
Soinin Hautakylällä alkunsa saanut Landemia-hanke on hakenut kaksi vuotta ratkaisuja kysymykseen, miten antaa eväitä hyvään elämään maaseudulla yhä useammalle. Hanke on Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen rahoittama.
Eteläpohjalaiset Kylät ry:n ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) yhteishankkeen yksi merkittävä oivallus on ollut Soinissa ja Evijärvellä käyttöön otettu kyläkummitoiminta.
Kyläkummeja toimii myös muun muassa Hämeenlinnan seudun kylissä.
Suomen Kylät ry:n kanssa kehitetyssä toiminnassa kyläkummi toimii apurina uudelle muuttajalle tai kesävieraalle. Hän vie tietoa eri mahdollisuuksista ja palveluista kylässä.
”Tässä on pyritty jalkauttamaan kyliin mallia, joissa yksi tai useampi kyläkummi auttaa uutta kyläläistä kotiutumaan uuteen paikkaan ja yhteisöön”, kertoo projektityöntekijä Tiia Vuorinen.
Kummi käy toivottamassa muuttajan tervetulleeksi ja auttaa tätä kotoutumaan ja sitoutumaan uuteen yhteisöön. Kummin tukena on kunnasta haettu yhteyshenkilö.
Toiminta vahvistaa samalla kunnan ja kylän yhteistyötä, kylien keskinäinen yhteydenpito tiivistää vastaavasti niiden yhteistyötä. Kyläkummimalli luo muuttajaystävällisen kylän ja kunnan brändiä ja viestii siitä, että tänne saa tulla.
Hanke lähti tutkimaan sekä edistämään toimia, joilla poistetaan maallemuuton esteitä. Samalla on kehitetty kylien vetovoima- ja pitovoimatekijöitä sekä tutkittu keinoja jarruttaa työntövoimien vaikutuksia.
Muita keinoja on muun muassa asunto-, tontti-, ja työpaikkatarjonnan kartoittaminen kunnan ja kylien yhteistyössä.
Yleensä esteinä ja hidasteina kylillä pidetyt asiat on haluttu muokata mahdollistajiksi. Näitä on esimerkiksi etätyötilojen luominen ja harjoittelupaikkojen esiin nostaminen korkeakouluopiskelijoille.
”Vetovoimatekijöiden tunnistaminen on tärkeää, sillä ne ovat juuri niitä tekijöitä, joiden vuoksi joku päättää muuttaa maalle, jäädä ja viihtyä maaseudulla”, kertoo projektityöntekijä Susanna Laitila.
Parasta mun kylässä -palvelussa kyläläiset kertoivat omista parhaista paikoistaan ja asioistaan kylissään. Nämä kylien itsensä havaitsemat helmet koottiin Landemian verkkosivuilta löytyvään julkaisuun.
”Pandemian aikana keskustelu elinvoimasta on kasvanut, ja sitä kannatta pitää yllä. Aktiiviset kylät ja kylämyönteiset kunnat antavat tähän mahdollisuuden”, Vuorinen sanoo.
”Vapaa-ajan asuminen ja mökkeily sekä paikkariippumaton työ ja opiskelu on mahdollista monelle.” Olli Voutilainen
Tutkija Olli Voutilainen Lukesta arvioi, että pandemia nosti maaseutua parrasvaloon: maaseutu on yhä useammin vakituisen asumisen kohteena, mutta kiinnostus maaseutua kohtaan jo ennen sitä oli suurta.
”Vapaa-ajan asuminen ja mökkeily sekä paikkariippumaton työ ja opiskelu on mahdollista monelle. Seuraako työ ihmistä vai toisinpäin niille, joille se on mahdollista – asetelmat ovat muuttuneet.”
Voutilainen toteaa, että pienissä kunnissa asutus on vähentynyt, mutta toisaalta kausiasutus kasvanut. Väkimäärä saattaa tuolloin tuplaantua monissa kunnissa.