• Elintarvikealan lakko alkaa tiistaina – työntekijät valmiina jatkamaan sikojen teurastusta

    Työnantaja syyttää lakkoilun vaarantavan eläinten hyvinvoinnin. Lakossa on mukana 13 tehdasta.
    Kuva: Marja Seppala
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    6.4.202515:32
    Eija Mansikkamäki

    Liha- ja valmisruoka-alan lakko alkaa tiistaina keskiyöllä ja kestää torstaiyöhön. Lakkoa soviteltiin lauantaina, mutta uuteen sovintoehdotukseen ei ollut edellytyksiä.

    Lakossa on 13 Apetitin, Atrian, HK Foodsin, Poutun, Saarioisten ja Snellmanin Kokkikartanon tehdasta ja liki 4 000 työntekijää.

    Lakkoa siirrettiin kertaalleen valtakunnansovittelijan esityksestä kahdella viikolla.

    Taustalla on kiista leipomoalan työehdoista.

    ”Työnantaja ajaa yksipuolista määräysvaltaa teettää yhdeksäntuntista työpäivää ja 45-tuntista työviikkoa. Se sivuaa muitakin sopimusaloja, ja jäsenistömme tietää, että vastaavaa ajettaisiin seuraavilla neuvottelukierroksilla muillekin aloille”, Suomen Elintarviketyöläisten Liiton puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoi MT:lle sunnuntaina.

    Viime viikolla leipomolakossa oli yli 2 000 työntekijää. SEL on antanut uuden lakkovaroituksen leipomoalalle 15.–16.4. sekä neljään Valion yksikköön 22.–24.4.

    Tiistaina alkavan lakon ulkopuolelle jäävät broileriteurastamot, sillä nopeasti kasvavien lintujen teurastusaika on tarkka.

    Kuntosen mukaan työntekijät ovat myös valmiita teurastamaan sikoja, jos Ruokavirasto niin edellyttää ja työnantaja pyytää. Paloittelu ja jalostus tehtäisiin lakon jälkeen.

    Elintarviketeollisuusliitto tiedotti lauantaina, että lakko vaarantaa eläinten hyvinvoinnin maatilojen pitkien odotusaikojen ja ylikuormituksen vuoksi.

    Kuntonen vastaa, että teurastuksen jälkeen eläinsuojeluongelmaa ei ole.

    Lisää aiheesta
    • Leipomoiden yötyölisät jumittavat koko elintarviketeollisuuden työehtosopimusneuvotteluja.

      Elintarviketeollisuus | Elintarvikealan palkkaneuvottelut ovat solmussa leipomoalalla – kiista yötyökorvauksista voi vaatia pidemmänkin lakon

    • Lakko olisi 22.–24. huhtikuuta Valion tehtailla Jyväskylässä, Oulussa, Riihimäellä ja Vantaalla. Arkistokuva.

      Elintarviketeollisuus | Elintarviketyöläiset antoivat uuden lakkovaroituksen neljään Valion tehtaaseen

    Artikkelin aiheet
    elintarvikealan lakko
    sika
    elintarviketeollisuus
    työehdot
    ammattiyhdistys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria