Ruotsalainen kansanpuolue pitää puoluekokouksensa Helsingissä samana viikonloppuna 14.–16.6. kuin kokoomus Tampereella ja keskusta Jyväskylässä.
Ainakin puheenjohtajavalinnan kannalta RKP:n kokous on ylivoimaisesti kiinnostavin.
Opetusministeri Anna-Maja Henriksson, 60, ilmoitti keväällä ryhtyvänsä eurovaaliehdokkaaksi ja pienen pähkäilyn jälkeen myös luopuvansa puolueensa puheenjohtajuudesta ja sittemmin myös ministeriydestä. Hän on johtanut RKP:tä vuodesta 2016.
Seuraajaehdokkaita ovat Eurooppa- ja omistusohjausministeri Anders Adlercreutz, 54, sekä kansanedustajat Otto Andersson, 41, ja Henrik Wickström, 30.
He kaikki ovat Uudeltamaalta ja miehiä, mutta se ei ole ongelma, sillä Henriksson oli Pietarsaaresta Pohjanmaalta ja nainen. On etelän vuoro.
Siksi kapina ei kyde eikä yllätyshaastajia ole odotettavissa.
Puolueen sisällä tiedetään, että Otto Andersson voi yllättää.
Suuren yleisön silmissä ennakkosuosikki lienee Adlercreutz, sillä ministeri on tutuin kansalle.
Puolueen sisällä tiedetään kuitenkin, että Otto Andersson voi yllättää. Hän on ollut puolueessa nuoresta lähtien ja tunnetaan hyvin kotikunnassaan Loviisassa sekä Itä- ja Länsi-Uudellamaalla.
Ja vaikka hän on ensimmäisen kauden kansanedustaja, hänet nostettiin yksimielisesti eduskuntaryhmänsä puheenjohtajaksi ja neuvottelijaksi hallituksen kehysneuvotteluihin. Häneen siis luotetaan puolueessa.
Adlercreutzille häviö olisi karvas arvovaltatappio, sillä hän hävisi puheenjohtajuuden vuonna 2016 Anna-Maja Henrikssonille, joka päihitti myös RKP-nuorten puheenjohtajan Ida Schaumanin suoraan ensimmäisellä kierroksella.
Myös Wikström on yllättänyt: hän keräsi tammikuun 2022 aluevaaleissa koko maan kolmanneksi suurimman äänipotin. Hänen aikansa ei ole kuitenkaan vielä.
Noin 270 puoluekokousedustajasta 77 on Pohjanmaalta, 17 Helsingistä ja 56 Uudeltamaalta, mutta peräti 37 nuorisoliitosta ja 35 naisjärjestöstä. Ratkaisevassa asemassa etenkin toisella kierroksella voivatkin olla nuoret, jotka tukevat Wikströmiä, mutta joiden parissa Anderssonilla on pitkä historia.
Onko joku heistä muita enemmän maaseudun mies?
Onko joku muita enemmän maaseudun mies? Wikström on kotoisin Inkoon Tähtelästä, ja hän kertoo varttuneensa maanviljelijäperheessä. Vanhemmilla on kauppapuutarha. Työuraa valtiotieteilijä ehti aloitella Suomen Yrittäjissä.
Loviisalainen Andersson on tuonut esiin karjalaisia ja savolaisia juuriaan ja kertoo ensimmäisen sanansa olleen traktori. Isoisä oli maanviljelijä. Ehdokkaalla on takanaan oikeustieteen opintoja ja työuraa ministerien ja puolueen avustajana.
Sekä Andersson ovat Wikström ovat täysin kaksikielisiä.
Pisimpään ”oikeita” töitä on tehnyt arkkitehti Adlercreutz. Hän tuo esiin kirkkonummelaisia maaseutujuuriaan ja kertoo ruokkineensa lapsena hevosia. Puoliso Ialla on maatila Paraisilla.
Tuottajajärjestö SLC:n puheenjohtaja ja puoluehallituksen jäsen Mats Nylund kannattaa Anderssonia, mutta muuten viljelijät voivat jakautua.
Puolueelle jää Henrikssonin perintönä tunnettuuden lisääminen ja suomenkielisen kannattajakunnan laajeneminen. Puoluekokouksessakin on tulkkaus.
Henriksson teki historiaa istuessaan kahdeksan vuotta oikeusministerinä.
Puolueelle jää perintönä tunnettuuden lisääminen ja suomenkielisen kannattajakunnan laajeneminen. Puolue on perustanut Helsingin, Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan piirien rinnalle muun maan kattavan Yhteispiirin.
Vaaleissa onkin paljon ja nuoria ehdokkaita ja ympäri maata, ja nykyisin tiedotteet ja asiakirjat käännetään suomeksi ja puoluekokouksessakin on tulkkaus.
RKP:n ponteva pienten kuntien ja palveluiden puolustus on kantanut hedelmää ja saattanut nakertaa muiden kannatusta. Aktiiveina kerrotaan olevan maalaisia ja kaupunkilaisia, rikkaita ja pienituloisia, nuoria ja vanhoja, uskovaisia ja ateisteja. Kompromisseja ja kaikille sopivia kantoja siis haetaan.
Siitä, että RKP:ssä seinät ovat leveällä ja katto korkealla, kertoo myös mahtuminen Henrikssonkin kaudella niin oppositioon kuin vasemmisto- sekä oikeistovetoiseen hallitukseen ja samaan jopa perussuomalaisten kanssa.
Viimeisin oli liikaa Eva Biaudet’lle ja muutamille muille, mutta Henriksson sai puhuttua rivit suoriksi.
Puolueen sisällä selitetään, että kapinointi oli vain paluuta normaaliin keskusteluun, sillä koronan ja sodan tuoksinassa väki ei halunnut keikuttaa venettä sisäisellä eripuralla.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.