Juurikaan kauemmaksi ei Suomesta lähdettäessä voi maapallolla päästä kuin Uuteen-Seelantiin. Kaukana 17 000 kilometrin päässä on moni asia tismalleen päinvastoin kuin meillä. Esimerkkeinä voi mainita vasemmanpuolisen liikenteen, 11 tunnin aikaeron ja vuodenajat. Kun räntä vihmoo Suomessa, on pallon toisella laidalla kesä kukkeimmillaan.
Uuden-Seelannin kesä tarjosi turisteille myös raviurheilua, vieläpä aivan hyvätasoista sellaista. Vai pitäisikö pikemminkin puhua kärryurheilusta – ravurit ovat pikkuhiljaa kirimässä rakoa kiinni, mutta vielä toistaiseksi yli 70 prosenttia lähdöistä ajetaan peitsareille.
Uudessa-Seelannissa on vahvat perinteet niin laukka- kuin kärryurheilussa. Pohjoissaarella laukkahevoset ovat selvästi isommassa suosiossa, ja ovatpa siellä sijaitsevassa Cambridgen kaupungissa maan kuuluisimmat laukkahevoset saaneet nimensä jopa katukivetykseen Hollywoodin Walk Of Famen tapaan. Eteläsaarella tilanne on kuitenkin tasaisempi, ja sieltä löytyy myös saarivaltion merkittävin ravirata, Christchurchin kaupungissa sijaitseva Addington Raceway.
Kärrykilpailuja Uudessa-Seelannissa järjestetään noin 30 eri radalla, mutta osa niistä on nurmiratoja, jotka pääsääntöisesti tarjoavat laukkaurheilua. Addington on saarivaltion oma Vermo – se on perustettu jo vuonna 1899, ja vuonna 2024 siellä järjestetään 64 kilpailut.
Kilpaa saarilla ei kuitenkaan ajeta läheskään joka päivä. Esimerkiksi talven kylmimpinä kuukausina eli kesä- ja heinäkuussa raveja on harvoin, heinäkuussa koko maassa ainoastaan kahdettoista, ja niistä peräti kahdeksat nimenomaan Addingtonissa.
Joulu–tammikuu on kisojen suhteen vilkkainta aikaa, mutta silloinkin lajilla on useampi vapaapäivä. Seurattavaa kyllä riittää, sillä totopeliä järjestävä australialainen TAB tarjoaa pelimahdollisuuden Australian raveihin sekä laukkakisoihin ja valikoituihin kohteisiin ympäri maailman.
Hevoskanavia löytyi televisiosta kaksi kappaletta, ja lähtöjä näytettiin tasaisella sykkeellä sieltä sun täältä. Jossain päin Australiaa tuntui olevan jatkuvasti laukka- tai kärrylähtö meneillään.
Pelimuotoina olivat meille tutut voittaja, sija, kaksari ja troikka, duoa pelattiin neljään eri kohteeseen ja T4:siakin oli kahdeksan lähdön kisoissa kaksi kappaletta!
Tällä selittyy myös Addingtonin ravien erittäin väljä aikataulu. Lähdöt ajettiin 35–38 minuutin välein, ja väliajalla paikan päällä ei tapahtunut oikeastaan mitään, kun televisiolähetyksessä oltiin siirrytty jo Brisbaneen tai Perthiin. Selostaja selosti lähdön, voittaja saapui esittäytymään, poistui kukkasten kanssa ilman haastatteluja ja sitten tulikin aivan hiljaista, kunnes taas viisi minuuttia ennen seuraavaa lähtöä tuli tieto, että kohta ajetaan taas.
Esittelyitä ei ollut, vaan radalle sai saapua silloin kun siltä tuntui, ilmeisesti kuitenkin viimeistään kolme minuuttia ennen lähtöä. Autolähdöissä minuutit lähtöön huudettiin päälähettäjän toimesta auton lavalta, ja osallistujat odottelivat rauhassa starttiin kokoontumista auton ympärillä. Hevoset olivat silmiinpistävän toimivia. Ne eivät riehuneet tai osoittaneet juurikaan kuumumisen merkkejä, vaan sitten kun kiihdyttämään lähdettiin, kaikki hakivat rintamasta rauhassa oman paikkansa ja asettuivat siististi lähtöriviin.
Tämän asian nosti esille myöskin Suomessa elokuussa amatöörikuskien MM-kisoissa ohjastamassa käynyt Cheree Wigg, jonka tapasimme Addingtonin raviradalla. Hänelle isoimpana yllätyksenä Suomen lähdöissä tuli se, että jo lämmittelytilanteessa ajokit olivat Uuden-Seelannin hevosiin huomattavasti energisempiä.
Wigg ajoi kilpaa myös Addingtonissa, ja voittikin oman peitsarilähtönsä Classie Linc -hevosella. Amatöörit ajoivat näissä kyseisissä iltaraveissa ainoastaan yhdessä lähdössä, muissa kisoissa kaikilla ohjastajilla oli ammattilisenssi. Uuden-Seelannin hevosihmisiä pidetään yleisesti erittäin taitavina, ja he ovat ponnistaneet huipulle myös muualla kuin omassa maassaan. Vuonna 2019 Yhdysvaltoihin muuttanut Dexter Dunn on monien arvioissa tällä hetkellä jopa planeetan paras kuski. Vuoden 2024 maailman parhaaksi laukkajockeyksi valittu James McDonald on hänkin uusiseelantilainen.
Palkinnoiltaan Uusi-Seelanti vaikutti olevan suurin piirtein Suomen tasoa. Mielenkiintoinen seikka palkintokaaviossa oli se, että voittaja sai huomattavasti eurooppalaista kulttuuria isomman osuuden. Näissä käymissämme tavallisissa ilta-ajoissa lähdön palkintopotti oli 8 000 paikallista dollaria eli 4320 euroa (1 NZD = 0,54 euroa), josta voittaja nappasi 4 400 dollaria, mutta kakkonen saikin enää 1240 dollaria. Jokainen osallistuja palkittiin 140 dollarilla.
Kahta päivää myöhemmin ajettiin Derby-ravit, joissa ykköspalkinnot olivatkin sitten moninkertaiset. Ravureiden Derbyssä ykköspalkinto oli noin 60 000 euroa, peitsareiden Derbyssä noin 90 000 euroa.
Ravurisuvut olivat mielenkiintoisia. Isäoreista löytyi paljon tuttuja Euroopasta tuotuja nimiä (Quaker Jet, Volstead, Father Patrick), mutta myös eteläisen pallonpuoliskon omia oreja. Ruotsista Kari Lähdekorven tallilta reilut 10 vuotta sitten Uuteen-Seelantiin ostettu Tanskan Derby-voittaja Peak oli myös muutaman varsansa kautta edustettuna näissä kisoissa.
Volsteadin jälkeläisistä kuumin nimi on Suomen itsenäisyyspäivänä Uuden-Seelannin Derbyn-voittanut Keayang Zahara. Australialaisen Jason Leen ohjastama tamma on voittanut uransa kaikki 14 kilpailua. Kolmivuotiaan tamman meriittilistalta löytyvät Australian ja Uuden-Seelannin kaikki isoimmat ikäluokkafinaalit, ja sen tienestit ovat noin 360 000 euroa.
Tamma oli marras-joulukuussa Uudessa-Seelannissa kolmen viikon kilpailuturneella, ja reissussa sen hyvinvoinnista vastasi myös Leen tallilla työskentelevä suomalainen Antti Ruokonen. Sekä hevonen että Ruokonen silmin nähden viihtyivät saarivaltiossa!
Amerikasta on tehty railakkaita ostotarjouksia, mutta omistajataholla ei ole pikkurahan puutetta, ja siksipä Keayang Zahara ei – ainakaan vielä – ole omistajaa vaihtanut. Myös Euroopan reissusta on keskusteltu, mutta ainakaan ensi vuonna se tuskin vielä toteutuu.
Amerikan mantereen tapaan Uudessa-Seelannissa tulokset ilmoitetaan kokonaisaikoina, ja väliaikoja otetaan ”quartereiden” eli 400 metrin välein. Keayang Zahara voitti Derbynsä 2600 metrin matkalla kokonaisajalla 3.17,0 – kilometriajaksi muutettuna 15,7. Suomessa Kriterium voitettiin ajalla 15,4.
Uudessa-Seelannissa varsat syntyvät kesällä – eli pääsääntöisesti marras- ja joulukuussa. Suomessa varsat täyttävät vuosia 1.1., ja samaan systeemiin siirryttiin myös Uudessa-Seelannissa vuonna 2021. Aikaisemmin vuodet tulivat täyteen 1.8., mutta tätä nykyä tilanne on samanlainen kuin meilläkin. Ikäluokkalähdöissä tämä tarkoittaa siis sitä, että esimerkiksi 3-vuotislähtöjä korkkaillut Keayang Zaharakin onkin todellisuudessa kääntynyt täpärästi jo 4-vuotiaaksi.
Addingtonin ravirata oli erittäin hieno ja siisti, niin yleisöalueensa kuin myös talliensa osalta. Katsomorakennus oli iso, ja alakerran ravintola- & totohallin lisäksi se sisälsi yläkerran laadukkaan ravintolakatsomon sekä ison määrän kokoustiloja, jotka vaikuttivat ravi-iltanakin olevan ahkerassa käytössä.
Hevoset valmistautuivat kisaan suuressa hallissa, ja varsinaista Suomen radoilta tuttua varikkoaluetta radalla ei ollut. Tilaa hallissa jokaiselle kyllä riitti jokaiselle, mutta kaikki lämmittely- ja valmisteluajo tuli tehdä radalla. Itse kavioura oli pituudeltaan 1190 metriä, ja ratojen pituus vaikutti valtiossa vaihtelevan, päinvastoin kuin Pohjoismaissa.
Juostava kilpailumatka oli pääsääntöisesti 1980 metriä, ja startti tapahtui näin ollen takasuoran alusta. Valtaosaan lähdöistä kiihdytettiin auton takaa, mutta myös suomalaiseen silmään varsin erikoista tasoitusajoa oli tarjolla. Siinä osallistujat kiihdyttivät yhdestä rivistä – paikaltaan! Kaikki seisoivat rivissä lähtökomentoja odottaen ilman että yksikään olisi rynnistänyt linjasta ylitse. Homma toimi hienosti myös 2-vuotiailla varsoilla.
Loppusuora oli hyvin pitkä, ja loppusuoran ajotavat odotuksia siistimmät – toki suomalaiseen silmään edelleen varsin railakkaat. Sääntöjä on tältä osin Uudessa-Seelannissakin tiukennettu, ja kulttuuri on muuttumassa myös siellä päin maailmaa.
Reissussa ollessamme Uudessa-Seelanissa muuten ilmoitettiin, että valtio kieltää vinttikoirakilpailut 20 kuukauden siirtymäajalla. Näin on tehty muuallakin maailmassa, Yhdysvalloissa jo useammassakin osavaltiossa. Maailma muuttuu.
