• Pekka Haavisto ei lähde ehdolle kuntavaaleihin – mieli muuttui viime tipassa

    Haaviston mukaan häntä on aktiivisesti kysytty vihreiden pormestariehdokkaaksi mutta hänellä on kalenterissa paljon kansainvälisiä pyyntöjä. ”Valinta on kuitenkin ollut poikkeuksellisen vaikea.”
     Pekka Haavisto sanoo, ettei tässä tilanteessa pystyisi täysipainoisesti keskittymään kuntapolitiikkaan. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Pekka Haavisto sanoo, ettei tässä tilanteessa pystyisi täysipainoisesti keskittymään kuntapolitiikkaan. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Politiikka
    13.11.202418:30
    STT

    Vihreiden kansanedustaja, entinen ulkoministeri Pekka Haavisto ei lähde ehdolle ensi kevään kuntavaaleissa Helsingissä.

    Haaviston mukaan häntä on aktiivisesti kysytty vihreiden pormestariehdokkaaksi mutta hänellä on kalenterissa paljon kansainvälisiä pyyntöjä. Hän sanoo, ettei tässä tilanteessa pystyisi täysipainoisesti keskittymään kuntapolitiikkaan.

    ”Valinta on kuitenkin ollut poikkeuksellisen vaikea”, Haavisto kuvailee tiedotteessa.

    Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Lehden mukaan Haavisto oli tiistaina alkuillasta haastattelussa kertonut suostuneensa vihreiden pormestariehdokkaaksi Helsingissä, mutta pyörsi myöhemmin päätöksensä.

    STT:n haastattelussa Haavisto kertoo, että mielenmuutoksen taustalla on tiistai-iltana vähän ennen keskiyötä tullut puhelu, jossa oli kysymys tärkeästä tehtävästä, jota ei pystyisi yhteensovittamaan kuntavaaliehdokkuuden kanssa.

    ”Yhteydenotto tuli viime hetkellä, koska olin ajatellut keskiviikkona kertoa omasta kannastani, että olen käytettävissä pormestari-ehdokkaana”, Haavisto kertoo.

    Helsingin vihreiden pitää löytää uusi pormestariehdokas huhtikuun kuntavaaleihin, sillä apulaispormestari Anni Sinnemäki ei enää aio pyrkiä pormestariksi.

    Haavisto sanoo, että hän ei voi avata sitä, millaisesta tehtävästä on kysymys. Hän kertoo kuitenkin, että kyseinen tehtävä liittyy rauhanrakennusasioihin, joiden kanssa hän on pitkään ollut tekemisissä.

    ”Jouduin näitä asioita sitten punnitsemaan viime hetkellä. Jouduin preferoimaan tätä uutta tehtävää ja toteamaan, että pormestariehdokkuus saa nyt jäädä”, Haavisto sanoo.

    Haaviston oli määrä pitää keskiviikkona tiedotustilaisuus lähtemisestään vihreiden pormestariehdokkaaksi, mutta viime tipassa tulleen yhteydenoton myötä suunnitelmat menivät uusiksi. Samalla putosi pohja Helsingin Sanomille etukäteen annetulta haastattelulta.

    Lokakuun alussa tiedotusvälineissä kerrottiin, että Suomi olisi esittämässä Haavistoa EU:n erityisedustajaksi Länsi-Balkanille. Erityisedustaja hoitaa Serbian ja Kosovon välistä vuoropuhelua ja muita Länsi-Balkanin alueellisia kysymyksiä.

    Haavisto ei kommentoi, koskiko tiistai-illan myöhäinen yhteydenotto tätä tehtävää.

    ”Valitettavasti en voi tätä kommentoida. Olen tehtävään kutsuvalle organisaatiolle luvannut, että sitten kun asia tulee ajankohtaiseksi, niin heidän puoleltaan siitä tiedotetaan, enkä tätä omasta puolestani enempää kommentoi”, Haavisto sanoi.

    Helsingin vihreiden pitää löytää uusi pormestariehdokas huhtikuun kuntavaaleihin, sillä apulaispormestari Anni Sinnemäki ei enää aio pyrkiä pormestariksi.

    Entisestä ulkoministeristä ja kolminkertaisesta presidenttiehdokkaasta Haavistosta vihreät olisi saanut erittäin kovan nimen Helsingin pormestarikisaan. Hän on poliitikkona huomattavasti tunnetumpi kuin kokoomuksen pormestariehdokas, nykyinen apulaispormestari Daniel Sazonov.

    SDP:n pormestariehdokas Helsingissä on kansanedustaja Eveliina Heinäluoma ja perussuomalaisten ehdokas elinkeinoministeri Wille Rydman.

    Helsingin nykyinen pormestari Juhana Vartiainen (kok.) kertoi loppukesästä, ettei hän tavoittele jatkokautta pormestarina. Vartiainen haki äskettäin Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) uudeksi toimitusjohtajaksi, mutta tehtävään valittiin maanantaina KT:n neuvottelujohtaja, varatuomari Henrika Nybondas-Kangas.

    Lisää aiheesta
    • Jos ehdokas on ehdolla molemmissa vaaleissa, on hänellä kaksi eri ehdokasnumeroa. Jos äänestäjä haluaa äänestää samaa ehdokasta molempiin luottamustehtäviin, on hänen täytettävä molemmat äänestysliput asianmukaisesti. LEHTIKUVA / RONI LEHTI .

      Yhteiskunta | Tämän väriset laput saat ensi huhtikuussa mukaasi äänestyskoppiin

    • Hyvinvointialue Eloisa on näillä näkymin säilyttämässä palvelupisteen Rantasalmella.

      Politiikka | Hyvinvointivaltion purkutalkoot ovat jo vauhdissa maakunnissa – eihän sen näin pitänyt mennä

    • Sote-uudistus siirsi monia kuntien aiempia tehtäviä hyvinvointialueen vastuulle, mutta edelleen kunnat päättävät monista kuntalaisille tärkeistä asioista, kirjoittaja muistuttaa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Kuntavaalit eivät saa jäädä aluevaalien varjoon

    • Niin Orpo kuin Purrakin tiesivät ja tietävät, että oikeistohallitukselle ei nykyeduskunnassa ole vaihtoehtoa., kolumnisti arvioi.

      Politiikka | Kolumni: Vaikuttaa todennäköiseltä, että seuraavan hallituksen pohja nojaa johonkin muuhun kuin kokoomus-ps‒akseliin

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa