Kolumni: Vaikuttaa todennäköiseltä, että seuraavan hallituksen pohja nojaa johonkin muuhun kuin kokoomus-ps‒akseliin

Lokakuun ensimmäinen viikko oli pienesti historiallinen pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen elämässä. Ministeri Tavion (ps) päätös pysyttäytyä Ukrainan jälleenrakentamiseen tähtäävän tasa-arvoliittoutuman ulkopuolella herätti keskustelun Suomen ulkopolitiikan linjasta. Presidentti ja pääministeri vakuuttivat tiedotustilaisuudessa yhteisymmärrystä ja selkeyttä Suomen isosta linjasta.

Valtionjohdon esiintymisistä meni pari tuntia, kun julkisuuteen kerrottiin ministeri Essayahin (kd) eriävä mielipide tp-utvan kokouksessa Suomen Israelin siirtokuntia koskevasta YK-äänestyksestä. Infoissa ei tästä kerrottu. Sisäpolitiikan arvoerot ja muutkin erot puskevat näkyviin ulkopolitiikassakin.

Oikeistohallituksen sisällä on ollut näkyvä arvoristiriita ihan alusta lähtien. Se tulee esiin maahanmuuttoa, rasismia ja seksuaalivähemmistöjä koskevissa kysymyksissä. Talouspolitiikassa ‒ niin budjettileikkauksissa kuin työmarkkinauudistuksissa ‒ rivit ovat ojennuksessa. Sosiaalisesti ja alueellisesti kova linja jatkuu.

Pääministeri Orpo tasapainottelee etenkin perussuomalaisten suuntaan. Hänen on otettava huomioon myös rkp-läisten herkkyys arvokysymyksissä. Orpon tehtävä on vaativa, sillä arvoerot kumpuavat syvältä.

Eihän enemmistöhallitusten taival ole milloinkaan ollut tasaista.

Esimerkiksi 2010- luvun hallitukset ovat kaikki nilkuttaneet viimeistään vaalikauden puolivälistä alkaen. Kataisen/Stubbin hallituksessa (2011-15) kokoomuksen ja demareiden talouspoliittinen ristiriita näkyi ja kuului. Sipilän hallituksessa (2015-19) keskustan ja kokoomuksen soteotattelu jätti pahat haavat. Rinteen/Marinin hallituksen (2019-23) velanotosta kiistellään ja syytellään vieläkin.

Niin Orpo kuin Purrakin tiesivät ja tietävät, että oikeistohallitukselle ei nykyeduskunnassa ole vaihtoehtoa. Siihen taisi viitata myös kokoomuskonkari Ben Zyskowicz. Orpo pitää hallituksensa kasassa, vaikka perussuomalaisten rynkytys tietyissä profiiliasioissa väsyttää.

Pääministeri on tehnyt selväksi oman järjestyksensä: hän toteuttaa tinkimättömästi sitä talous- ja työmarkkinapoliittista agendaa, johon hallituspuolueet sitoutuivat keväällä 2023 ja jolle Elinkeinoelämän Keskusliitto, Suomen Yrittäjät ja Keskuskauppakamari ovat antaneet tukensa. Ei hallitus kaadu opposition operoimiin luottamusäänestyksiin eivätkä hallituksen sisäiset väännöt sitä kohtalokkaasti horjuta.

Kokoomus ja demarit ottelevat ykköspaikasta vuoden 2027 eduskuntavaaleissa. Ensi kevään alue- ja kuntavaalit ovat tärkeät välivaalit. Perussuomalaiset koettavat profiilinnostoillaan parantaa asemiaan tai ainakin pitää ne. Kaikkosen Keskusta yrittää tukevoittaa orastavaa nousua.

Vahvoilla on se, joka puhuu maan asioista kaunistelematta niin kuin ne nyt ovat, mutta ei alistu pessimismiin eikä alennu syyttelemiseen, vaan näyttää tietä ulos monien yhtäaikaisten ongelmien ryteiköstä.

Nykynäkymillä vaikuttaa todennäköiseltä, että seuraavan hallituksen pohja nojaa johonkin muuhun kuin kokoomus-ps‒akseliin.

Kolumnin kirjoittaja on ministeri.