
Suomen talouden on kerrottu hiljattain kasvavan kohisten, peräti kahden prosenttiyksikön vauhtia. Lähivuosiin verrattuna se on paljon, mutta historiallisesti melko vaatimatonta.
Ennen kuin hymykuopat ehtivät oieta, demaritaustainen Kalevi Sorsa -säätiö älähti, että isot ennustelaitokset ja pari pankkia ovat tehneet talousennusteita pieleen jo vuosikausia. Ennusteet kun perustuvat arvioihin ja voivat mennä hutiin eikä niiden perusteella pitäisi tehdä poliittisia päätöksiä. Hallitus tekee niitä kuitenkin seuraavaksi jo syyskuun alussa budjettiriihessä.
Vakuutusyhtiö Lähi-Tapiola ei ole tehnyt omia ennusteita vuosiin. Pääekonomisti Hannu Nummiaro voikin kommentoida asiaa hiukan sivusta.
Heittoa ennusteiden ja toteutuneen kehityksen kesken tulee ensinnäkin siitä, että ennusteet tehdään yleensä niin sanottujen pikaennakoiden eli kansantalouden tilinpidon ensitietojen perusteella. Ne tarkentuvat usein myöhemmin.
Tämän vuoden toinen kvartaali päättyi kesäkuun lopussa ja kertoi 0,9 prosentin kasvusta edelliseen neljännekseen eli alkuvuoteen verrattuna. Pääkysyntäerät julkaistaan perjantaina 28. elokuuta, jolloin tieto on jo varmempaa.
”Silloin saadaan vahvistusta siihen, että kaikilla ”kolmella sylinterillä” edetään: kasvu näyttää tulevan laajasti sekä yksityisestä kulutuksesta, investoinneista että viennistä. Myös kaikki elokuussa julkaistu kuukausidata tukee hyvää kasvua”, Nummiaro selvittää.
Yksityinen kulutus tuo bruttokansantuotteesta yli puolet ja on viriämässä.
Kuukausidata tarkoittaa palkkasummaa, vähittäismyyntiä, autojen ensirekisteröintejä, rakentamista, teollisuustuotantoa ja uusia tilauksia sekä tavaravientiä. Rakentaminen on vireää datakeskusten, mutta ei asuntojen osalta.
Yksityinen kulutus tuo bruttokansantuotteesta yli puolet ja on viriämässä, Nummiaro sanoo. Alkuvuonna yksityistä kulutusta jumitti ”tuntematon jarru”.
”Esitin, että vaikka palkat nousivat, ihmiset säästivät ja korjasivat tasettaan, koska asuntojen hinnat laskivat. Nyt kun ostovoiman kasvu jatkuu ja säästäminen on jo korkealla, yksityinen kulutus näyttäisi kasvavan tänä vuonna, vaikka asuntojen hinnat eivät ole vielä nousseet.”
Kansantaloutta paremmin hyödyttävää yksityistä kulutusta olisi suomalaisen tuotannon suosiminen kuin vaikka tuontiauton tai ulkomaan-pakettimatkan ostaminen.
”Taloutta ei pystytä ennustamaan.”
Pikaennakkotietojen lisäksi ennusteisiin tuovat epävarmuutta odottamattomat tapahtumat.
”Ennusteet ovat viime vuosina olleet liian optimistisia, koska kukaan ei ole pystynyt ennustamaan edellisvuoden keväällä harvinaisia kriisejä, kuten koronaa ja sotaa Euroopassa. Nyt on käymässä päinvastoin”, Nummiaro sanoo.
Valtiovarainministeriö ennusti kesäkuussa tälle vuodelle 0,8 prosentin talouskasvua, mutta pankit ovat hilanneet ennusteensa viime viikkoina kahteen prosenttiin. Iranin sota ei nähtävästi ole vaikuttanut talouteen niin paljon kuin alkuvuonna ajateltiin.
”Yhteenvetona voidaan sanoa, että taloutta ei pystytä ennustamaan, ja siksi ennusteet ovat lähellä tai lähenevät kohti keskimääräistä kasvua. Isot shokit tuottavat ensin paljon heikompaa kasvua, mutta toipuminenkin voi yllättää sekä ajoituksellaan että voimakkuudellaan”, Nummiaro summaa.
Datakeskusten tuoma hyöty on vielä arvoitus.
Myös investoinnit ovat nousemassa kuopasta. Niissä näkyvät myös hävittäjätilaukset, jotka eivät kuitenkaan kasvata tuontituotteina kotimaista tuotantoa.
Jos sen sijaan Suomesta tilataan laiva, se kasvattaa kansantuotetta ja ilmestyy luovutuksen yhteydessä piikkinä vientitilastoon.
Datakeskusten tuoma hyöty on vielä arvoitus ja Nummiaro olisikin tarkka sopimusten kanssa. Suomi hyötyy rakentamisvaiheen jälkeen kiinteistöverosta ja ehkä muutamien työntekijöiden tuloverosta, mutta jos sähköveroja korotetaan, voi käydä kuin Carunan kanssa: sen omistajat vaativat oikeudessa Suomelta miljardikorvauksia, kun sähkönsiirron korotusmaksuille laitettiinkin rajat.
”Työllisyys seuraa yleensä 6–12 kuukauden viiveellä talouskasvua eli alkaa luultavasti jo syksyllä parantua.”
Kun talouskasvusta puhutaan, puhutaan bruttokansantuotteen kasvusta. Se tarkoittaa nimenomaan kotimaista tuotantoa. Monen suomalaisen suuryrityksen tuotantoa on kuitenkin muualla kuin Suomessa eli vaikka tilauskirjat täyttyvät ja vienti vetää, palkkojen ja hankintojen verotuloja voi kertyä ihan muualle.
Kotimainen arvonlisä on pysynyt melko vakaasti noin 60 prosentissa viennistä, vaikka moni yritys on kansainvälinen ja tuotantoa on pitkin maailmaa. Osa tuo välituotteita Suomeen ja vie valmiita.
”Uudet tilaukset tulevat näkymään hyvin Suomen viennissä”, Nummiaro sanoo.
”Työllisyys seuraa yleensä 6–12 kuukauden viiveellä talouskasvua eli alkaa luultavasti jo syksyllä parantua.”
Monikansallisten yritysten tuotannon kirjanpito hankaloittaa tulkintaa, Nummiaro myöntää. Puhutaan valmistuttamisesta ja tehtaattomasta tuotannosta ulkomaankaupassa.
Esimerkiksi Irlanti nostanut viennin osuuden bkt:staan 150 prosenttiin. Suomessa se on noin 40 prosenttia.
”Irlanti on houkutellut edullisella yritysverotuksellaan pääkonttoreita, vaikka koko tuotantoprosessi on ulkomailla. Irlannin BKT-luvut heiluvatkin hyvin paljon ja esimerkiksi Yhdysvaltain tullit voivat vaikuttaa siihen suuresti.”