• Päästökaupasta koituu Suomen laivaliikenteelle puolen miljardin lisäkulut, joiden siirtymisestä matkalippujen hintoihin ei ole vielä tietoa

    Harva alus liikennöi vielä uusiutuvilla polttaineilla. Tarvitaan täysin uudenlaisia, vähäpäästöisiä polttoaineita.
    Tilaajalle
    Tallink-konsernin M/S MyStarin kapteeni Vahur Ausmees esittelee laivan komentosiltaa. Hän kertoo, että joulukuussa valmistunut laiva voi käyttää polttoaineena samaan aikaan LNG:tä ja dieseliä.
    Tallink-konsernin M/S MyStarin kapteeni Vahur Ausmees esittelee laivan komentosiltaa. Hän kertoo, että joulukuussa valmistunut laiva voi käyttää polttoaineena samaan aikaan LNG:tä ja dieseliä.  Kuva: Tero Pajukallio
    Uutiset|Ympäristö
    9.5.202320:51
    Katja Lamminen
    Tallinna

    EU:n päästökauppa laajenee merenkulkuun ensi vuonna, mikä nostaa suomalaisten varustamojen kustannuksia kymmenillä miljoonilla euroilla vuodessa. Kustannusten nousun odotetaan siirtyvän matkalippuihin ja rahtihintoihin.

    ”Jos Suomen ulkomaankauppaa palvelevan meriliikenteen päästöt vuonna 2030 ovat esimerkiksi viisi miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalentteina ja päästöoikeuden hinta on 100 euroa per tonni, niin puhutaan noin puolen miljardin euron lisäkustannuksesta Suomelle”, erityisasiantuntija Mats Björkendahl Suomen Varustamot ry:stä laskee.

    Hän arvioi, että ala tarvitsee kansallisia kannusteita ja investointitukia vihreän siirtymän vaihdittamiseksi.

    Varustamoista virolaiselle Tallinkille lisäkuluja kertyy päästökaupan siirtymävuonna 2024 noin 20 miljoonaa euroa.

    ”Kun päästökauppa on käytössä sataprosenttisesti vuodesta 2026, lisäkuluja arvioidaan tulevan noin 50 miljoonaa euroa vuodessa”, kertoo Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd.

    Tallink-konsernissa ei ole tehty vielä päätöksiä matkalippujen hintojen nostamisesta.

    ”Uusia innovatiivisia ratkaisuja ja teknologinen läpimurto tarvitaan ehdottomasti.”

    YK:n alaisen Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n tavoitteena on vähentää merenkulun päästöjä 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Järjestö havittelee meriliikenteeseen myös maailmanlaajuista hiilimaksua.

    ”Uusia innovatiivisia ratkaisuja ja teknologinen läpimurto tarvitaan ehdottomasti”, Nöjd toteaa.

    Varustamot vastustavat tilannetta, jossa alalle lankeaisi päällekkäin sekä EU:n päästökauppa että maailmanlaajuinen hiilimaksu.

    Päästökaupassa Ahvenanmaan autolauttaliikenne saattaa saada saarille tarkoitetun poikkeusluvan, jonka ansiosta päästöoikeuksia ei tarvitse luovuttaa ennen vuotta 2030.

    Suomi on tavoitellut EU:lta höllennyksiä raskasta kalustoa ja polttoainetta runsaasti vaativalle talvimerenkululle, mutta pienimuotoinen helpotus on toistaiseksi irronnut vain korkeimman eli 1A super -jääluokan aluksille.

    Suomenkin satamissa tavataan myös EU:n ulkopuolelta tulevia aluksia. Eurooppalaiset varustamot vastustavat tilannetta, jossa alalle lankeaisi päällekkäin sekä EU:n päästökauppa että maailmanlaajuinen hiilimaksu.
    Suomenkin satamissa tavataan myös EU:n ulkopuolelta tulevia aluksia. Eurooppalaiset varustamot vastustavat tilannetta, jossa alalle lankeaisi päällekkäin sekä EU:n päästökauppa että maailmanlaajuinen hiilimaksu.  Kuva: Jarno Mela

    Merenkulusta aiheutuu pari kolme prosenttia kaikista ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä.

    Björkendahlin mukaan laivakuljetuksien määrä on niin kovassa kasvussa maailmalla, että päästöjen arvioidaan tuplaantuvan lähivuosikymmeninä ellei voimakkaisiin päästövähennystoimiin ryhdytä.

    Verratessa muihin kuljetusmuotoihin jättikokoiset rahtilaivat ovat kaikkein ympäristöystävällisimpiä per kuljetettu rahtiyksikkö. Usein matkustajat kulkevat laivoilla rahdin ohessa.

    Vuonna 2020 aluksista vasta noin promille liikennöi uusiutuvilla polttaineilla. Varustamoalan tavoitteena on, että vuosikymmenen loppuun mennessä viisi prosenttia meriliikenteen käyttämästä energiasta on uusiutuvaa.

    Björkendahlin mukaan uusiutuvan polttoaineen tuottajia tarvittaan huomattavasti lisää. Merenkulkuala on toiveikas uusien vetyteknologioiden suhteen.

    Merenkulun kasvihuonekaasupäästöistä hiilidioksidin osuus ylittää 90 prosenttia. Loput ovat metaania, dityppioksidia ja mustaa hiiltä.

    Nesteytettyä maakaasua eli LNG:tä pidetään siirtymäajan polttoaineena. Vuonna 2020 sen osuus maailman meriliikenteessä oli noin 6 prosenttia kaikesta käytetystä polttoaineesta eli 203 miljoonasta tonnista.

    LNG ei juuri tuota mustaa hiiltä eikä rikki- ja typpioksidipäästöjä. Sen sijaan kaasun käytöstä vapautuu tuotannon aikana ja moottorityypistä riippuen metaania, joka on moninkertaisesti hiilidioksidia voimakkaampi ilmaston lämmittäjä.

    Metaanipäästöjen takia LNG ei paistattele ilmaston kannalta kovin paljon vihreämpänä vaihtoehtona kuin meridiesel. Björkendahlin mukaan moottorityyppi vaikuttaa päästöihin oleellisesti. Lisäksi kehitteillä on erikseen asennettava jälkikäsittelylaitteisto metaanivuotojen estämiseksi.

    Sen sijaan, että LNG:n käytölle alettaisiin rakennella rajoituksia, merenkulkualalla tähyillään jo kestävämpiin polttoaineratkaisuihin, kuten vetyyn ja ammoniakkiin.

    Suomi on tavoitellut EU:lta höllennyksiä raskasta kalustoa ja polttoainetta runsaasti vaativalle talvimerenkululle, mutta pienimuotoinen helpotus on toistaiseksi irronnut vain korkeimman eli 1A super -jääluokan aluksille.
    Suomi on tavoitellut EU:lta höllennyksiä raskasta kalustoa ja polttoainetta runsaasti vaativalle talvimerenkululle, mutta pienimuotoinen helpotus on toistaiseksi irronnut vain korkeimman eli 1A super -jääluokan aluksille.  Kuva: Kari Salonen

    Itämerellä LNG-laivoja seilaa neljä, joista kaksi liikennöi Tallinkin kilpailijavarustamo Viking Linen Turku-Tukhoma-reitillä.

    Tallinkin uusin laiva MyStar valmistui Rauman telakalla joulukuussa 2022. Se käyttää sekä dieseliä että nesteytettyä maakaasua, jota saadaan Nöjdin mukaan pääasiassa Norjasta ja Yhdysvalloista.

    MyStarin kapteeni Vahur Ausmees kertoo, että laivassa on viisi moottoria. Samaan aikaan voidaan käyttää polttoaineena LNG:tä ja dieseliä.

    Kapteenin mukaan moderni alus tärisee vähemmän ja tuottaa vähemmän merimelua sekä pienempiä aaltoja kuin vanhemmat laivat.

    Ausmees arvioi, että tiukentuvat päästövaatimukset vähentävät varustamoiden ja laivojen määrää Itämerellä, sillä harva uskaltaa investoida uusiin laivoihin tietämättä, millainen käyttövoima ja polttoainevalinta alukseen kannattaa rakennuttaa.

    Tulevaisuuden polttoaineiden saatavuus ja vetyteknologian käytettävyys ovat yhä avoimia kysymyksiä.

    Moderni alus tärisee vähemmän ja tuottaa vähemmän merimelua sekä pienempiä aaltoja kuin vanhemmat laivat.

    Tallink-konserni on onnistunut vähentämään laivastonsa vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä 55 prosenttia vuodesta 2008.

    Nöjdin mukaan päästövähennyksiä saavutetaan muun muassa mukauttamalla aikatauluja ja reittejä, nopeuttamalla lastaamista ja kuorman purkamista, hyödyntämällä satamissa maasähköä ja akkuteknologiaa, ottamalla talteen lämpöä sekä modernisoimalla LVI-järjestelmiä. Mahdollisuuksien mukaan siirrytään biopolttoaineisiin.

    Björkendahl lisää, että laivojen päästöjä hillitään myös muun muassa moottoritehon rajoittimilla, pidentämällä aluksia, putsaamalla laivojen pohjat kitkan minimoimiseksi sekä asentamalla roottoripurjeita.

    Tosin Viking Linen testissä roottoripurjeen tuomat polttoainesäästöt jäivät niin vähäisiksi, että varustamo lupui purjeen käytöstä. Syynä voi olla osaltaan reitti Turusta Tukholmaan, joka sisältää vähäisesti avomeriosuutta.

    Merenkulun hiilidioksidipäästöjä seurataan aluskohtaisella tarkkuudella Euroopan komission MRV–järjestelmässä.

    Lisää aiheesta
    • Helsinkiin alkuvuodesta saapuneilla kansainvälisillä risteilijöillä ruokittiin sataman tilastojen mukaan 48 000 matkustajaa. Esimerkiksi hiljattain kaupungissa vierailleen MSC Preziosan (kuva) matkustajamäärä voi olla yli 3 500 henkeä.

      Ympäristö | Loistoristeilijät ruokkivat sinilevää Itämerellä — ruuantähteet täsmäravintoa levälle: ”Lisäsysäys jo rehevöityneelle alueelle on erityisen huono asia”

    • Vuonna 2012 valmistunut Viking Grace oli kokoluokassaan ensimmäinen alus, joka pystyy käyttämään polttoaineena nesteytettyä maakaasua. Viking Line on testannut aluksessa myös biokaasua, jonka käyttöä rajoittavat toistaiseksi saatavuus ja hinta.

      Ympäristö | Hiilivapaa reitti kehitteillä Turusta Tukholmaan – Viking Line kaipaa julkista puolta mukaan päästöttömän maakaasun tuottamiseen

    • Viking  XPRS:n kapteenit Stefan Karell ja Stefan Dahlström osallistuivat perälipun vaihtosermoniaan.

      Talous | Viron lippu vaihtui Suomen väreiksi: Vuokraväki Viking Linen XPRS-aluksella vaihtui omiksi työntekijöiksi

    • Tallink Isabelle majoittaa tällä hetkellä ukrainalaisia pakolaisia Tallinnan satamassa.

      Talous | Tallink on vuokrannut jo neljä laivaansa pakolaisten käyttöön

    • Viime vuonna yhtiön tulos nousi 13,9 miljoonaa euroa plussalle, kun vuotta aiemmin tulos oli 56,6 miljoonaa euroa miinuksella. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa.

      Talous | Laivayhtiö Tallinkin tulos kipusi plussan puolelle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä