• Kevät on alkanut vauhdilla mutta sää jatkuu vaihtelevana

    Kevään säätyyppi säilyy hieman epämääräisenä. Norjanmerellä matalapainetoiminta on aktiivista, mutta ajoittain korkeapaineen selänne kurottaa etelästä Suomeen, kirjoittaa meteorologi Vendi Pelkonen.
    Maaliskuun lopun sää on keväistä mutta hieman epävakaista.
    Maaliskuun lopun sää on keväistä mutta hieman epävakaista. Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    30.3.202620:15
    Vendi Pelkonen

    Maaliskuu on ollut hyvin lämmin ja kevät on edennyt rivakkaan tahtiin. Merijäätä esiintyy enää pienillä alueilla Perämeren pohjoisosassa ja Suomenlahden itäosassa. Myös lintujen muutto on käynnistynyt tavanomaista aikaisemmin. Lapissa on laajalti vielä useita kymmeniä senttimetrejä lunta, joka hidastaa hieman pohjoisen lintumuuttoa.

    Tiistaina maaliskuu päätetään jälleen melko lauhassa säässä. Etelän aurinkoisimmilla alueilla lämpötila kohonnee kymmenen plusasteen tuntumaan. Sen sijaan maan itäosassa saadaan hajanaisia vesisateita, joiden olomuoto voi paikoin olla myös lumisempaa. Sateen alla päivälämpötilat jäävät selvästi viileämmiksi. Pohjoisessa päivä on melko poutainen, mutta pilvinen. Siellä lämpötila on viiden plusasteen molemmin puolin.

    ”Tiistaina maaliskuu päätetään jälleen melko lauhassa säässä. Etelän aurinkoisimmilla alueilla lämpötila kohonnee kymmenen plusasteen tuntumaan.”

    Vendi Pelkonen

    Keskiviikkona Norjanmerellä oleva matalapaine tuo räntä- ja lumisateita maan pohjoisosaan. Lumikertymät jäävät kuitenkin pieniksi. Viikko jatkuu paikoin melko aurinkoisissakin merkeissä, vaikka ajoittain heikkoja sateita on liikkeellä eri olomuodoissa. Kuitenkin keskiviikosta olisi tulossa lämmin ja aurinkoinen päivä maan eteläosassa.

    Viikonloppuna säätyyppi on muuttumassa hieman epävakaisempaan suuntaan. Matalapaineita sateineen liikkuu yhä lähemmäksi Suomea ja samalla pohjoisesta saapuu hieman kylmempää ilmamassaa maamme ylle. Kuitenkaan varsinaista takatalvea ei edelleenkään ennusteissa näy, vaikkakaan pääsiäisenä tuskin hätyytellään korkeita ennätyslämpötiloja.

    Vendi Pelkonen

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Lisää aiheesta
    • Pääsiäisen karjataioilla yritettiin muun muassa estää seuraavan kesän petovahinkoja.

      Historia ja perinne | Onko ladostasi hävinnyt heinää? Asialla saattoi olla pääsiäisnoita

      Tilaajalle
    • Kevään lämpö on sulattanut vesistöjen jäät.

      Sää | Lauha ja vähäsateinen sää nostaa maastopalojen riskiä

    • Heikkojen jäiden takia laskennat toteutetaan tänä vuonna kelirikkoaluksilla.

      Luonto | Varhainen kevät tuo haasteita saimaannorpan pesälaskentoihin – Metsähallitus kaipaa apua

    • Suomessa sataa lähiviikkoina tavanomaista vähemmän.

      Sää | Vähäluminen talvi ja vähäsateinen alkukevät nostavat kuivuusriskiä

    Artikkelin aiheet
    kevät
    sää
    ennuste
    Vendi Pelkonen
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita