• SDP vaatii turkisten myyntikieltoa ja toisaalta tukea luopuville turkistuottajille

    Turkistarhojen lopettaminen koskettaa kokonaisia kuntia erityisesti Pohjanmaalla.
    SDP:n edustajat vaativat EU:n kattavaa turkisten myyntikieltoa.
    SDP:n edustajat vaativat EU:n kattavaa turkisten myyntikieltoa. Kuva: MT Arkisto
    Uutiset|Maatalous
    15.9.202413:00
    Jarmo Palokallio

    Turkistarhauksen kieltoa ajetaan parhaillaan kansalaisaloittein sekä Suomessa että EU-tasolla. Turkistuottajia on tuettava luopumaan tarhauksesta, vaativat SDP:n edustajat eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa.

    ”Tällä hetkellä tarhaajat, jotka haluaisivat luopua turkistarhauksesta, eivät saa tukea miltään suunnalta, vaan heidät jätetään oman onnensa nojaan toimeentulon, eettisten kysymysten ja henkisen painostuksenkin ristipaineissa”, toteavat SDP:n kansanedustajat Piritta Rantanen, Helena Marttila ja Timo Suhonen tiedotteessa.

    Heidän mukaansa SDP kannattaa hallitun turkistuotannon lakkauttamisen lisäksi turkisten myynnin kieltoa Suomessa ja koko EU:n alueella.

    Alan hiipuminen ja turkistarhauksen vähentyminen ei ole vain yksittäisten tarhaajien murhe, vaan se koskettaa myös kokonaisia kuntia erityisesti Pohjanmaalla. Paikallisesti merkittävästä elinkeinosta luopuminen voi vähentää kunnan verotuottoja sekä työllisyyttä merkittävästi.

    ”Tarhaajan, muiden kuntalaisten ja kunnan takia on tarpeen miettiä, millä edellytyksillä luopuminen voidaan toteuttaa sosiaalisesti ja oikeudenmukaisesti kestävällä tavalla. Yksi ratkaisu tähän voisi olla luopumistuki”, kansanedustajat toteavat.

    Lisää aiheesta
    • Myös Suomessa etenkin Pohjanmaalla turkistarhaus on merkittävä elinkeino.

      Politiikka | Turkistarhaus saatetaan kieltää EU:ssa siirtymäkauden jälkeen – taustalla eurooppalainen kansalaisaloite

    • Eläinlääkäriliiton mukaan eläimen on voitava syödä, liikkua, leikkiä, levätä, huoltaa kehoaan sekä käyttäytyä sosiaalisesti lajityypillisellä tavalla.

      Maatalousyrittäjät | Suomen Eläinlääkäriliitto haluaa kieltää turkistarhauksen ‒ ”Tarhaus aiheuttaa eläimille vakavia hyvinvointiongelmia, kärsimystä ja sairauksia”

    • Arkistokuva minkeistä turkistarhalla.

      Eläintaudit | Yle: Turkistarhaaja kieltäytyi lintuinfluenssan tarkastuksista – näytteet kerättäneen poliisin avustuksella

    • Yhdysvalloissa Mika Aaltola teki töitä lentokonetehtaassa ja baarimikkona.

      Politiikka | Kyläkoulun kasvatti ajattelee aluepolitiikkaa, mutta ehdokkuus ja turkistarhaus tuottivat päänvaivaa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen