• Osuuspankkien fuusiot jatkuvat syksyllä Vaasassa, Hämeessä ja Kymenlaaksossa: ”Osuuspankkien lukumäärä on edelleen selkeässä laskusuunnassa”

    Yhdistyvät uudet osuuspankit OP-Häme ja OP-Kaakkois-Suomi nousevat maan 5–6 suurimman kokoluokkaan.
    Tilaajalle
    ”Osuuspankkien lukumäärä on edelleen selkeässä laskusuunnassa”, kertoi OP-Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio tiistain tulosjulkistuksen yhteydessä.
    ”Osuuspankkien lukumäärä on edelleen selkeässä laskusuunnassa”, kertoi OP-Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio tiistain tulosjulkistuksen yhteydessä. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Talous
    26.7.202312:00
    Kimmo Lundén

    Osuuspankkien fuusiot jatkuvat. OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallion mukaan tänä vuonna on jo päätökset kahdesta osuuspankkifuusiosta ja julkistettu yksi tuleva aie fuusion toteuttamiseksi.

    Itsenäisiä osuuspankkeja on nyt kaikkiaan 104 kappaletta. Kun kaksi päätettyä fuusiota valmistuvat, vuoden lopussa itsenäisiä osuuspankkeja on 102.

    ”Osuuspankkien lukumäärä on edelleen selkeässä laskusuunnassa. Keskeisin tekijä yhdistymisille on säätelyvaateiden kiristyminen ja palvelukyvystä huolehtiminen. Kolmanneksi tulevat taloudelliset syyt – vaikkakin lähestulkoon kaikilla osuuspankeilla menee (nyt ) mainiosti”, Ritakallio lisää.

    Toteutuvat fuusiot ovat Korsnäs Andelsbankenin ja Vaasan Osuuspankin, Vasa Andelsbankenin yhdistyminen Vaasan seudulla.

    Hämeeseen syntyy uusi OP-Häme, kun OP-Etelä-Häme ja OP-Päijät-Häme yhdistyvät. Hämeenlinnan ja Lahden osuuspankkien yhdistyessä syntyy iso osuuspankki.

    Syyskuun loppupuolella päättävät OP-Kymenlaakso ja OP-Etelä-Karjala fuusiosta. Syntynyt osuuspankki jatkaa OP-Kaakkois-Suomen nimellä.

    Syntyvät uudet osuuspankit OP-Häme ja OP-Kaakkois-Suomi nousevat maan 5–6 suurimman osuuspankin kokoluokkaan.

    OP Ryhmään jää jäljelle joukko isoja pankkeja ja joukko hyvin pieniä. Keskikokoisten osuuspankkien määrä hupenee.

    Lisää aiheesta
    • Uudellemaalle syntyy uusi vahva osuuspankki, kun Helsingin Seudun, Itä-Uudenmaan ja Uudenmaan Osuuspankit yhdistyvät.

      Pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan osuuspankit päättivät sulautua – fuusioituvasta osuuspankista syntyy todellinen asuntolainanyrkki

    • Helsingin Seudun Osuuspankki, Itä-Uudenmaan Osuuspankki ja Uudenmaan Osuuspankki tunnustelevat fuusiota.

      Osuuspankkifuusiot jatkuvat ympäri Suomea – pääkaupunkiseudulle syntyy todellinen suurpankki

    • ”Asiakasliiketoiminnan tuotot olivat vahvassa kasvussa erityisesti korkokatteen voimakkaan kasvun vauhdittamana”, arvioi pääjohtaja Timo Ritakallio alkuvuoden tulosta.

      Talous | Korkeat korot satoivat OP:n laariin – vähittäispankin korkokate kaksinkertaistui miljardiin euroon

    • OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio arvelee pankkitoimialan olevan lähellä suhdannehuippuaan. Vakuutusala tavallisesti parantaa vielä, kun talous kasvaa ripeämmin.

      Talous | Miksi OP ei tingi korkokatteestaan asiakkaan hyväksi suoraan, vaikka varaa olisi? Näin pääjohtaja Ritakallio vastaa

      Tilaajalle
    • ”Kilpailu suomalaisista kotitalouksista asuntolainojen avulla on kovaa. Erityisesti kaikissa kasvavissa kasvukeskuksissa on varaa valita”, kertoo Ari Pauna hyposta.

      Talous | Pankit takovat ennätystuloksia korkojen noustessa — ”paras aika kilpailuttaa marginaalit on nyt”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria