ja varoittaa että kyseessä on Ukrainan kohtalon lisäksi koko Euroopan asia sekä Suomen etu.

    ”Ukrainan rauha ja tapa jolla se syntyy on monella tapaa myös Euroopan asia.”

    Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen

    Antti Kaikkosen mielestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pitää huolehtia kolmesta asiasta.

    ”Pidetään Yhdysvallat Natossa, pidetään Suomen oma paketti kasassa, ja edistetään Euroopan nousemista seisomaan omilla jaloillaan.”

    Keskustapomon mukaan Suomen täytyy huolehtia kyvystään pärjätä kaikissa olosuhteissa.

    ”Vahva puolustus, huoltovarmuus ja sisäinen eheys ovat kaikki välttämättömiä. Samaa tarvitaan enemmän Euroopassa. Puolustuksessa Euroopan maat ovat vuosikymmeniä sallineet omien voimiensa rapautua luottaen amerikkalaisten hoitavan asiat. Euroopan on korkea aika nousta seisomaan omilla jaloillaan.”

    Kaikkonen kommentoi MT:lle, että Suomen kannattaa olla mukana Ukrainan ja Euroopan turvallisuutta vahvistettaessa.

    Hän myös kertoo uskovansa, että Yhdysvallat on sitoutunut vahvaan Natoon jatkossakin.

    ”Se on myös Yhdysvaltain etu”, Kaikkonen sanoo.

    ”Puolustuksessa Euroopan maat ovat vuosikymmeniä sallineet omien voimiensa rapautua luottaen amerikkalaisten hoitavan asiat. Euroopan on korkea aika nousta seisomaan omilla jaloillaan.”

    Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen

    Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak arvioi, että sotilasliitto Naton uskottavuus on vaurioitunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin (republikaanit) ja muiden Trumpin hallinnon edustajien viimeaikaisten puheiden seurauksena.

    Trump on muun muassa vaatinut toiselta Nato-maalta Tanskalta Grönlantia liitettäväksi osaksi Yhdysvaltoja. Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth on ilmoittanut, etteivät Ukrainan vuoden 2014 rajat enää päde, Ukraina ei pääse Natoon ja että Ukrainan tulevat turvatakuut jäävät Euroopan harteille.

    ”Minusta Naton uskottavuus on kokenut kolauksen, koska Nato on pohjimmiltaan poliittinen sopimus ja sitoumus. Siitä kertoo jo se, että tällaista keskustelua joudutaan käymään ja tällaisia artikkeleita kirjoitetaan”, Salonius-Pasternak toteaa.

    ”Se uskottavuus on jo väistämättä kärsinyt, johon Naton pelote ja yhtenäisyys perustuvat. Mutta en usko, että Naton nykyistä suorituskykyä on vielä vaurioitettu.”

    ”Se uskottavuus on jo väistämättä kärsinyt, johon Naton pelote ja yhtenäisyys perustuvat.”

    Charly Salonius-Pasternak

    Johtavan tutkijan mukaan on lähtökohtaisesti myönteinen asia, että rauhantunnusteluja käydään Ukrainan sodan osalta.

    ”Kaikki sodat loppuvat joskus ja usein juuri rauhantunnustelujen myötä. Mutta iso mutta on siinä tavassa, jolla Yhdysvallat ja Venäjä nyt rauhaa tunnustelevat. On annettu ymmärtää, että Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat rauhan ja sitten muille vain kerrotaan, mitä se maksaa Euroopalle ja mitä alueita Ukrainan pitää luovuttaa.”

    Salonius-Pasternakin mukaan Trumpin ulkopolitiikassa on suurvaltapoliittinen sävy.

    ”Näyttää siltä, että ohjaava maailmankuva Trumpilla ja hänen hallinnollaan on tämä, että suurvallat päättävät ja muut saavat sitten sopeutua siihen. On hyödyllistä varautua mahdollisuuteen, että Yhdysvallat näkisi suurvaltapolitiikan tärkeämpänä kuin sitoumukset yksittäisille valtioille.”

    Salonius-Pasternak toivoo, että Ukrainan tueksi saadaan laaja kansainvälinen koalitio antamaan turvatakuita.

    ”Myös Suomen kannattaisi olla mukana osana laajaa koalitiota, jossa täytyisi ehdottomasti olla mukana myös ydinasevaltiot Ison-Britannia ja Ranska.”

    MTV: USA:n uudelta puolustusministeriltä kylmä suihku Euroopan johtajille

    Lisää aiheesta
    • Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.).

      Politiikka | Yle: Puolustusministerin mukaan käsillä Ukrainan sodan ratkaisevat hetket

    • Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth ja Naton pääsihteeri Mark Rutte. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Hegseth vakuutti USA:n sitoutumista Natoon, kehui Trumpia parhaaksi rauhanneuvottelijaksi

    • Maatalouden huono kannattavuus on ongelma koko EU:n tasolla, Petteri Orpo kuvaa.

      Maatalouspolitiikka | Orpo: ”Viljan varmuusvarastoja ei pidä purkaa aikana, jolloin Euroopassa raivoaa sota”

      Tilaajalle
    •  Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä tiistaina. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.

      Politiikka | Eduskunta myötämielinen ukrainalaisten tilapäisen suojelun jatkamiselle: "Meidän tulee tehdä kaikkemme Ukrainan auttamiseksi"

    Artikkelin aiheet
    ukraina
    natopolitiikka
    ulkopolitiikka
    euroopan turvallisuus
    Antti Kaikkonen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa