Tämä pikkuinen lintu on metsien tilan mittari ‒ onnekas saa sen myös talvella pihavieraakseen
Ihminen on ahdistanut talvesta ja vanhoista metsistä nauttivan lapintiaisen yhä pohjoisemmaksi.Tilaajalle
Lapintiainen on vanhojen metsien ja pohjoisen lintu. Kuva: Anita InbergKun joulukuu koittaa, lapintiainen ei päiväsydännä ehdi puiden oksilla juuri istuskella. Päivänäön aika on pohjoisessa lyhyt, joten pikkutiaisen on ahkeroitava koko tuo aika ravinnon etsinnässä.
Löytämänsä siemenet, hyönteiset ja hämähäkit lintu kipaisee mitä moninaisiimpiin piiloihin. Appeita talletetaan puunrunkojen kaarnanväleihin ja pikku koloihin ja rakosiin ja vaikka jäkäliin.
Uurastettava on, sillä ruokapiilot löytää usein jokin toinen tiainen tai muu talvehtija. Yö on kuitenkin pitkä, ja vain riittävä ravinto antaa mahdollisuudet selvitä kylmässä taas seuraavaan päivään. Näin, vaikka lapintiainen osaa myös laskea kehonsa lämpötilaa yön ajaksi – ja siten säästää energiaa.
Lapintiainen on erittäin leimallisesti talven ja pohjoisten olojen lintu. Ilmastonmuutoksen myötä tulleet leudot talvet koettelevat lajia. Se onkin siirtynyt vain muutaman vuosikymmenen aikana jopa pari sataa kilometriä pohjoisemmaksi elämään ja pesimään.
Selkeiden pakkas- ja lumitalvien lisäksi lapintiaisen otollisessa elinpiirissä on vanhoja, käsittelemättömiä metsiä, monisatavuotisia puita ja monimuotoista metsäluontoa. Mitä enemmän ihminen ottaa metsiä talouskäyttöön, sen vähemmän on lapintiaisille elinmahdollisuuksia. Lapintiaista, muiden metsätiaisten ohella, pidetään metsiemme tilan mittarina.
Lapintiaisia voi tavata myös lintulaudoilla ja muilla talviruokinnoilla, mutta ei aivan taajama-alueilla. Erämaiden laji ei ole varsinainen pihalintu, mutta jos tarjoilut ovat sopivasti metsän reunassa, voivat onnekkaimmat meistä saada sen vieraakseen.
Talviruokintaan sopivat samat herkut kuin muillekin tiaisille: siemenet ja eläinrasva. Tätä vierasta kelpaa katsella. Sen pörheäntuuhea höyhenpuku saa sen näyttämään pyöreältä ja vekkulilta. Lapintiainen muodostaa syksyisin ja talvisin sekaparvia muiden tiaisten kanssa.
Öiksi lapintiaiset vetäytyvät nukkumaan puiden koloihin. Sellaisten puutteessa tai hyvällä säällä ne yöpyvät puiden oksilla.
Keväällä lapintiaiset kovertavat puihin pesäkolojaan. Ellei sitten eteen satu vahaa tikankoloa, sekin kelpaa. Lapintiainen kelpuuttaa pesäkseen myös ihmisen tekemän pöntön. Toukokuussa se munii pesään alle kymmenisen munaa, joita naaras hautoo. Poikasia lapintiaispari kuitenkin hoitaa yhteistuumin. Vaikka kesä olisi pitkä, lapintiainen ei tee toisia poikasia samana vuonna.
Toisinaan lapintiaisen pesässä nakottaa kovasti hömötiaisen näköinen poikanen, vaikka emo on lapintiainen. Nämä lajit siis voivat risteytyä keskenään. Risteymälle on keksitty leikillinen nimikin, höpintiainen.
Lapintiainen on paikkalintu. Aikuiset yksilöt saattavat viettää koko elämänsä lennähdellen vain muutaman kilometrin alueella suuntaansa. Toisinaan erityisen onnistuneen pesinnän jälkeen nuoria lapintiaisia vaeltaa uusille reviireille.
Jutussa haastateltu asiantuntija: Ismo Kreivi/Lapin lintutieteellinen yhdistys
Lapintiainen
Lapintiainen (Parus cinctus) on pohjoisen asukas ja vanhojen metsien ystävä. Se on 12–14 cm pituinen ja painaa 10–15 grammaa.
Ulkonäöltään se muistuttaa hömötiaista, mutta lapintiaisen höyhenpuku on tuuheampi, erityisen kylmiin oloihin sopiva. Se on alaosastaan vaalea, kyljet ruosteenpunertavat ja selkäpuoli tummanruskea. Siivet ovat tummat. Linnun päälaki on tumma ja naamari musta, kuten myös kurkkulappu. Posket ovat valkeat.
Laji on pohjoisiin oloihin sopeutunut, eikä sitä pesimäpuuhissa tapaa kuin Pohjois-Suomessa. Se ei ole mikään pihalintu, vaan tarvitsee vanhoja metsiä ja niiden tarjoamia ravintomahdollisuuksia. Lapin vanhoissa metsissä se on hömötiaista yleisempi, vaikka onkin jo pidemmän aikaa vähentynyt.
Lapintiainen syö hyönteisiä ja siemeniä ja varastoi niitä puunkoloihin ja kaarnanväleihin.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
