
Vuoden ensimmäinen viikko on ollut toistaiseksi hyvin kylmä, eikä loppuviikolla tapahdu vielä suuria muutoksia. Kylmimmät lukemat ovat vielä lauantaihin asti laajalti -30 ja -40 asteen välillä, maan eteläosassa -20 asteen tienoilla.
Tilastojen valossa näin kylmää on juuri tähän aikaan vuodesta keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa, osassa maata vieläkin harvemmin. Koko talven tasolla tarkasteltuna 30 pakkasasteen ylitykset sen sijaan eivät ole erityisen epätavallisia.
Korkeapaine pitää sään varsin poutaisena. Pilvipeitekin on hyvin repaleinen, ja aurinko pääsee paistamaan monin paikoin kirkkaalta taivaalta. Etelärannikolle ajautuu mereltä edelleen ajoittain lumikuuroja. Hangon seudulla sekä lounaissaaristossa näistä on kertynyt viime päivinä paikoin muutaman sentin verran uutta lunta.
Ensi viikon osalta ennuste on viime päivinä heilahdellut jonkin verran, mutta tuoreimpien säämalliajojen perusteella pakkasten voidaan odottaa hellittävän merkittävästikin maanantaista eteenpäin. Lämpötilaennusteiden vaihteluväli on kuitenkin vielä tässä vaiheessa hyvin suurta.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun