Klinikkakokonaisuus on nykyisin kahden polven eläinlääkärien, Eva Einola-Koposen (oik.) ja hänen tyttärensä Johanna Koposen omistuksessa. Kuva: Sanne Katainen
Eläinlääkärin ja vuoden naisyrittäjän Eva Einola-Koposen salaisuus on tässä: Yrittäjällä pitää olla munaa ja pekonia – ja halu kehittyä
Eläinlääkäri Eva Einola-Koponen on lapsuudestaan asti tunnettu lempinimellä Pikku Myy. Myymäisellä asenteella hän on paiskinut koko työuransa, jonka ansioista hänet valittiin vuoden yrittäjänaiseksi.TilaajalleTurku
Eläimet täyttävät Eva Einola-Koposen työn lisäksi myös vapaa-ajan. Kolmesta koirasta emännän kanssa kuvaan pääsi isovillakoira Emil. Kuva: Sanne KatainenMysse.
Kun Suomen Yrittäjänaisten vuoden yrittäjänaiseksi valitsemasta Eva Einola-Koposesta puhutaan, harvoin puhutaan Eva Einola-Koposesta.
Yleensä puhutaan Myssestä. On puhuttu hänen lapsuudestaan asti.
”Se tulee Pikku Myystä. Olin aika riiviö lapsena, ja siitä se on lähtenyt”, Einola-Koponen kertoo.
”Minut sidottiin puuhun, jotta en lähtenyt karkuteille, kun olin niin vilkas. Ei siitä vanhempia siihen aikaan rangaistu, enkä varmaan olisi hengissäkään, jos he eivät olisi tehneet niin.”
Rohkeutta, vauhtia ja sisua Eva Einola-Koposella on riittänyt myös lapsuutensa jälkeen. Hän on eläinlääkäri ja menestyvä yrittäjä, ja nimenomaan tässä järjestyksessä.
”Olen molempia, mutta eläinlääkärin työ on oikeasti minun työtäni, ja yrittäjyys on tullut puolivahingossa. Kun valmistuin eläinlääkäriksi, vaihtoehtoja ei ollut kovin paljoa, jos ei saanut kunnan virkaa.”
Yrityksen nimi on Koira-kissaklinikka Oy. Saman firman alla toimivat pieneläinklinikka sekä hevosklinikka Anivet.
Hevosklinikka rakennettiin Metsämäen raviradan kupeeseen vuonna 1996, ja nykymallilla on menty vuodesta 2014, jolloin aiemmin muualla toimineelle pieneläinklinikalle valmistui uudet modernit tilat samaan pihaan hevosklinikan kanssa.
”Uskomattomista vastuksista huolimatta”, Eva Einola-Koponen huokaa.
Vastoinkäymisistä suurin oli hänen kumppaninaan sekä työssä että elämässä olleen eläinlääkäri Jyri Koposen yllättävä kuolema vuonna 2010. Kaksikon työnjaossa pieneläinpuoli oli ollut pääasiassa Evan heiniä, Jyrin työskennellessä pääasiassa hevosten parissa.
”Monet tuttavat sanoivat, että pistäkää koko homma vaan kiinni, mutta uhkarohkeasti lähdimme tähän”, Eva Einola-Koponen muistelee päätöstä toiminnan kasvattamisesta ja uuden klinikan rakentamisesta.
Kun Eva Einola-Koponen nyt puhuu klinikan kehittämisestä monikkomuodossa, hän tarkoittaa itseään ja tytärtään Johanna Koposta. Vanhempiensa jalanjäljissä eläinlääkäriksi opiskellut Johanna on nykyisin yrityksen toimitusjohtaja ja toinen omistaja.
”Johanna halusi, että jatketaan sekä hevosten että pienempien eläinten kanssa. Hänen intonsa oli siinä kohtaa ratkaisevaa, mutta minulla oli selkeä visio siitä, että jos jatketaan, se täytyy tehdä näin. Ei olisi ollut mitään järkeä jatkaa kahden klinikan kanssa eri paikoissa.”
Klinikalla on myös veripankki sekä pieneläimille että hevosille. Johanna Koponen ja hoitaja Essi Tennilä valmistelevat kultaistanoutajaa verenluovutukseen. Kuva: Sanne KatainenNykyisin pieneläinklinikalla työskentelee kahdeksan ja hevospuolella kaksi eläinlääkäriä. Kaikkiaan työntekijöitä on lähes kolmekymmentä.
Einola-Koponen kutsuu pieneläinpuolta isoveljeksi ja hevosklinikkaa pilke silmäkulmassa parasiitiksi eli loiseksi.
”Ei hevosklinikkaa olisi pystytty enää pyörittämään, jos pieneläinklinikkaa ei olisi tehty samaan pihaan. Tässä mallissa on ollut hyvää synergiaa esimerkiksi laitteistojen suhteen.”
Vaikka hevoset ovat Eva Einola-Koposen omassa työssä eläinlääkärinä pienemmässä osassa, hänen elämässään niillä on suuri rooli.
”Hevosia on aina ollut ja tulee varmaan olemaan niin kauan kuin pystyn kävelemään.”
Myös Johanna Koponen on intohimoinen hevosihminen ja kilparatsastaja.
”Yllättävän paljon leimaamista on tullut ravipuolelta siitä, että olemme harrastaneet ratsastusta. Se on mielestäni sääli, sillä toivoisi hevosihmisten pystyvän tekemään hyvää yhteistyötä yli rajojen”, Eva Einola-Koponen painottaa.
Haasteet ovat joka tapauksessa yhteisiä, kun etenkin hevosten kilpaurheilun sosiaalinen oikeutus kyseenalaistetaan entistä vahvemmin.
”Vain eläinharrastuksessa mukana olevat ihmiset itse voivat kantaa kortensa kekoon näissä asioissa. Tehdään urheilu näkyväksi ja läpinäkyväksi ja tehdään selväksi, että eläinten oikeudet tulevat huomioiduiksi”, Einola-Koponen toivoo.
”Mielestäni on huolestuttavaa, että eri lajien harrastajia erotellaan toisistaan, jos hevonen kuitenkin on keskipisteessä ja se on se, mikä eri lajien harrastajia yhdistää.”
Eva Einola-Koposen mukaan yksi klinikan onnistuneimmista ratkaisuista on ollut viimeisen käynnin huone. Lopetettavat eläimet ja niiden omistajat pääsevät kulkemaan sivuovesta erilliseen huoneeseen, jossa surutyötä saa tehdä rauhassa. Kuva: Sanne KatainenÄidin ja tyttären omistama iso eläinlääkintäyritys on nykyisin varsin harvinainen, sillä eläinlääkintäala on ketjuuntunut voimakkaasti.
”Ketjujen ajatuksena on, että ne ostavat kaiken pois jaloista ja maksimoivat toiminnan lyömällä kaiken yhteen”, Eva Einola-Koponen aloittaa painokkaasti.
”Siihen liittyy paljon sellaista, mikä ei ehkä ihan sovi tällaisen pitkän linjan yrittäjän aivoihin. Nuoremmilla kollegoilla tuntuu olevan käsitys, että vain ketjut pystyvät jatkokouluttamaan heitä, mutta muistuttaisin, että ketjujen spesialistit ovat alun perin yksityisklinikoiden kouluttamia.”
Koira-kissaklinikka Oy:ssä koulutukseen on tosiaan panostettu. Klinikan työntekijöille on järjestetty monenlaista koulutusta, ja Eva Einola-Koposen oma ammatillisen kouluttautumisen historia on suorastaan hengästyttävä.
”Kaikki yritykset, jotka haluavat kehittyä, kouluttavat väkeään. Ei kukaan jätä sitä tekemättä, jos haluaa kehittyä ja parantaa palveluaan”, hän kuvailee.
”Sehän tämän työn suola on, kun toteaa, että tästä asiasta on pakko saada tietää enemmän. Haluamme, että myös meillä töissä olevilla on se tahto. Kaiken keskiössä on potilas ja sen hoitaminen.”
Anivetin viime vuosien investointeja on ollut hevosten vesikävelymatto, jota käytetään monipuolisesti kuntoutuksessa. Matolla Iina-hevonen vierellään omistajansa Marjo Helelä ja eläintenhoitaja Petra Ulmonen. Kuva: Sanne KatainenEva Einola-Koponen muistuttaa myös, että kaikki työpaikat ja työntekijät eivät sovi toisilleen.
”Pitää löytää työntekijä ja työnantaja, joilla on samantapaiset visiot ja ajatukset. Meillä on ehkä vähän sellainen elämäntapaintiaanin asenne joissakin asioissa. Meillä halutaan uskaltaa ottaa kantaa, uskalletaan tarttua uusiin ideoihin ja jalkauttaa uusia juttuja.”
Hänen mukaansa se ei onnistu, jos vain yksi yrittää, vaan koko porukan pitää olla sitoutunut ajatukseen.
”Meillä halutaan uskaltaa ottaa kantaa, uskalletaan tarttua uusiin ideoihin ja jalkauttaa uusia juttuja.”
Osaamisen lisäksi klinikalla on panostettu paljon laitteistoihin. Niillä ei kuitenkaan saada mitään aikaiseksi ilman osaamista ja näkemystä.
”Laitteet ovat laitteita, mutta meillä on kädet, aivot, korvat ja silmät. Niitä täytyy käyttää ensin.”
Oikeanlainen asenne on Eva Einola-Koposen mukaan keskeisen tärkeää. Ihmisellä täytyy olla omaakin kunnianhimoa. Jos jotakin haluaa tehdä tai opetella, pitää laittaa omaa pontta peliin.
”Ehkä se on kasvattanut vähän sellaista munaa ja pekonia, kun kaikkea ei ole saanut kultatarjottimella”, hän arvioi.
”Nykyään monesti tuntuu, että asiat pitäisi saada itsestään. Ehkä ei myöskään arvosta sitä, mitä on saanut, jos sen on saanut ihan automaattisesti.”
Tämä juttu on osa Maaseudun Tulevaisuuden Tilaajan toive- sarjaa, jossa käsitellään lukijoille merkityksellisiä aiheita.
Eva Einola-Koponen
Eläinlääkäri ja eläinlääkintäalan yrittäjä.
Vuoden naisyrittäjä 2023.
Asuu Turussa, mistä myös kotoisin. Syntynyt marraskuussa 1957.
Tytär Johanna Koponen on myös eläinlääkäri ja äitinsä yhtiökumppani.
Harrastuksina hevoset ja koirat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
