
Helsingin Sanomat uutisoi lähteidensä pohjalta, että Petteri Orpon (kok.) hallitus aikoo leikata valtionhallinnosta 60 miljoonaa euroa. Tämän mittaluokan leikkaukset johtaisivat väistämättä valtion työntekijöiden irtisanomisiin.
Valtionhallinnosta on tällä hallituskaudella jo leikattu satoja miljoonia euroja.
Hallitus on sopimassa noin 400 miljoonan euron korvaavista toimista aiemmin vajaaksi jääneille säästöille. Sen lisäksi hallitus aikoo päättää alustavasti noin 200 miljoonan euron uusista kasvu- ja työllisyystoimista, joille se on etsinyt rahoitusta.
Hallitus on sopinut ainakin yrittäjien eläkejärjestelmän uudistuksesta. Se maksaa valtiolle 80 miljoonaa euroa vuoden 2030 tasossa.
Hallitus aikoo leikata valtionhallinnosta 60 miljoonaa euroa lisää: Irtisanomisia edessä