Uhanalainen hömötiainen kaivertaa itse pesäkolon puuhun pikku nokallaan – sopivia puita ei vain enää juuri löydy

Musta päälaki vilahtaa lintulaudan reunalle. Sympaattinen pikkutiainen nokkii innokkaasti siementä, ympärilleen pälyillen. Hömötiainen on melko peloton ja utelias pikkulintu, joka tulee helposti pihapiirissä tekemään tuttavuutta ja saattaa päästää ihmisen hyvinkin lähelle. Enää hömötiainen ei kuitenkaan ole niin tavallinen näky talviruokintapaikoilla, kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.

Hömötiainen on hyvä esimerkki siitä, miten radikaaleja vaikutuksia elinolosuhteiden muutoksella saattaa olla eläinlajien elämään. Vielä 1960-luvulla hömötiainen oli yksi pesimämäärältään elinvoimaisimmista lintulajeistamme. Vuosikymmenten kuluessa hömötiaiskanta on romahtanut voimakkaasti ja Suomen pesimäkannan on arvioitu vähentyneen alle puoleen entisestä.

Nopeasta muutoksesta kertovat Luonnontieteellisen keskusmuseon ja BirdLife Suomen toteuttamien pesimälinnustolaskentojen tulokset, joiden mukaan laji väheni 44 prosenttia vuosien 2007 ja 2018 välisenä aikana. Ja vähenemisen on havaittu jatkuvan edelleen. Nopean vähenemisen vuoksi hömötiainen on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi.

Taantumisen pääsyyksi Suomessa on arveltu metsätalouden muutokset, erityisesti avohakkuut. Kokonaisuudessa on mahdollisesti myös muita syitä, mutta hakkuiden aiheuttama sopivien pesimispaikkojen puute ja talvella tapahtuvaan ravinnonhakuun liittyvien varttuneiden havupuiden väheneminen ovat selkeimpiä syitä tämän sympaattisen pikkulinnun harvinaistumiseen.

Hömötiainen elää koko maassa, kaikenlaisissa metsissä ja monenlaisissa elinympäristöissä, puuttomia tunturialueita lukuun ottamatta. Laji ei vaadi elinympäristökseen ainoastaan varttuneita havumetsiä, mutta niiden vähenemisen on katsottu olevan avainasemassa lajin ahdinkoon. Hömötiaiskantojen taantumista on tapahtunut koko maassa, mutta nopeimmin laji on vähentynyt Etelä-Suomessa, jossa myös varttuneiden metsien väheneminen on ollut kiivainta.

Vanhojen metsien suuret ja vanhat puut ovat hömötiaiselle tärkeitä, ne tarjoavat talvisin suojaa ja niiden kätköistä lintu löytää runsaasti syötävää. Hömötiainen napsii kaarnan koloista talvikauden ruuakseen hämähäkkejä ja muista hyönteisiä. Hömötiaisen pesäpaikakseen tarvitsemia lahoja lehtipuiden pökkelöitä on esimerkiksi kosteiden paikkojen tuntumassa, rantametsissä, soiden reunoilla ja nuorissa sekametsissä.

Hömötiainen kaivertaa itse pienellä nokallaan pesäkolon pehmeäksi lahonneeseen ­lehtipuuhun. Lahon pökkelön pitää olla riittävän pehmeä, mutta kuitenkin koossa pysyvä. Tällaiset sopivankokoiset lehtipuunpökkelöt tuhoutuvat helposti nykyaikaisten päätehakkuiden yhteydessä.

Nopeasti katsottuna hömötiaisen saattaa sekoittaa hyvin samannäköiseen mutta Suomessa harvoin nähtyyn viitatiaiseen, sekä erityisesti Pohjois-Suomessa yleiseen lapintiaiseen. Lapintiainen on kuitenkin päälaeltaan ja kyljiltään selvästi hömötiaista ruskeampi.

Vaikka hömötiainen selviää talvesta erinomaisesti myös ilman ihmisen apua, hakeutuu laji talvella mielellään myös talviruokintapaikalle, mikäli sellainen elinpiiristä löytyy. Pönttöihin hömötiainen ei mielellään pesi ja siksi lajille sopivan kokoisen lehtilahopuun säilyminen metsissä on ensiarvoisen tärkeää.