• Muovikassien myynti kaupoissa väheni vuodessa 14 prosenttia

    Muovikassien ostoa pyritään hillitsemään korottamalla niiden hintaa.
    Esimerkiksi S-ryhmä ja Lidl nostivat viime vuonna muovikassien hintaa ruokakaupoissaan. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA.
    Esimerkiksi S-ryhmä ja Lidl nostivat viime vuonna muovikassien hintaa ruokakaupoissaan. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Ympäristö
    16.4.202611:52
    STT

    Kaupoissa myytiin tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 14 prosenttia vähemmän muovikasseja kuin samaan aikaan viime vuonna, kertoo Päivittäistavarakauppa ry (PTY).

    Esimerkiksi S-ryhmä ja Lidl nostivat viime vuonna muovikassien hintaa ruokakaupoissaan. Hinnanmuutosten taustalla on Kaupan liiton ja ympäristöministeriön vuonna 2016 solmima Green Deal -sopimus.

    Sopimuksessa sovittiin tavoitteeksi, että vuoden 2025 loppuun mennessä suomalaiset ostaisivat keskimäärin korkeintaan 40 muovikassia vuodessa. EU:n viime vuoden helmikuussa voimaan astuneen pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen tavoite on sama.

    Vuonna 2023 suomalaiset ostivat runsaat 60 muovikassia henkilöä kohti eli noin 344 miljoonaa kappaletta.

    Lisää aiheesta
    • Mikäli muovikasiin päätyy ostamaan, olisi sitä hyvä käyttää useaan kertaan ennen kuin siitä luopuu esimerkiksi roskapussina. Arkistokuva.

      Kauppa | Tavoitteena alle 40 muovikassia henkilöä kohti vuodessa, Lidl nosti EU:n tavoitteen nimissä hintaa merkittävästi

    • Moni valitsee yhä ostoskassikseen muovikassin. Muovikassia käytetään myös roskapussina, vaikka parempia vaihtoehtoja olisi.

      Kauppa | K-ruokakaupat nostavat ostoskassien hintaa – näin paljon muovikassit nyt maksavat

    • Uusi hinnoittelu houkuttee kuluttajia vastuullisempiin valintoihin S-ryhmän myymälöissä.

      Koti | Kauppaan ei pian kannata mennä pelkkä lompakko mukanaan ‒ S-ryhmä rukkaa ostoskassien hintoja

    • Kassalta ostettu muovikassi ei ole Lidlin vastuullisuuspäällikkö Annu Puurulan mukaan ekoteko.

      Kauppa | Suomalaiset kuluttavat liikaa muovipusseja – kassalla myytävien pussien muovin määrä voi yllättää

    Artikkelin aiheet
    muovikassit
    kiertotalous
    kauppa
    kestävä kehitys
    ympäristöpolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä