

Pohjois-Suomessa on kuultua kovia paukahdusääniä tänä talvena.
Kysy on niin sanotuista pakkasjäristyksistä, joita esiintyy tyypillisesti silloin, kun lämpötila laskee nopeasti. Ilmiötä edistää ohut lumipeite.
Pakkasjäristyksiä on kuultu Oulun alueella sekä Siikajoella, Pyhäjoella, Ranualla ja Utsjoen Kevolla, on rekisteröity kovan pakkasen aiheuttamia järistyksiä.
Esimerkiksi Oulun seudulla on nyt noin 15 senttimetriä lunta, mutta lunta oli pitkään vain muutama sentti.
Sen sijaan etelämmässä järistyksiä ei ole mitattu. Kylmyys tulee voimakkaampana ja nopeammin pohjoiseen ja siksi myös routajäristykset painottuvat pohjoiseen.
Ilmiötä kutsutaan myös routajäristyksiksi tai -paukuiksi. Paukahtavaa ääntä syntyy, kun kovan pakkasen vuoksi maanpinta jäätyy nopeasti ja alkaa halkeilla. Järistyksiä syntyy etenkin alueilla, joiden maaperässä on paljon vettä.
Seismologi Jari Kortström Helsingin yliopistosta sanoo, että ilmiö on jokavuotinen. Vuodet eivät kuitenkaan ole samanlaisia.
”Jäätyessä maan tilavuus hieman pienenee ja maa halkeilee.”
”Jäätyessä maan tilavuus hieman pienenee ja maa halkeilee. Paukahduksia tulee useimmin jäätymisvaiheessa kuin esimerkiksi sään lauhtuessa. Sulaminen on myös hitaampaa kuin jäätyminen”, Kortström toteaa.
Periaatteessa routajäristys voisi vaurioittaa esimerkiksi rakennusten perustuksia. Tuloksena voisi olla halkeamia, jos maaperä liikkuu talon alla.
Kortström sanoo, ettei hän tunne tällaisia tapauksia.
Maan routajäristykset painottuvat alkutalveen. Talven ja roudan edetessä niitä ei enää niinkään kuulu.
”Järven jäät ovat eri asia. Niistä voi kuulua pauketta ympäri talven, kun jääkansi halkeilee.”
Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän Vesi.fi-verkkosivuston mukaan roudan syvyys Oulussa on nyt 30–40 senttimetriä. Kemijärvellä, Pelkosenniemellä ja Kemijoen varrella Rovaniemen eteläpuolella routa on 40–60 senttimetrissä.
Etelä-Suomessa Tampereen eteläpuolella routa on pääsääntöisesti alle 20 senttimetrissä. Havainto viikonlopulta Tampereelta kertoo noin 20 senttiin ulottuvasta roudasta.
Esimerkiksi Siikajoella oli kuultu pakkasjäristyksiä. Forecan lumen syvyyttä kuvaavan kartan mukaan Siikajoella on lunta noin kahdeksan senttiä. Pyhäjoella liikutaan samoissa lukemissa.
Ranualla on lunta nyt noin 35 senttimetriä ja Utsjoella noin kymmenen senttiä enemmän.
Järistyksestä syntyvä ääni voi kantautua selkeällä pakkassäällä kauas, jopa kilometrien päähän.
Järistyksen tarkkoja paikkoja on vaikea määritellä. Ne ovat pieniä ja näkyvät siksi vain paikallisilla havaintoasemilla.

Kuluvan talven ilmiöihin kuuluvat myös hyydetulvat. Hyyteen eli vedessä virtaavien jääkiteiden kasautuminen on nostanut jokien vedenpintaa eri puolilla maata.
Tulviva vesi on vaurioittanut rantarakenteita ja kastellut paikoin mökkejä ja ulkorakennuksia. Useita rakennuksia on ollut veden saartamana.
”Ilmiö on yleistynyt ilmastonmuutoksen myötä.”
“Näin laajalti ei ole hyydetulvia ollut kuin vuosien 2014 ja 2016 tammikuussa. Tämä ilmiö on yleistynyt ilmastonmuutoksen myötä. 1900-luvulla ei näin laajoja hyydetulvia ole esiintynyt”, kertoo tutkija Harri Myllyniemi Suomen ympäristökeskuksesta.
Harvinaisen laaja-alaisen hyydetulvatilanteen kehittymiseen on vaikuttanut lauha ja sateinen joulukuu, jonka jäljiltä vesistöt olivat sulia ja virtaamat suuria. Kova pakkasjakso voi synnyttää virta- ja koskipaikoille hyydettä eli jääkiteitä, jotka voivat muodostaa patoja.