Viranomainen voi puuttua ripeästi tapauksiin, joissa talon pihalla on jätettä, joista aiheutuu ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.
Näin sanoo Kuntaliiton ympäristöpäällikkö Päivi Paavilainen, kun häneltä kysyy, onko jotain yksiselitteistä rajaa siinä, kuinka paljon pihalla saa säilyttää rompetta.
Paavilaisen mukaan esimerkiksi pohjavesialueella oleviin vaarallisiin jätteisiin puututaan. Näitä ovat esimerkiksi romuautot, joista voi tulla öljypäästöjä.
Myös keskeisellä paikalla, kuten kaava-alueen tontilla olevat roskat voivat aiheuttaa epäsiisteyttä ja elinympäristön pilaantumista, jolloin kiinteistönomistajaan voidaan olla yhteydessä, vaikka roskaa ei olisikaan paljoa.
Paavilainen sanoo, että viranomaisilla on harvemmin aikaa kiertää ja valvoa tonttien siisteyttä, joten maaseutualueilla valvojat ovat naapureiden ja ohikulkijoiden ilmoitusten varassa.
”Joskus kunnat voivat järjestää katselmuksia kunnan eri osissa, mutta enimmäkseen ollaan yleisöilmoitusten varassa. Kohteita voi tulla esille myös viranomaisen muun valvonnan yhteydessä.”
Aikajänne viranomaisen ensimmäisestä yhteydenotosta viranomaisen järjestämään siivoukseen on monesti vuosi tai enemmän.
Jos kunta puuttuu pihan epäsiisteyteen, se on ensin yhteydessä kiinteistönomistajaan.
”Esimerkiksi kuolinpesän kohdalla kysytään ensin, että onko tarkoitus aloittaa siivous. Jos asia hoituu kyselyllä, muuta ei välttämättä tehdä.”
Paavilaisen sanoo, että viranomainen voi antaa kiinteistönomistajalle myös siivouskehotuksen, jos siivousta ei ole aloitettu ensimmäisen yhteydenoton jälkeen.
”Kehotuksessa pitää yksilöidä, mitä pitää siivota ja antaa määräaika, johon mennessä siivous on hoidettu.”
Jos kehotuksen määräajan jälkeenkään ei ole aloitettu siivousta, kiinteistönomistaja voi pyytä lisäaikaa. Viranomainen arvioi, annetaanko sitä.
”Tarvittaessa voidaan antaa siivousmääräys ja sitä tehostaa uhkasakolla. Viimeinen keino on se, että viranomainen järjestää siivouksen ja perii kulut kiinteistönomistajalta.”
Paavilainen korostaa sitä, että tapaukset eivät ole yksiselitteisiä, vaan vaativat usein tapauskohtaista arviointia, lain soveltamista ja tulkintaa.
Perinnön yhteydessä perii myös jätteet.
Entä, jos perii roinaa täynnä olevan vanhan maatilakeskuksen tai epäsiistin mökkitontin keskeltä korpea? Siirtyvätkö roskat myös perijän vastuulle?
”Kyllähän ne periytyvät, jälkipolvet siivoilevat niitä aika paljon. Jos tontille on esimerkiksi vuosikymmeniä sitten läjitetty jätteitä ja peitetty ne maalla, voi varsinainen ympäristörikos olla vanhentunut, mutta siivousvelvollisuus on edelleen voimassa. Mikäli kyse on todella vanhoista jätteistä, jolloin lainsäädäntö on ollut puutteellisempaa, joudutaan tekemään tapauskohtaista arviointia”, Paavilainen toteaa.
Lainsäädäntöön ei ole pihojen siisteyden osalta tiedossa uudistuksia, eikä vastikään päivitetyssä rakentamislaissa tehty juurikaan muutoksia epäsiistien kiinteistöjen valvontaan.
Kunnan rakennusvalvonta huolehtii siisteydessä kaupunkimaisessa ympäristössä ja ympäristönsuojeluviranomainen on vastuussa yleisestä siisteydestä jätelain puitteissa.