Uhanalainen haahka palaa Suomeen loppukeväästä – suuri sukeltajasorsa viihtyy rannikolla

Tuskin on Suomessa sen merellisempää lintua kuin haahka.

Haahka on suolaisen veden asukki, eikä se viihdy järvillä tai muilla makean veden altailla. Suurimmat haahkaparvet löytyvät ulkosaaristosta, esimerkiksi Bengtskärin kuuluisalta majakkasaarelta Kemiönsaaresta.

Haahkan tunnistaa kiilamaisesta pään muodosta. Juhlapukuinen koirashaahka on muutenkin helppo erottaa muista vesilinnuista.

Sen sijaan naarashaahka on enemmän tavallisen sorsan näköinen. Hautova naaras sulautuu maastoon miltei täydellisesti: sen ruskeanharmaa, juovikas höyhenpuku on kuin osa heinikkoa.

Haahka ei mielellään poistu pesältään, mutta ääritapauksessa se saattaa lähteä petoa tai ihmistä karkuun ja jättää munien päälle hätäulosteen. Pahanhajuisen, vihertävän jätöksen tarkoitus on suojata munia saalistajilta, kuten minkeiltä, ketuilta ja varislinnuilla.

Haahkan tunnistaa kiilamaisesta pään muodosta. Kuva: Juho Rahkonen

Haahka on suuri sukeltajasorsa – lähes hanhen kokoinen. Se lentää raskaasti ja ui syvällä.

Haahkan pituus on noin 65 senttimetriä ja siipien kärkiväli jopa metrin. Muhkea merisorsa pärjää arktisillakin vesillä, sillä sen höyhenpeitteen alla on lämpöä eristävä rasvakerros. Haahka suojaa munansa untuvillaan, joita se nyppii rinnastaan.

Haahkan tieteellinen nimi Somateria mollissima tarkoittaakin vapaasti suomennettuna ”kaikkein pehmeintä villaa”. Haahkan untuvat ovat kautta aikojen toimineet myös ihmisen lämmikkeinä, sillä niitä on käytetty peittojen ja takkien täytteenä.

Huhti-toukokuussa Suomen rannikkoalueilla kaikuu usein huhuileva ääni ”aa-ouu, aa-ouu!”

Tällöin saattaa päästä näkemään haahkojen soidinmenoja. Yhtä ainoaa naarasta voi kerrallaan piirittää jopa parikymmentä korskeaa koirasta.

Soidintapahtumaan kuuluu draamaa ja omistamisen halua. Kun jokin koiras on kerran saanut naaraan antautumaan itselleen, se ei hevin päästä muita koiraita ”puolisonsa” lähelle.

Naarashaahka on tavallisen sorsan näköinen ja sulautuu maastoon erinomaisesti. Kuva: Juho Rahkonen

Alkukesällä Suomen merialueiden ulkoluotojen vaiheille kerääntyy tuhansittain mustavalkoisia koirashaahkoja. Ne ovat jättäneet naaraat metsäisille saarille ja kallioluodoille hautomaan munia ja tulevat itse porukalla viettämään sulkasatoa.

Haahka on runsaimmillaan Suomenlahden länsiosissa ja Saaristomerellä. Merenkurkusta pohjoiseen ja Porvoosta itään haahka käy harvinaisemmaksi. Levinneisyyteen vaikuttaa paljolti haahkan pääravinnon sinisimpukan yleisyys.

Vaikka paikoitellen haahkoja näyttää olevan hyvinkin runsaasti, laji on itse asiassa uhanalainen. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sateet laimentavat muutenkin vähäsuolaista Itämerta, ja sinisimpukoita on tarjolla entistä niukemmin.

Eniten haahkakantoja on vähentänyt petojen yleistyminen: sisäsaaristossa haahkoja uhkaavat supikoirat ja minkit, ja ulompana merellä niitä saalistavat merikotkat.