• Savolaiskunnan mukaan isolla tontilla saa säilyttää vain kahta ajoneuvoa — SS: 10 000 euron uhkasakko!

    Tontilla on ennen ollut kymmeniä autoja. Omistaja pitää vaatimusta kohtuuttomana.
    Tilaajalle
    Savon Sanomien sivuilta otetussa kuvakaappauksessa näkyy tontin kokoa. Kunnan mielestä siinä saa olla enintään kaksi autoa.
    Savon Sanomien sivuilta otetussa kuvakaappauksessa näkyy tontin kokoa. Kunnan mielestä siinä saa olla enintään kaksi autoa. Kuva: Kuvakaappaus Savon Sanomien verkkosivuilta
    Uutiset|Maanomistus
    28.10.202418:00
    Aimo Vainio

    Pertunmaan kunta määräsi mökkitontin omistajalle 10 000 euron uhkasakon, jos hän ei siirrä tontilla olevia autoja sieltä pois, Savon Sanomat kirjoittaa.

    Kunta oli kehottanut mökkiläistä monta kertaa.

    Savon Sanomien mukaan kunta oli keväällä laskenut, että mökkitontilla on 25 henkilöautoa, yhdeksän pakettiautoa, yksi kuorma-auto, kolme yli 10-metristä venettä ja yksi avovene.

    Uhkasakon vaatimuksena on, että tontille saa jäädä korkeintaan kaksi ajoneuvoa.

    Mökkiläinen vetoaa olevansa autoharrastaja, eikä kalusto aiheuta kenellekään haittaa. Hän on nyt myös siirtänyt osan kalustosta pois.

    Mökkiläinen on valittanut kunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen. Hän pitää sekä sakkoa että kahden auton rajoitusta tontilla kohtuuttomana.

    Tontin koko ei ole tiedossa, mutta Savon Sanomien kuvissa näkyy rantaan rajautuva metsätontti.

    Kunnan ja mökkiläisen riita autokannasta ei ole ensimmäinen. Vuonna 2018 käräjäoikeus antoi sakkoja ympäristön turmelemisesta. Hovioikeus lievensi tuomion ympäristörikkomukseen. Silloin arvioitiin, ovatko autot hylättyä romua vai liikennöitävässä kunnossa olevia ajoneuvoja.

    Ajoneuvoja oli silloin tontilla 40.

    Lisää aiheesta
    • EU haluaa kierrättää vanhat lato- ja romuautot, joista osa kiinnostaa edelleen myös niitä kunnostavia autoharrastajia.

      Autot | EU-asetusehdotus pakottaisi lato- ja romuautot kierrätykseen

    • Moni mökkiläinen haaveilee vanhuudenpäivistä rakkaalla mökillä kokoaikaisesti. Sijainti ja rakennuksen kunto määräävät pitkälti, onko se mahdollista.

      Mökki | Kunta maksoi 500 euroa mökkiläisille, jotka päättivät selvittää loma-asunnon muuttamista vakituiseksi kortteeriksi – toisaalla taas rakennuksen käyttötarkoituksen muutos ei onnistu edes rahalla

      Tilaajalle
    • Vesijättömaiden lunastuksen korvauksen suuruus vaihtelee paljon riippuen tontin sijainnista. Kuvituskuva.

      Mökki | Mökkiranta ei välttämättä olekaan enää omaisuuttasi – näin se vaikuttaa vaikkapa pajujen rannasta karsimiseen

      Tilaajalle
    • Mikäli yksityistä hautapaikkaa haetaan luonnonsuojelualueelle, lupaprosessiin voidaan tarvita myös ympäristöviranomaisen lupa. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Viranomaisten luvalla vainajan saa haudata arkussa jopa kotipihalleen – tämän verran kirkko veloittaa hautaamisesta keskimäärin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria