• Voit joutua maksamaan sähköstä 20 kertaa enemmän kuin naapurisi, SDP:n kansanedustaja varoittaa ja ehdottaa hintojen tasaamista ‒ Eeva Kalli tyrmää: ”Se kuulostaa hyvin ongelmalliselta”

    ”Sääntely olisi tarpeen ehkä jo loppuvuonna ja ensi vuoden alussa”, Johannes Koskinen (sd.) sanoo.
    Sähkön hinta aiheuttaa isoimmat ongelmat yrittäjäkunnassa, kansanedustaja Johannes Koskinen sanoo. ”Huippuhintojen kaatava vaikutus voi olla isompi kuin kotitalouksissa.”
    Sähkön hinta aiheuttaa isoimmat ongelmat yrittäjäkunnassa, kansanedustaja Johannes Koskinen sanoo. ”Huippuhintojen kaatava vaikutus voi olla isompi kuin kotitalouksissa.” Kuva: Toni Forssell
    Uutiset|Energia
    7.10.202215:15
    Paula Liesmäki

    Kuluttajat maksavat sähköstä nyt hyvin erilaisia hintoja. Sähkömarkkinoilla olisi tarpeen kohtuullistaa hintojen eroa, sanoo valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Johannes Koskinen (sd.).

    Hän nostattaa SDP:n eduskuntaryhmässä ajatusta sähkön sopimushintojen tasaamisesta ja ennen kaikkea ylikorkeiden hintojen ehkäisemisestä kuluttajien kesken. ”Tästä on syytä keskustella.”

    Ajatuksena on, että ylivoimaisessa tilanteessa sopimusehtoja voisi muuttaa määräajaksi. Ylimpiä hintoja laskettaisiin ja sopimusehtojen eroja kohtuuden mukaan tarkistettaisiin.

    ”Myyjäyhtiö saisi saman summan kuukaudessa, mutta kuluttajien tai sopimuskumppaneiden välinen hintaero supistuisi.”

    Kuluttajien maksamien hintojen ero näyttää Koskisen mukaan menevän 10- tai jopa 20-kertaiseksi.

    ”Poikkeussääntelyllä velvoitettaisiin supistamaan hintaeroa niin, että hinnat eivät nousisi kohtuuttomiksi kellään.”

    Sääntely olisi tarpeen ehkä jo loppuvuonna ja ensi vuoden alussa.

    ”Ostajakuntaa käsiteltäisiin koko pottina. Se mahdollistaisi kohtuullistamisen ilman, että yhtiöitä saatettaisiin Uniperin tapaan konkurssitilanteeseen.”

    ”Myyjäyhtiö saisi saman summan kuukaudessa, mutta kuluttajien tai sopimuskumppaneiden välinen hintaero supistuisi.”

    Koskisen mukaan erojen kohtuullistaminen ei vaatisi kovin montaa pykälän muutosta. ”Koitetaan viedä ajatusta eteenpäin.”

    ”Miten se tehdään ja miten ala saadaan siihen suostumaan, siinä voi olla työtä.”

    Sähkön hinta aiheuttaa isoimmat ongelmat yrittäjäkunnassa, Koskinen sanoo.

    ”Energian suhteellinen osuus liikevaihdosta voi olla kovinkin massiivinen. Huippuhintojen kaatava vaikutus voi olla isompi kuin kotitalouksissa.”

    Taloussanomat kertoi torstaina, että keskustelua kuluttajien sähkön sopimushintojen tasaamisesta käydään myös hallitusryhmien kesken.

    Entä kuluttajat, jotka ovat onnistuneet samaan edullisen sähkösopimuksen?

    Koskinen sanoo, että kyse on ääritilanteista ja kohtuullistaminen rajattaisiin määräajalle, esimerkiksi 3-4 kuukauteen. Normaaleihin, tuotantokustannuksiin perustuviin sopimushintoihin voisi edelleen luottaa.

    ”Kyllä kuluttajatkin ymmärtävät, että kun maksan 5 senttiä ja naapuri 50 senttiä kilowattitunnilta, sen sovittelu olisi hyväksyttävää kansallisen vahingon välttämiseksi.”

    Koskinen arvelee, että mallin hyväksyttävyyttä lisää se, että veronmaksajilta tulee tukijärjestelyjen kautta isoja paineita, jos ei tällaista kohtuullistamista ole.

    Koskisen mukaan etusijalla ovat sähkön säästäminen ja kulutuksen siirtäminen ajallisesti niin, että huippuhintoja pystytään välttämään.

    ”Sen jälkeenkin voi jäädä pahimmissa tilanteessa kohtuuttomia eroja.”

    ”Konkurssien ja energiaköyhtymisen ehkäisemiseksi pitää EU:n sekä Suomen kansallisesti löytää keinot hintamekanismin korjaamiseksi niin, että ylikorkeisiin kuluttajahintoihin puututaan tehokkaasti.”

    Koskisen mukaan erojen kohtuullistaminen voisi olla tulevaisuudessa lainsäädännössä pysyvästi vakavien häiriötilanteiden varalta.

    Sähkömarkkinoiden kohtuullistamissääntely vastaa Koskisen mukaan sitä, että velkaongelmissa on mahdollistettu korkoehtojen ja lainojen muuttaminen yksipuolisesti suoraan lainsäädännön päätöksellä tai mahdollistamalla sovittelu tuomioistuimissa tai muulla sovittelumenettelyllä.

    Vaikka nyt 10 senttiä kilowattitunnilta kuulostaa suhteellisen edulliselta, se on ollut vuosi sitten aika kallis hinta.

    Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eeva Kallin mielestä sähkön hintojen erojen tasaaminen kuulostaa monella tavalla ongelmalliselta.

    ”Se kuulostaa hyvin ongelmalliselta jo sopimusvapauden ja sopimusten pitävyyden näkökulmasta.”

    ”Kotitalouksien auttamiseksi täytyy pystyä puuttumaan juurisyyhyn eli tehdä yhteiseurooppalaisia linjauksia, jotka vaikuttavat sähkön hintaan.”

    Kallista tärkeää olisi saada EU-maiden päämiehiltä selkeä linjaus.

    ”Se on se tapa, jolla tätä täytyy taklata - eikä se, että lähdetään avaamaan sellaisten ihmisten sähkösopimuksia, joilla tällä hetkellä on edullisempi hinta. Täytyy ymmärtää, että he ovat saattaneet maksaa aiemmin silloiseen markkinahintaan nähden korkeampaa hintaa.”

    Kalli muistuttaa, että vaikka nyt 10 senttiä kilowattitunnilta kuulostaa suhteellisen edulliselta, se on ollut vuosi sitten aika kallis hinta.

    Lisää aiheesta
    • Tommi Kettula kuvattuna sähkölämmitteisen talonsa pannuhuoneessa.

      Energia | Tommi Kettulan sähkölasku oli viime talvena jopa 2500 euroa kuussa ‒ puolet kotitalouksista on vaarassa joutua sähkön vuoksi talousvaikeuksiin

    • Sähkön epäoikeudenmukaiseksi koettu hinnoittelu heikentää merkittävästi suomalaisten yhteistyökykyä, Oulun seudun kunnat varoittavat vetoomuksessaan.

      Talous | Pientä kuntaa uhkaa yli miljoonan euron sähkölasku – Oulun seudun kunnat vetoavat päättäjiin nopean korjausliikkeen tarpeesta sähkömarkkinalakiin

    • Energia | Sähkö on tänään hetken ilmaista, eikä se ehkä sittenkään ole niin kovin kallista talvellakaan ‒ harmi vain, että etu ei koske kaikkia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi