
Valtioneuvosto valmistelee parhaillaan omaa Itäisen Suomen ohjelmaansa. Alueen maakuntajohtajista ja virkamiehistä koostuvan valmisteluryhmän on määrä saada toimenpideohjelma alueidensa elinvoiman parantamisesta valmiiksi vuoden loppuun mennessä.
Ohjelman toteuttaminen riippuu sen valmistumisen jälkeen hallituksesta.
MT:n soittokierroksella suurimpien puolueiden edustajat korostivat kaikki Itä-Suomen tukemisen tärkeyttä. Oppositiosta ohjelman toteuttamiseen penättiin rahaa, hallituksesta korostettiin jo tehtyjä päätöksiä.
”En voi sanoa tuleeko Itäisen Suomen ohjelmalle erillistä rahoitusta, mutta kyllä tässä paljon toimia tulee”, perussuomalaisten mikkeliläinen kansanedustaja Jaana Strandman sanoo.
Hän nostaa tarvittavista toimista ensimmäisenä esille liikenne- ja tietoliikenneyhteydet.
”Meille on äärimmäisen tärkeää saavutettavuus”, Strandman sanoo.
Alueella on etenkin 3G-verkkojen alasajosta seurannut suuria katvealueita, joissa netti ei toimi. Ratkaisuja tähän etsitään tarvittaessa lainsäädännön keinoin, Strandman sanoo.
Budjettiriihessä päätetyistä Itä-Suomeen kohdistuvista hankkeista hän mainitsee esimerkiksi Karjalan radan ja alueen teiden parannukseen osoitetut valtuudet.
”Valtio myös pääomittaa Fingridiä, jolloin investointien tulo Itä-Suomeen ei jää kiinni sähköverkosta”, Strandman sanoo.
”Tietenkin meitä osaltaan haastaa tämä Suomen taloudellinen tilanne.” Karoliina Partanen
”Kokoomukselle tärkeintä on se, että löydetään alueilta nousevat tarpeet, joita voidaan sitten edistää”, sanoo Savo-Karjalan kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen.
Myös hän korostaa jo tehtyjä investointeja Itä-Suomen infrastruktuuriin ja tki-panostuksiin. Yhdeksi tärkeimmistä toimista hänkin nimeää Fingridin kantaverkon parantamisen.
”Tietenkin meitä osaltaan haastaa tämä Suomen taloudellinen tilanne, mutta näissäkin tilanteissa on hyvin pystytty kohdistamaan nimenomaan Itä-Suomeen näitä toimenpiteitä”, Partanen sanoo.
Muiden toimien etenemisaikataulua hän ei tarkemmin ennusta.
”Puoliväliriihi on nyt jo keväällä, tämän työryhmän työ päättyy vuoden loppuun, ja ohjelmasta saatuja toimia toteutetaan sitten koko hallituskauden aikana”, hän sanoo.
”Vaarana on, että nämä jäävät vain toiveiksi ja haaveiksi, eikä niitä missään vaiheessa päästä toteuttamaan.” Suna Kymäläinen
Opposition Suna Kymäläisen (sd.) mukaan toiveet Itä-Suomen ohjelmalle ovat suuret, mutta ”valitettavasti näyttää siltä, että rahaa ei tule.
”Ei mitään kasvuja synny ilman investointeja. Nyt pitää kysyä myös, onko Itä-Suomeen varaa olla investoimatta”, Kymäläinen sanoo.
Hän muistuttaa myös, että edellinenkin hallitus valmisteli asiasta oman ohjelmansa. Kymäläinen uskoo, että uusi ohjelmaa toistaa pääosin samaa sisältöä.
”Vaarana on, että nämä jäävät vain toiveiksi ja haaveiksi, eikä niitä missään vaiheessa päästä toteuttamaan.”
EU-rahan saamiseen on hänen mukaansa kuitenkin mahdollisuuksia.
”Kompensoitiin Brexitinkin vaikutuksia aikanaan reilusti. Venäjän sodan aiheuttamat haitat ovat Itä-Suomelle paljon suuremmat”, Kymäläinen muistuttaa.
”Ohjelma jää torsoksi, jos rahoitusta ei löydy”, sanoo puolestaan Keskustan kainuulaisedustaja ja varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen.
”Miten siellä huomioidaan ne toimenpiteet, että EU-rahaa saadaan lisää Itä-Suomeen?”, hän kysyy.
”Itä-Suomi pitää saada nyt erityisen tuen piiriin. Ei rajan sulkemisen seuraukset saa johtaa siihen, että ihmiset alkavat siirtyä Itä-Suomesta pois.”
Saavutettavuuden lisäksi hän nostaa keskustalle tärkeäksi tekijäksi huolen alueen työvoimasaatavuudesta, varsinkin kun nykyistä työvoimaa yhä enemmän eläköityy.
Kettunen muistuttaa keskustan ja myös EK:n toiveista siitä, että Itä-Suomesta tehtäisiin erityistalousalue. Alueelle tuleville yrityksille ja työntekijöille hän ehdottaa verokannustimia.