

Joensuun Tuupovaaran suositulla Vekaruksen ulkoilualueella sijainnut Kotajoen Myllykosken vanha puinen riippusilta jouduttiin purkamaan vaarallisuutensa vuoksi. Kävelysillan korvaaminen teräksisellä 21 metriä pitkällä vinotukisillalla oli logistisesti haastava kohde, sillä Myllykoski sijaitsee tiettömän taipaleen takana.
”Ensimmäisenä piti selvittää kuljetusreitti, mitä kautta tavarat saadaan ajettua työmaalle ja mikä on järkevin kuljetuskeino”, työmaasta vastaava rakennusmestari Markku Vornanen Harpa oy:stä kertoo.
Apuun saatiin paikallinen kuljetusyrittäjä, jonka metsäkoneella rakennustarvikkeet kuljetettiin perille. Tekeminen alkoi työsillan rakentamisesta. Työsilta mahdollisti nousun ylös kalliolle, johon kävelysillan rakenteet tulivat.
”Vinotankojen tehtävänä on jakaa sillan omanpaino ja hyötykuorman tasaisesti.” Markku Vornanen

Alkuperäiseen suunnitelmaan jouduttiin tekemään muutoksia, koska toinen harusperustus osui sattumalta syvään kallion halkeamaan.
Seuraavana vaiheena oli kallion louhintatyöt ja kalliotartuntojen poraaminen.
Sillan runko tuotiin paikalle traktorilla ja asennettiin paikalleen telakonenosturilla. Siltarunko oli kasattu konepajalla neljästä kuuden metrin mittaisesta teräspalkkielementistä. Runko koottiin paikalleen työsillan päälle pulttikiinnityksin.
Vinotankojen kiinnitykseen tarvittavien betonianturoiden valamisessa käytettävä betonimassa valmistettiin paikan päällä traktorin voimanoton pyörittämällä mammuttimyllyllä.
”Kokonaan puusta tehtynä silta olisi ollut hankala toteuttaa nykyisten normien mukaisesti pitkän jännevälin takia ja käyttöikä jäisi lyhyemmäksi.” Markku Vornanen
Syyskuusta joulukuulle kestänyt työmaa työllisti valutöiden aikaan enimmillään kahdeksan työntekijää. Pääasiallisesti työmaa työllisti muutaman ammattimiehen.
Vinotankojen materiaalina käytettiin kuumasinkittyjä 28-millisiä paksuja terästankoja. Kalliotartuntojen teossa materiaalina oli 32-millinen haponkestävä teräs.
”Vinotankojen tehtävänä on jakaa sillan omanpaino ja hyötykuorma tasaisesti,” Vornanen selvittää.
Sillan kannen rakentamisessa tarvittavat kestopuulankut kiinnitettiin pultein siltarungon päällä oleviin teräsritilöihin. Kuumasinkittyä terästä käytettiin myös sillankaiteiden rungossa sekä muissa rakenteissa. Kaiteet viimeisteltiin kaiderunkoon kiinnitetyillä kestopuisilla käsijuonteilla.
”Sillan kantavuus tiedot eivät ole julkisia, mutta tuuli ja lumikuormat huomioiden kantavuus on jalankulkijoille varmasti riittävä,” Vornanen takaa.
”Kokonaan puusta tehtynä silta olisi ollut hankala toteuttaa nykyisten normien mukaisesti pitkän jännevälin takia ja käyttöikä jäisi lyhyemmäksi.”
”Sillan kantavuus tiedot eivät ole julkisia, mutta tuuli ja lumikuormat huomioiden kantavuus on jalankulkijoille varmasti riittävä.” Markku Vornanen
Vornasen tietojen mukaan vastaavia kävelysiltoja on rakennettu viime vuosina eri puolilla Suomea oleville retkeilyalueille.
”Tässä meidän tapauksessa tien puuttuminen aiheutti logistisen haasteen ja tarvittaviin suunnitelmamuutoksiin jouduttiin reagoimaan ajoissa viivästymisten välttämiseksi.”
Rakentamishankkeen kustannusarvio oli liki 350 000 euroa. Joensuun seudun leader -yhdistys myönsi hankkeeseen runsaat 100 000 euroa EU-tukea. Rahoituksella korjattiin myös alueella sijaitsevan Vekaruskosken puusillan perustukset.
”Silta mahdollistaa turvallisen liikkumisen alueella ja jos rahasumma jaetaan sadan vuoden käyttöajalle summa ei ole suuren suuri vuotta kohti.” Ilkka Ratilainen
Joensuun kaupungin rakennuttaja Ilkka Ratilainen kertoo, että joidenkin mielestä sillan rakentamiseen käytetylle rahalle olisi ollut muutakin käyttöä.
”Silta mahdollistaa turvallisen liikkumisen alueella ja jos rahasumma jaetaan sadan vuoden käyttöajalle summa ei ole suuren suuri vuotta kohti. Eikä pidä unohtaa ulkoilualueen merkitystä ihmisten hyvinvoinnin edistäjänä”, Ratilainen huomioi.
Kaupungin seurannan mukaan alueella käy vuosittain 8000-10 000 kävijää.
Ulkoilualueella on käytettävissä varattava erämökki sekä kota ja kaksi laavua nuotiopaikkoineen. Kaupunki toimittaa nuotiopuut maksutta ulkoilijoiden käyttöön.
Rakennuttaja: Joensuun kaupunki
Sijainti:70 km Joensuun keskustasta Tuupovaaran Vekaruksen ulkoilualue
Pituus: 21 metriä
Vekaruskosken puusillan perusteiden kunnostus
Kustannusarvio 350 000 euroa
Suunniteltu käyttöikä: 100 vuotta