• Hellettä paetaan jäähallin viileyteen – Tulevaisuudessa kuumuutta torjutaan nykyistä suunnitelmallisemmin

    Porissa avattiin jäähalli pakopaikaksi kuumuudelta. Tulevaisuudessa etenkin kaupunkien on Suomessakin alettava varautua pitkiin hellejaksoihin.
    Tilaajalle
    Ulla ja Jukka Kumin kävivät mökiltään Pomarkusta asioilla Porissa ja poikkesivat samalla Isomäen jäähallissa viilentymässä.
    Ulla ja Jukka Kumin kävivät mökiltään Pomarkusta asioilla Porissa ja poikkesivat samalla Isomäen jäähallissa viilentymässä. Kuva: Jussi Partanen
    Uutiset|Sää
    25.7.202522:00
    Nikke Kinnunen

    Lähes koko Suomen yli ulottuva helleaalto on kestänyt kaksi viikkoa, eikä loppua ole sääennusteiden mukaan vielä näkyvissä.

    Osissa maata julkisia, viilennettyjä tiloja on avattu pakopaikoiksi kuumuudelta: Porissa Isomäen jäähalli ja Uudessakaupungissa monitoimitila Winter. Uudenkaupungin Sanomien mukaan monitoimitilan avaamiseen on otettu mallia Porista.

    Kaupunkien keskustoissa lämpötila kohoaa ympäröiviä, väljästi rakennettuja alueita korkeammaksi.

    Helsingissä asuvat ja Pomarkussa mökkeilevät Ulla ja Jukka Kumin olivat käyneet Porissa asioilla. Ulla Kumin oli lukenut uutisista Isomäen hallin olevan avoinna, ja pariskunta päätti tulla viilentymään.

    ”Ihanan viileää oli. Ensi viikolla helteiden pitäisi jatkua ja kun meillä on silloin asiaa kaupunkiin, tulemme varmasti uudelleenkin”, he kertovat.

    Kuminit viihtyivät hallissa noin puoli tuntia. Sinä aikana paikalle saapui jalkapallojoukkueellinen nuoria.

    ”Vieressä taitaa olla joku turnaus”, Jukka Kumin kertoo.

    Kuminien ei onnekseen tarvitse lähteä mökiltä hellettä pakoon, sillä pariskunnalla on viilentävä ilmalämpöpumppu.

    Linda Mäki, Ville-Kalle Vaaranen ja Heta Harikkala olivat tulleet viilentymään ja piknikille Porin jäähalliin.
    Linda Mäki, Ville-Kalle Vaaranen ja Heta Harikkala olivat tulleet viilentymään ja piknikille Porin jäähalliin. Kuva: Jussi Partanen

    Porilaiset Linda Mäki, Ville-Kalle Vaaranen ja Heta Harikkala tulivat Isomäkeen viilentymään ja piknikille Porin nuorten työpajoilta.

    Nuorten työpajat tarjoaa alle 29-vuotiaille erilaista ohjattua työpajatoimintaa.

    ”Taidepaja, käsityö, puutyöt, auto- ja metallialaa”, Mäki luettelee.

    Hän kertoo kuulleensa Isomäen hallin viilentymismahdollisuudesta toiselta ohjaajalta. Mäen mukaan useimmilla heistä ei ole kotona mahdollisuutta viilennykseen.

    ”Se on, mitä se on. Kärsitään kuumuudesta. Hyvä, että on tällainen mahdollisuus”, Mäki sanoo.

    ”Se on, mitä se on. Kärsitään kuumuudesta.”

    Linda Mäki

    Jäähalliin pakeneminen tuo hetkellistä helpotusta väsyttävältä kuumuudelta. Tulevaisuudessa hellejaksojen arvioidaan kuitenkin yleistyvän ja pitenevän ilmastonmuutoksen takia.

    Suomessakin on tarpeen valmistautua pitkittyneisiin helteisiin. Lahdessa helteen kielteisiä vaikutuksia halutaan torjua parantamalla päijäthämäläisten kuntien helteenkestävyyttä.

    Lahdessa on käynnissä Helle-hanke, jossa kartoitetaan kuumuudelle haavoittuvaisia ihmisryhmiä ja alueita, ja pyritään vähentämään näille aiheutuvaa taakkaa.

    Kaupungin tiedotteen mukaan Päijät-Hämeessä ei ole riittävästi varauduttu pitkiin helteisiin ja tiiviiseen asutukseen liittyvään lämpösaarekeilmiöön.

    Isomäen jäähalli on SM-liigajoukkue Porin Ässien kotikenttä.
    Isomäen jäähalli on SM-liigajoukkue Porin Ässien kotikenttä. Kuva: Jussi Partanen

    Ilmasto-opas-verkkosivulla kerrotaan lämpösaarekkeen tarkoittavan tilannetta, jossa kaupunkien keskustoissa lämpötila kohoaa ympäröiviä, väljästi rakennettuja alueita korkeammaksi.

    Keskustojen rakennuskanta varastoi lämpöä ja liikenteen, teollisuuden ja asumisen hukkalämpö lisäävät kuumentumista.

    Lisäksi viemäröidyistä keskustoista haihtuu väljiä alueita vähemmän vesihöyryä. Haihtuvalla vesihöyryllä on viilentävä vaikutus.

    Lämpösaarekeilmiö vaikuttaa etenkin öisin.

    Lahdessa tahdotaan tulevaisuudessa huomioida esimerkiksi kaavoituksessa alueet, joilla on kiinnitettävä erityistä huomiota helteeltä suojautumiseen.

    Lisää aiheesta
    • Kalle Mahlamäki kertoo, että broilerkasvattamoissa on alipaineilmastointi. Kuvassa hänen takanaan näkyviä jättipuhaltimia käytetään pääasiassa helleaikaan.

      Lihantuotanto | On toimittava minuuteissa, jos sähkökatko sattuu helleaikaan − Mahlamäen tilalla 260 000 broilerin henki on kiinni nopeudesta

      Tilaajalle
    • Maastopalovaroitus on tällä hetkellä koko maassa.

      Sää | Tiesitkö? Näin nopeasti helle kuivattaa märän maan maastopalovaaralliseksi

      Tilaajalle
    • Viilennystä on luvassa. Kuvituskuva.

      Sää | Sää epävakaistuu hiljalleen tukalan helteen jatkuessa

    • Vilukissankin kelpaa uida helteen lämittämissä järvissä ja meressä.  Suomen ympäristökeskus mittaa järvivesien lämpöä 20 senttimetrin syvyydestä.

      Ympäristö | Helle kuumensi vesistöt ennätysnopeasti – Näin vesistöt lämpenevät tulevaisuudessa ja haitat kasvavat

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita