• Pörssisähkö on sunnuntaina halpaa, vaikka Olkiluoto 3 on huollossa

    Pörssisähkön keskihinta kilowattitunnilta on sunnuntaina 0,30 sentin tuntumassa.
    Olkiluoto 3 on yksi maailman suurimmista ydinvoimalaitosyksiköistä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.
    Olkiluoto 3 on yksi maailman suurimmista ydinvoimalaitosyksiköistä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.  
    Uutiset|Kodin talous
    2.3.202509:35
    STT

    Pörssisähkö on sunnuntaina halpaa, vaikka Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktori on vuosihuollon takia poissa käytöstä. Pörssisähkön keskihinta kilowattitunnilta on 0,30 sentin tuntumassa.

    Vuorokauden halvin tunti on päivällä yhden ja kahden välillä, jolloin hinta on reilun sentin kymmenesosan kilowattitunnilta. Niin sanotusti kalleimmillaan hinta on kuuden jälkeen illalla, mutta silloinkaan hinta ei nouse kuin vain hieman yli puolen sentin.

    Pörssisähköasiakkaat maksavat lisäksi marginaalin ja mahdollisen perusmaksun sähköyhtiölle sekä siirtomaksun paikalliselle verkkoyhtiölle.

    Halvan pörssisähkön selitys on tuulivoima, jonka tuotannon ennustetaan nousevan selkeästi.

    Olkiluoto 3 on yksi maailman suurimmista ydinvoimalaitosyksiköistä, ja sillä on suuri rooli Suomen sähköntuotannossa. Laitosyksikön vuosihuolto alkoi lauantaina.

    Vuosihuoltoon on varattu aikaa reilut kaksi kuukautta, eli reaktorin odotetaan palaavan käyttöön toukokuun alussa.

    Huollossa valmistaudutaan tällä kertaa pidempään tulevaan käyttöjaksoon, sillä seuraavaa vuosihuoltoa suunnitellaan vasta ensi vuoden syyskuulle.

    Tänä vuonna kolmosreaktorin vuosihuollon jälkeen vuorossa ovat Olkiluodon ykkös- ja kakkosreaktorin vuosihuollot.

    Lisää aiheesta
    • Maailman suurin hiekka-akku kaukolämmön varastointiin valmistuu koekäyttöön tammi‒helmikuussa. Pöntön päälle nostettiin joulun alla tekninen tila kuin katoksi. Loviisan Lämmön toimitusjohtaja Mikko Paajanen (vas.) ja oranssissa takissa Polar Night Energyn vastaava työnjohtaja Jouni Uusipuro todistivat nostoa.

      Energia | Maailman suurin hiekka-akku nousi Pornaisiin ‒ yhdellä sähkölatauksella lämpö riittää viikoksi kunnan lämmittämiseen

      Tilaajalle
    • Kulunut talvi on ollut kohtuullisen lauha. Kuluttajien kukkaro ei ole siitäkään syystä keventynyt, kuten tavanomaisesti samaan aikaan vuodesta. Arkistokuva.

      Energia | Tämän vuoksi sähkö on nyt edullista − näin voit pihistää vielä enemmän

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pörssisähkö
    Olkiluoto 3
    tuulivoima
    sähkömarkkinat
    ydinvoima
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria