• Varusteleka teki tärkeän ratkaisun huoltovarmuuden kannalta – tekstiilituotanto pois Kiinasta

    Tekstiilituotanto on tärkeä osa huoltovarmuutta, mutta se unohdetaan helposti. Kriisitilanteessa tekstiilien tärkeys kuitenkin korostuu kaikkialla maailmassa.
    Monet ensiapuvarusteet on valmistettu tekstiileistä.
    Monet ensiapuvarusteet on valmistettu tekstiileistä. Kuva: Varusteleka
    Uutiset|Kauppa
    26.3.202412:30
    Janiko Kemppi

    Huoltovarmuuteen liitetään usein heti ruoka, energia, lääkkeet sekä ammukset. Tekstiilien merkitys kuitenkin unohtuu helposti, Varusteleka huomauttaa tiedotteessaan. Tekstiilejä tarvitaan esimerkiksi sotilaiden suojavarusteisiin, vaatteisiin, ensiaputarvikkeisiin ja makuupusseihin. Lisäksi työvaatteiden ja siviilien vaatteiden saanti tulee turvata.

    ”Suomesta on vaikea löytää täysin kotimaista tekstiilituotetta, sillä valmistus on keskittynyt Aasiaan, erityisesti Kiinaan, joka on maailman suurin tekstiiliviejä. Ja vaikka vaatteet ommeltaisiinkin Suomessa tai muualla Euroopassa, kankaat, kuidut, langat, vetoketjut ja muut sellaiset. tulevat yleensä kaukomailta. Esimerkiksi kaikista tekokuiduista 60 prosenttia tuotetaan Kiinassa”, Varustelekasta kerrotaan.

    Kriisien aikana on vaara, että raaka-aineiden saatavuus vaikeutuu, toimitukset viivästyvät ja hinnat pomppaavat merkittävästi.

    Varusteleka kertoo, että se aloitti Kiinan tuotannosta irtautumisen vuonna 2022. Eurooppalaisen lähituotannon myötä Varusteleka saa täydennettyä varastoaan tasaisesti pienissä erissä kuljetusaikojen samalla lyhentyessä ja kuljetuskustannusten pienentyessä.

    Suomen Tekstiili & Muoti ry:n johtava asiantuntija Mihail Tchitcherin toteaa, että raaka-aineiden ja kankaiden korvaaminen on kuitenkin vielä vaikeaa.

    "Tekstiiliteollisuuden eurooppalaisen arvoketjun vahvistaminen on keskeistä kriisitilanteiden varalta. Julkiset hankinnat ovat avainasemassa tuotannon säilyttämisessä EU:ssa", Tchitcherin sanoo.

    Kriisien aikana on vaara, että raaka-aineiden saatavuus vaikeutuu, toimitukset viivästyvät ja hinnat pomppaavat merkittävästi.

    Euroopasta puuttuu vielä raaka-ainevalmistajia, mutta suurin osa käytetyimmistä kuiduista on korvattava tulevaisuudessa, sillä Varustelekan kehityskoordinaattori Minja Oravan mukaan niiden tuotantoon liittyy paljon ekologisia ja eettisiä ongelmia. Suomi ja Ruotsi ovat eturintamassa uusien kuitujen ja kierrätysinfran kehityksessä.

    "Kiertotaloutta edistämällä voidaan vähentää riippuvuutta tuontiraaka-aineista, mikä parantaa huoltovarmuutta. Vastuullisuuden ja huoltovarmuuden edistäminen kulkevat usein käsi kädessä", Orava kertoo.

    Suomen Tekstiili & Muoti ry peräänkuuluttaa, että julkisissa hankinnoissa on huomioitava tuotannon kriisinkestävyys ja toimintavarmuus.

    ”Julkiset hankinnat – esimerkiksi sotilaiden vaatteet ja terveydenhuollon maskit – tukevat huoltovarmuutta ja tekstiilialan jatkuvuutta, jos ne kohdennetaan oikein. Huoltovarmuuden huomioimiseen tulisi kannustaa tai velvoittaa, sillä muuten kriittinen tuotanto päätyy kauas epävarmoihin halpamaihin”, tiedotteessa todetaan.

    Lisää aiheesta
    • Jääpoltetta ei esiinny kaikissa EU-maissa.

      Talous | Kysely: Suomalaisten mielestä EU ei ymmärrä erityisolojamme eikä ilmasto ole enää tärkein vaaliteema – eurovaaleissa voikin muhia muutos

    • MMM:n kansliapäällikkö Pekka Pesonen osallistui MTK-Etelä-Savon tulevaisuusseminaariin Savonlinnassa viime viikolla.

      Politiikka | ”Huoltovarmuus ei voi perustua siihen, että yhtä ketjun osaa riistetään markkinoilla”, MMM:n tuore kansliapäällikkö linjaa

      Tilaajalle
    • Ilmastopolitiikka ei voi Vesa Kallion mielestä olla sen varassa, että metsien hiilinielu kasvaisi rajattomasti. Ilmastopolitiikan ja julkisen keskustelun keskiöön on hänen mielestään nostettava päästöjen vähentäminen.

      Ympäristö | Lukijalta: Yhteiskunnassa paheneva polarisaatio vaikuttaa myös tieteelliseen keskusteluun − ilmastopolitiikassa on turvattava Suomen edut

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla