• Pekka Haavisto Natoon eri aikaan menemisestä: "Pysyvä este Suomelle ja Ruotsille voisi olla se tilanne”

    Työnjako vaatii varmasti vielä tarkistamista minkä tahansa hallituksen aikana, jos turvallisuuspoliittisen neuvonantajan virka toteutuu, Haavisto sanoo.
    Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi Nato-liittymisen vaiheista tiistaisessa tiedotustilaisuudessa. Hän vierailee 25. tammikuuta Tallinnassa, Virossa, Riiassa ja Latviassa tapaamassa maiden johtoa.
    Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi Nato-liittymisen vaiheista tiistaisessa tiedotustilaisuudessa. Hän vierailee 25. tammikuuta Tallinnassa, Virossa, Riiassa ja Latviassa tapaamassa maiden johtoa. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Politiikka
    24.1.202313:06
    Harri Kallio-Kurssi

    Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Suomen ja Ruotsin turvallisuuden kannalta ykkösvaihtoehto on edelleen se, että maat pyrkivät Natoon yhtä aikaa. Haavisto kertoi asiasta tiistaisessa tiedotustilaisuudessa.

    Haavisto totesi aiemmin Ylen aamun haastattelussa, että Suomi saattaa joutua harkitsemaan uudelleen Nato-jäsenhakemuksen edistämistä Ruotsin kanssa yhtä aikaa, jos Ruotsin hakemus tyssää pidemmäksi aikaa.

    Haaviston kommentti on jo nostanut ilmaan kysymyksiä Ruotsissa.

    ”Nato toivoo yhtäaikaista käsittelyä jäsenyyksille, eikä muutosta ei ole viime aikaisten tapahtumien pohjalta tapahtunut. Olemme korostaneet Ruotsin kanssa yhteisen jäsenyyden turvallisuusvaikutusta myös Natolle.”

    Jos joitain jäseniä ei voitaisi perustellusti hyväksyä, sitten pitäisi asiaa Haaviston mukaan pohtia.

    ”Molemmat maat täyttävät kriteerit, siksi ei ole fundamentaalista Naton sääntöjä rikkovaa estettä jäsenyydelle.”

    ”Pysyvä este jommallekummalle maalle voisi olla se tilanne, muuten en halua asiaa spekuloida. Eri skenaarioita pohditaan myös eduskunnan valiokunnissa.”

    Haavisto sanoo, että suunnitelma B:tä ei ole nähty mahdolliseksi.

    ”Tämä liittyy Pohjolan erittäin hankalaan puolustukseen joka tapauksessa ja pitkään itärajaan kaikkein huonoimpien skenaarioiden osalta.”

    Haavisto viittaa tiiviiseen yhteydenpitoon Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin, Ruotsin ulkoministeri Tobias Billströmin ja Turkin ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlun kanssa.

    ”Ruotsi liittyy Naton 5. artiklaan, jossa Ruotsi on kulkuväylänä erittäin tärkeä tekijä Suomen ja Baltian maiden kannalta”, Haavisto muistuttaa.

    Turkki ja Unkari ovat ainoat maat, jotka eivät ole ratifioineet Suomen ja Ruotsin jäsenyyksiä. Unkarin ratifioinnin osalta Haavisto ei odota ongelmia. Unkari on Haaviston mukaan luvannut käsitellä asian helmikuussa ja vakuuttanut, ettei se ole viimeinen ratifioija.

    Haavisto arvioi, että realistinen ratifiointiaikataulu voisi olla Turkin vaalien jälkeen ennen kesällä pidettävää Naton kokousta.

    ”Yhdysvallat, britit ja muut isot Euroopan Nato-maat ovat edelleen sitoutuneet siihen, että turvallisuusvakuutus on voimassa ennen kuin olemme artikla 5:n piirissä.”

    Naton 5. artikla on Naton perustamissopimuksen artikla, joka määrittää jäsenvaltioiden velvoitteen puolustaa muita jäsenvaltioita.

    ”Vastuksista huolimatta yhteinen Nato-taival jatkuu, jotta tulisimme yhtä aikaa jäseniksi.” Pekka Haavisto

    Koraanin julkinen polttaminen äskettäin Ruotsissa on herättänyt suuttumusta Turkissa.

    ”Provokaatiot ovat harmillinen isku Suomen ja Ruotsin turvallisuudelle. Tästä seuraa lykkäys Nato-prosessiin vähintään viikoiksi. Myös suunniteltu matka Turkkiin peruuntui Suomesta ja Ruotsista. Vastuksista huolimatta yhteinen Nato-taival jatkuu, jotta tulisimme yhtä aikaa jäseniksi.”

    Haaviston mukaan olemme heikoilla provokaatioiden suhteen, eikä hän sulje pois mahdollisuutta, että tämä voi nimenomaan olla myös tarkoitus jollain ulkopuolisella taholla.

    ”En rupea suitsimaan kansalaisia tai mediaa, luotan suomalaisiin. Ilmaisunvapaus on tärkeää Suomessa, mikä on myös Turkin tiedossa. Jos provokaatioita tapahtuu Suomessa, niihin reagoidaan Suomen lakien mukaan.”

    Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) muistutti MT:n haastattelussa (7.10.), että Suomi ei ole sitonut omaa ratkaisuaan Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natoon liittymisen suhteen Ruotsin tekemisiin.

    Pitääkö meidän edetä Ruotsin kanssa samanaikaisesti vai ei?

    Mikään ratkaisu tähän kysymykseen ole ongelmaton, hän sanoi.

    ”Sekään ei ole aivan ongelmatonta, jos Suomi päättäisi itse olla ratifioimatta jäsenyyttä sen jälkeen, kun 30 nykyiseltä jäsenmaalta olisi saatu hyväksyntä. Varsinkin, jos ei olisi tietoa siitä, miten prosessi etenisi Ruotsin osalta.”

    Halla-aho sanoo, että Suomi päätti aikanaan hakea jäsenyyttä riippumatta muiden maiden tekemisistä, omista kansallisista tarpeistaan käsin. Kansallista puolustusta ja turvallisuutta taataan Naton kollektiivisen puolustuksen tuomalla pelotteella.

    ”Enkä näe, että tämä perusasia olisi miksikään muuttunut.”

    ”On tärkeää, että pääministerillä on hyvät resurssit ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.” Pekka Haavisto

    Valtioneuvoston kanslia on ryhtynyt suunnittelemaan pääministerille valtioneuvoston kansliaan omaa turvallisuuspolitiikan neuvonantajaa ja tehtävää varten oman yksikön perustamista.

    Ulkoministeri Haavisto ei torppaa esitystä, vaikka siinä on myös ratkaistavia kysymyksiä.

    ”Poliitikkona olen sanonut, että neljän vuoden taakse katsottuna edellisen hallituksen perintö ei aina ole kovin tervetullutta, esimerkiksi hallituksen viime hetkillä tekemät nimitykset.”

    Haavisto on pyytänyt virkamiehiä valmistelemaan vastinetta, jota on pyydetty ulkoministeriön lisäksi myös puolustusministeriöltä.

    ”Virkamieskunta valmistelee sen neutraalisti ja he ehkä näkevät tilanteen myös pidemmälle useamman hallituskaaren ylitse, mikä olisi parasta.”

    ”On tärkeää, että pääministerillä on hyvät resurssit ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, mutta työnjako vaatii varmasti vielä tarkistamista minkä tahansa hallituksen aikana.”

    Lisää aiheesta
    • Ulkoministeri Pekka Haavisto on suosituin nimi Yleisradion presidenttikyselyssä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Ulkomaat | Haavisto Ylelle: Suomen täytyy arvioida, onko Ruotsin Nato-hankkeelle tullut esteitä

    • Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) korostaa Nato-jäsenyyttä haetun keväällä Suomen omista tarpeista.

      Politiikka | Voiko Suomi edetä eri tahtiin Naton jäseneksi Ruotsin kanssa? Näin vastaa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho

    • Blinken keskusteli asiasta torstaina puhelimitse Suomen ulkoministerin Pekka Haaviston (vihr.) sekä Ruotsin ulkoministerin Tobias Billströmin kanssa.

      Politiikka ja talous | Yhdysvaltojen ulkoministeri kehottaa viimeisiä Nato-maita ratifioimaan Suomen ja Ruotsin jäsenyyden nopeasti

    • Turkki on vaatinut toistuvasti Suomea ja Ruotsia palauttamaan terroristeina pitämiään ihmisiä.

      Politiikka | Turkki vaatii Ruotsilta ja Suomelta 130 terroristin luovutusta vastineeksi Nato-jäsenyyden hyväksymiselle

    Artikkelin aiheet
    Pekka Haavisto
    Nato
    Suomi ja Ruotsi
    turvallisuuspolitiikka
    ratifiointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa