• Näin Neova vastaa aktivistien kritiikkiin

    Ruotsissa mielenilmauksia on järjestetty esimerkiksi Vasaloppetin maaliintulossa, Ruotsin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa ja Melodifestivaleilla.
    Eduskuntataloa maalattiin vesiliukoisella maalilla keskiviikon mielenilmauksessa.
    Eduskuntataloa maalattiin vesiliukoisella maalilla keskiviikon mielenilmauksessa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka ja talous
    25.9.202421:14
    Tuulikki Viilo

    Suomalaisen Neova Groupin viestintäjohtajan puhelin on tänään soinut taajaan.

    Eduskuntatalolla keskiviikkoaamuna nähdyn mielenilmauksen tavoitteena oli nostaa esiin yhtiön harjoittama turpeennosto Ruotsissa.

    Mielenilmauksen taustalla on kosteikkojen suojelua korostava ilmastoliike Återställ Våtmarker. Järjestö on perustettu Ruotsissa vuonna 2022.

    Liike on Neova Groupin viestintäjohtaja Ahti Martikaisen mukaan toiminut avoimesti. Toimintaan on kuulunut näyttäviä mielenilmauksia, joille on saatu huomattavaa mediajulkisuutta.

    Ruotsissa mielenilmauksia on järjestetty esimerkiksi Vasaloppetin maaliintulossa, Ruotsin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa ja Melodifestivaleilla.

    Ruotsissa Melodifestivalin asema on pyhä, Martikainen sanoo.

    Melodifestivaleilla mielenosoittaja nousi lavalle bannerin kanssa Loreenin ”Tattoo”-kappaleen aikana.

    Tapaus eduskuntatalolla on kuitenkin Martikaisen mukaan toisenlainen.

    ”Se mikä on ollut meidän ja Suomen valtion puolesta vähän erikoista on, että huomiota on saatu väärillä väittämillä.”

    Martikainen nostaa virheellisenä väittämänä, että Neova Oy olisi maksanut omistajilleen satojen miljoonien osingot, joihin rahat on saatu Ruotsista nostetusta turpeesta.

    ”Jos Ruotsin liikevaihto on kymmeniä miljoonia, siitä ei puristeta satojen miljoonien osinkoja.”

    Lisää aiheesta
    • Punaista väriä ei ole säästelty.

      Politiikka | Turpeen vastustajat töhrivät Eduskuntatalon pylväät verenpunaisella värillä – katso videolta, kuinka poliisit kantavat mielenosoittajia pois

    Suomessa turvetta käytetään merkittävissä määrin ruuantuotannossa kasvualustoina.

    Enemmän kuin kasvualustoja Neova Group tuottaa kuitenkin Suomessa kuiviketurvetta.

    Kuiviketurvetta käyttää noin puolet Suomen nautatiloista, Martikainen kertoo. ”Tiloilta se siirtyy maanparannusaineeksi peltoon."

    ”Ala on laskenut sitä mukaa kun energiaturpeen tuotanto on vähentynyt.”

    Päästöjä olisi kuitenkin hillittävä nopeasti, jotta Suomi pääsisi ilmastotavoitteisiinsa. Ja kiistatonta on, että turvetuotanto ja turvemaiden viljely on myös merkittävä päästöjen lähde.

    Miten Neovan toiminta on linjassa ilmastotavoitteiden kanssa?

    ”Se on aika hyvin linjassa”, Martikainen sanoo. ”Kun aloitin vuonna 2011 meidän aktiivinen tuotantopinta-ala oli 45 000 hehtaaria. Nyt tuotanto on 20 000 hehtaaria. Ala on laskenut sitä mukaa kun energiaturpeen tuotanto on vähentynyt.”

    Kun vuonna 2018 energiaturvetta tuotettiin liki 20 miljoonaa kuutiota, nyt määrä on 1—2 miljoonan kuution luokkaa.

    Sota Ukrainan ja Venäjän välillä on osaltaan pitkittänyt energiaturpeen käyttöä.

    ”Omaan taseeseen emme tuota ämpärillistäkään energiaturvetta.”

    Ruotsin ympäristölainsäädäntö ei Martikaisen mukaan anna mahdollisuutta hakea lupia, jotka vaarantaisivat koskemattomia soita tai kosteikkoja.

    ”On hyvä jos aiheesta tulee keskustelua, joka perustuu todennettaviin tietoihin puolin ja toisin.”

    Lisää aiheesta
    • Eduskuntatalon edusta pylväineen oli keskiviikkoaamuna punaisella maalilla töhritty.

      Rikokset | Eduskuntatalon pylväiden puhdistamisesta voi tulla iso lasku

    • Juha Näkkilä (oik) esitteli Piikkiössä viime vuoden huhtikuussa Mari Kososelle ja Tero Juntille, miten eri lailla pelargonin juuristo oli kehittynyt eri kasvualustoissa.

      Kasvintuotanto | Kasvuturvetta tarvitaan kasvihuoneissa edelleen – tutkimushanke todisti, että kokonaan ilman on vaikea pärjätä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle