• Trump: Rauha Ukrainassa paljon aiempaa lähempänä – tammikuun tapaamisessa mukana myös eurooppalaisjohtajat, sanoo Zelenskyi

    Yksi keskeisimpiä kiistakohtia neuvotteluissa on ollut Venäjän Ukrainalta valtaamien alueiden kohtalo.
    Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasivat sunnuntaina Floridassa.
    Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasivat sunnuntaina Floridassa.  Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset|Ulkomaat
    29.12.202508:30
    STT

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan rauha Ukrainassa on paljon aiempaa lähempänä.

    Trump kommentoi asiaa tavattuaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin Floridassa sunnuntaina.

    ”Uskon, että olemme pääsemässä paljon lähemmäksi, ehkä jopa erittäin lähelle”, Trump sanoi tapaamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa.

    Zelenskyi sanoi, että sopuun on päästy muun muassa Yhdysvaltojen Ukrainalle tarjoamista turvatakuista. Zelenskyi korosti turvatakuiden olevan keskiössä pysyvän rauhan saavuttamiseksi.

    Trumpin mukaan lähiviikkojen aikana saadaan selville, onko sota Ukrainassa mahdollista saada päätökseen.

    ”On mahdollista, että sitä (sopua) ei tapahdu. Muutaman viikon sisällä saamme tietää, kumpaan suuntaan asia kääntyy”, Trump sanoi.

    Yksi keskeisimpiä kiistakohtia neuvotteluissa on ollut Venäjän Ukrainalta valtaamien alueiden kohtalo. Trump sanoi sunnuntaina, että Ukraina ja Venäjä ovat päässeet lähemmäksi sopimusta Itä-Ukrainan Donbasin alueen kohtalosta.

    ”Sopua (Donbasista) ei ole syntynyt, mutta se on lähempänä. Se on hankala aihe, mutta uskon ratkaisun siihen löytyvän”, Trump sanoi.

    Zelenskyi korosti, että mahdolliset aluekysymykset ovat neuvotteluiden vaikeimpia.

    ”Meidän on kunnioitettava lakejamme ja kansalaisiamme. Meidän on kunnioitettava hallitsemiamme alueita”, Zelenskyi sanoi.

    Mahdollisen rauhansopimuksen kohtien hyväksymisestä voitaisiin Zelenskyin mukaan järjestää mahdollisesti kansanäänestys. Äänestyksiä voitaisiin järjestää muistakin suunnitelman kohdista kuin aluekysymyksistä.

    Trump sanoi ehdottaneensa, että hän voisi tarvittaessa tulla puhumaan Ukrainan parlamentille, jos tästä olisi hyötyä neuvottelujen edistämisessä.

    Zelenskyin mukaan Ukrainan ja Yhdysvaltojen edustajat tapaavat eurooppalaisten johtajien kanssa tammikuussa Yhdysvalloissa. Zelenskyi kertoi myös, että Yhdysvaltojen ja Ukrainan edustajat tapaavat ehkä jo ensi viikolla viimeistelläkseen kohtia, joista sunnuntaisessa tapaamisessa neuvoteltiin.

    Ranskan presidentti Emmanuel Macron kertoi tapaamisen jälkeen, että niin sanottu halukkaiden koalitio tapaa Pariisissa tammikuun alussa.

    Viestipalvelu X:ssä asiasta kertoneen Macronin mukaan tapaamisessa on tarkoitus päättää, miten koalition maat konkreettisesti osallistuvat Ukrainan tukemiseen rauhanprosessissa.

    Suomen presidentti Alexander Stubbin mukaan Trump ja Zelenskyi kävivät tapaamisensa jälkeen yli tunnin mittaisen puhelun eurooppalaisten johtajien kanssa.

    Stubb kertoi X-viestipalvelussa, että he keskustelivat konkreettisista toimista sodan lopettamiseksi.

    ”Pyrimme kaikki oikeudenmukaiseen ja kestävään rauhaan”, Stubb kirjoitti viestissään.

    EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin mukaan edistys neuvotteluissa oli tervetullut uutinen.

    Puolan presidentti Karol Nawrocki korosti sunnuntain neuvotteluiden osoittaneen, että kaikki turvallisuuteen ja rauhaan liittyvät sopimukset on tehtävä kaikkien osapuolten kesken.

    Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

    Lisää aiheesta
    • Ranskan presidentti Emmanuel Macron aikoo keskustella lähiaikoina venäläisen virkaveljensä Vladimir Putinin kanssa.

      Ulkomaat | Macron ei ole Trump – siksi keskustelu Putinin kanssa on tuhoon tuomittu aloite

    Artikkelin aiheet
    rauha
    Alexander Stubb
    Emmanuel Macron
    Volodymyr Zelensky
    Ukraina
    Donald Trump
    Ursula Von Der Leyen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria