
Suomen suurimmassa oppositiopuolueessa SDP:ssä siirryttiin viime viikonloppuna Antti Lindtmanin puheenjohtajuuden aikaan. Lähes rokkitähteyteen rinnastuvaan, kansainväliseen julkisuuteen kohonneen Suomen edellisen pääministerin Sanna Marinin kausi demarien johdossa tuli samalla päätökseensä.
Vantaalainen Lindtman on nelikymppisenä hyvin kokenut poliitikko, jonka poliittinen ura sosiaalidemokraattisessa liikkeessä alkoi jo 15-vuotiaana. Hän on edeltäjäänsä Marinia maltillisempi hahmo niin poliittisesti kuin persoonallisuudeltaan. Lindtmania pidetään sovittelevana, yhteistyökykyisenä ja Marinia vähemmän vasemmistolaisena, joka on herättänyt myös porvarileirissä orastavaa toiveikkuutta mahdollisesta tulevasta yhteistyöstä.
Tuoreen demarijohtajan käden ulottuvilla on nyt monia mahdollisuuksia. Petteri Orpon (kok.) hallitus toteuttaa lähitulevaisuudessa rajuja sopeutuksia sosiaaliturvaan ja sote-sektorille, törmää todennäköisesti yhteen ammattiyhdistysliikkeen kanssa ja on kompuroinut itse aiheuttamissaan rasismikohuissa.
Jos SDP pelaa korttinsa viisaasti, voi perussuomalaisiin valunutta duunarikannatusta palata työväenpuolueeseen lähivuosina runsaasti. Lindtmanin edeltäjäänsä maltillisempi, todennäköisesti talousvetoisempi ja yrittäjämyönteisempi, linja voisi myös laajentaa demarien kannatusta sellaisiin keskiluokkaisiin äänestäjiin, joille oikeistohallituksen keppilinja ei maistu.
Haasteitakin riittää. Marinin kaudella SDP nimittäin ankkuroitui niin tukevasti vasemmalle, että poliittisen linjan reivaus keskemmälle vaatii Lindtmanilta hienotunteisuutta, pelisilmää ja ennen kaikkea aikaa.
Huomionarvoista on, miten vähän Jyväskylän puoluekokouksessa puhuttiin taloudesta. Puoluekokousedustajien pöytäkeskusteluissa ja puheenvuoroissa korostui arvopuhe: tasa-arvo, solidaarisuus, avoimuus ja kansainvälisyys. Se ei tietenkään ole demareille sinänsä yllättävää. Suomen hyvin vaikeaan velka- ja taloustilanteeseen peilaten talouspuhe jäi kuitenkin hämmentävän pieneen rooliin.
Lindtmanin mukaan SDP esittelee syksyn aikana oman talousohjelmansa, jossa taloutta ryhdytään tervehdyttämään sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Uuden demarijohtajan onkin syytä herätellä puolueensa kenttäväkeä talouden tylyihin realiteetteihin.
Lindtman linjasi MT:n haastattelussa puoluekokouksen alla (1.9.2023), että SDP on sitoutunut huolehtimaan kotimaisen metsäteollisuuden kilpailukyvystä. Lindtman ei kuitenkaan suoraan vastannut kysymykseen siitä, pitäisikö metsien käyttöä Suomessa vähentää, lisätä vai pitää ennallaan.
Aluepolitiikassa Lindtman vaikuttaa olevan pragmaattisella linjalla.
”Koko maan tasaveroinen kehittäminen on tärkeää turvallisuus- ja aluepolitiikkaa. Tämä vaatii niin koulutetun työvoiman saannin parantamista, investointien liikkeelle saattamista kuin myös saavutettavuuden turvaamista sekä logistiikan parantamista”, Lindtman toteaa.
Erityishuomiota Lindtman kiinnittäisi Itä-Suomeen.
”Valtion rooli korostuu tilanteissa, joissa jokin alue joutuu erityisiin vaikeuksiin.”
2020-luvun SDP ei ole leimallisesti mikään maakuntien puolue, mutta niin puolueen johtavien poliitikkojen kuin puoluekokousedustajien puheista käy ilmi huolestuneisuus maaseudun sote-palveluiden tulevaisuudesta.
Orpon hallituksen kaavailemia 1,4 miljardin euron leikkausia sote-palveluihin pidetään ylimitoitettuina ja maaseudun terveyskeskusverkoston harventamista vahingollisena.
SDP:n maa- ja metsätalousasioihin erikoistuneiden kansanedustajien mukaan puolueessa ymmärretään huoltovarmuuden merkitys aiempaa paremmin. Vaikuttaa siltä, että näin todella on.
SDP:n riveistä ei enää kuule yliampuvaa maatalouskritiikkiä, kuten vielä Paavo Lipposen kaudella 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Tapa talonpoika päivässä -henkinen paatos on jäänyt historian hämäriin.