• Yle: Loimaalle suunnitellaan valtavaa aurinkosähköpuistoa – asukkaat pelkäävät, että maalaismaisema muuttuu teollisuusalueeksi

    Loimaa houkuttaa teollisen mittakaavan aurinkosähköpuistoja suunnittelevia toimijoita.
    Kuvassa on Sulkavalle valmistunut aurinkosähköpuisto SunSulkava.
    Kuvassa on Sulkavalle valmistunut aurinkosähköpuisto SunSulkava. Kuva: Saara Lavi
    Uutiset|Energia
    6.6.202311:30
    Juho Mäkelä

    Loimaalle suunnitellaan satojentuhansien paneelien aurinkovoimaloita, Yle uutisoi.

    Kaikkiaan selvityksessä on viisi kohdetta. Paikalliset asukkaat pelkäävät maisemahaittaa ja asuntojensa arvon romahtamista.

    Tero Heiska muutti vaimoineen alueelle 11 vuotta sitten. Omakotitaloa on vähitellen kunnostettu ja perhe kasvanut nelihenkiseksi.

    ”Kyseessä on jättimäinen hanke. Noin neljä metriä korkeita paneelirakenteita ja muuntajakoppeja levittäytyisi silmänkantamattomiin. Meidän pihaltamme olisi näkymä kahteen kenttään eli olisimme niiden puristuksessa”, Heiska sanoo Ylen haastattelussa.

    38 paikallista asukasta on allekirjoittanut huomautuksen, joka vastustaa aurinkovoimalan sijoittamista alueelle.

    ”Maisemahaitta olisi järkyttävä. Kaunis ympäristö muuttuisi teollisuusalueeksi. Se pelottaa ja huolestuttaa perheeni ja muiden asukkaiden puolesta”, Heiska kertoo.

    ”Pyrimme tietysti ottamaan kaiken palautteen huomioon, mutta kyseessä on turvallinen tuotantomuoto, jonka vaikutukset tunnetaan hyvin.” Jussi Mäkinen, Ilmatar Energy

    Energiayhtiö Ilmatar Energyn hankejohtaja Jussi Mäkisen mukaan hankkeista ei muodostu merkittäviä ympäristövaikutuksia, koska kyse on peltoalueesta.

    ”Aurinkoenergiahankkeessa keskeisintä on nopea maisemassa tapahtuva muutos. Luontoarvoiltaan arvokkaille alueille investointeja ei voi toteuttaa. Pyrimme tietysti ottamaan kaiken palautteen huomioon, mutta kyseessä on turvallinen tuotantomuoto, jonka vaikutukset tunnetaan hyvin”, Mäkinen sanoo haastattelussa.

    Loimaan kaupunginjohtaja Jari Rantala korostaa hankkeen saavan lainmukaisen käsittelyn kaupungin ja ely-keskuksen toimesta.

    ”Ymmärrän asukkaiden huolen, jos massiivinen voimalakenttä sijoittuu lähistölle. Käymme tämän asianmukaisesti läpi ja arvioimme ympäristövaikutukset. Sen mukaan sitten teemme päätöksiä. Kuuntelemme tietysti asukkaita tässä asiassa”, Rantanen sanoo.

    Kaupunginjohtajan mukaan aurinkovoimalat toisivat maanomistajille vuokratuloja ja Loimaalle merkittävän kiinteistöverokertymän.

    ”Kyseessä olisi tärkeä tulolähde etenkin, kun kunnallisveron tuotto on vähentynyt. Jos kaikki viisi hanketta toteutuisivat, se toisi veropottiin vuodessa satojentuhansien eurojen lisäyksen”, Rantala sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Atrian aurinkovoimapuisto Nurmossa on Suomen ensimmäisiä teollisen mittakaavan aurinkovoimaloita. Ensimmäinen osa otettiin käyttöön 2018, ja nyt sitä on jo laajennettu hyvien kokemusten kannustamana.

      Energia | Yhä useampi metsänomistaja joutuu yhtäkkiä puntaroimaan, vuokratako maa energiayritykselle teollisuustontiksi – yhdessä vuodessa polkaistiin vireille kymmeniä jättimäisiä aurinkovoimapuistoja

      Tilaajalle
    • Sähkön hinnan nousu on vienyt aurinkopaneelien kysynnän uudelle tasolle. Lehtikuva / Markku Ulander.

      Energia | Aurinkosähkön pientuotanto kovassa kasvussa – kapasiteetti lähes tuplaantunut kahdessa vuodessa

    • Energia | Monipuolisen lähienergian aika on nyt ‒ Meidän on hyödynnettävä EU:n vihreän siirtymän rahoitus

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi