• Yrittäjät: Afrikkalainen sikarutto voi koetella monia toimialoja taloudellisesti

    Suomen Yrittäjät vaatii, että yrityksistä ja yrittäjistä ei tehdä maksumiehiä afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämisessä.
    Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen vertaa ASF:n leviämisen torjuntaa koronakriisiin. Arkistokuva vuodelta 2024.
    Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen vertaa ASF:n leviämisen torjuntaa koronakriisiin. Arkistokuva vuodelta 2024. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Eläintaudit
    18.8.202609:11
    Ulrika Eerola Hovio

    Suomen Yrittäjät vaatii hallitusta varautumaan tukemaan myös muita kuin maatalousyrityksiä, jos elinkeinovapautta joudutaan rajoittamaan afrikkalaisen sikaruton leviämisen estämiseksi. Järjestön mukaan kriisin kustannuksia ei pidä sälyttää yritysten maksettaviksi.

    Yrittäjät muistuttaa tiedotteessaan, että mahdolliset rajoitukset voivat aiheuttaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä myös muille toimialoille kuin maataloudelle.

    Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vertaa ASF:n leviämisen torjuntaa koronakriisiin.

    ”Yrittäjiä ja yrityksiä ei voi laittaa maksamaan kriisiä, johon eivät ole millään tavalla vaikuttaneet. Nykyiset korvausmekanismit eivät ole yritysten näkökulmasta riittäviä eivätkä tasapuolisia. Korona-ajan tukimalleista kannattaa ottaa oppia”, Pentikäinen toteaa tiedotteessa.

    Yritykset voivat joutua seisottamaan ja puhdistamaan kalustoaan, lomauttamaan henkilöstöään tai muuten rajoittamaan toimintaansa.

    Mikael Pentikäinen

    ASF-rajoitukset voivat aiheuttaa Suomen Yrittäjien mukaan ongelmia matkailu-, rakennus- ja huoltoalan yrityksille sekä muille palveluyrityksille. Tautitilanne voi vähentää asiakkaita, varauksia voi peruuntua ja urakoita voi keskeytyä.

    Eläintautilainsäädäntö ei huomio tilanteesta syntyvää haittaa muille elinkeinoille kuin eläintenpidolle.

    ”Yritykset voivat joutua seisottamaan ja puhdistamaan kalustoaan, lomauttamaan henkilöstöään tai muuten rajoittamaan toimintaansa. Näistä voi aiheutua huomattavia taloudellisia menetyksiä.”

    Pentikäinen esittää myös, että Suomen pitäisi ottaa oppia Belgian ASF-tilanteesta. Siellä vastaavassa tilanteessa tuettiin merkittävästi metsätaloutta.

    Lisää aiheesta
    • Afrikkalaisen sikaruton takia asetetut rajoitukset iskivät pahasti alueen viljelijöihin juuri puintikauden kynnyksellä. Kuvan pelto ei sijaitse tartuntavyöhykkeellä.

      Kasvintuotanto | Viljakauppa viriää ASF-rajoitusalueella – Lantmännen ja Hankkija aloittivat ostot

    • Lakoontunutta viljaa ei kannata puida ASF-tautivyöhykkeeltä. Kuva on otettu vuosi sitten.

      Eläintaudit | Näin puit viljat ASF-vyöhykkeellä

    • Puinnit ovat jo käynnissä, eikä aikaa enää ole odotteluun,  sanoo MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä.

      Kasvintuotanto | MTK: Valtion käynnistettävä viljan osto ASF-alueelta välittömästi

    Artikkelin aiheet
    afrikkalainen sikarutto
    Suomen Yrittäjät
    Mikael Pentikäinen
    yritys
    taloudellinen vaikutus
    afrikkalainen sikarutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle