Pönttöjä vierastava hömötiainen tarvitsee pökkelöitä, hakkuista kymmenien vuosien haitta

Pesimiseen sopivien pökkelöiden puute on harvinaistanut Suomen yleisimpiin lintuihin kuulunutta hömötiaista. Avohakkuista voi aiheutua sille kymmenien vuosien haitta.

Hömötiainen on monille tuttu paikkalintu. Se asuu metsässä pienellä reviirillään ympäri vuoden.

”Tuo peloton metsätiainen tulee mielellään tervehtimään metsässä kulkijaa. Talven se sinnittelee pääasiassa puun kaarnan koloihin ja naavan alle varastoimallaan ravinnolla”, Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Satu Kumpula kertoo.

Hömötiainen oli vielä muutama vuosikymmen sitten Suomen neljänneksi runsain pesimälintu, mutta nykyään laji luokitellaan nopean taantumisen vuoksi erittäin uhanalaiseksi.

Hömötiainen on käytännössä täysin riippuvainen lahopuusta. Pieni tiainen pystyy kaivamaan pesäkolon vain riittävän pehmeään lahopuuhun, joka usein on koivupökkelö.

Oulun yliopiston vuosikymmeniä kestänyt tutkimus osoittaa, hakkuut kaventavat hömötiaisen elinympäristöä. Niiden vaikutukset kertautuvasti ainakin 30 vuoteen asti.

Mitä enemmän maastossa on hakattua metsää, sitä vähemmän ja harvemmassa hömötiaiset pesivät.

Tutkimustulosten perusteella hömötiaisen ja todennäköisesti monien sen kaltaisten vanhan ja varttuneen metsän lajien menestystä voidaan parantaa välttämällä avohakkaamista.

”Hömötiainen pesii harvemmin pönttöön, joten linnunpöntöt eivät sitä auta”, Kumpula sanoo.

Lahopuut kannattaa siten yrittää säästää sekä avo- että harvennushakkuissa. Lahopuun lisääminen on yksi metsätalouden luonnonhoidon tavoitteista.

Metsässä kulkiessa voi hömötiaisen pesäpaikka-avuksi nostaa kaatuneita lehtipuupökkelöitä pystyyn nojalleen muihin puihin. Lahopuun kovaan tuoheen voi tehdä kolmen sentin aukon, jotta hömötiainen pääsisi paremmin käsiksi juustomaisen valkolahoon.

Myös sini- ja talitiaisten runsastuminen saattaa vaikuttaa hömötiaisen runsauteen. Toisaiseksi on epäselvää, miten paljon etelästä lisääntyneistä lajeista ja lajien välisestä kilpailusta on sille haittaa.