

Animals-tiedelehden kesäkuun numerossa julkaistu tutkimus vertaili kahden eri polvityynymallin merkitystä sille, miten ratsastaja pystyy myötäämään satulassa hevosen liikkeeseen ja miten eri polvituet vaikuttavat sekä ratsastajan että hevosen biomekaniikkaan.
Tutkimuksessa oli mukana 18 korkealla tasolla kilpailevaa hevosta: 12 GP-tason kouluratsua ja kuusi viiden tähden tasolla kilpailevaa kenttäratsua. Ennen koetta hevosille tehtiin perusteellinen terveystarkastus. Ratsastajina kokeessa oli kaksi GP-tason kouluratsastajaa ja yksi korkean tason kenttäratsastaja.
Tutkimus oli osa Animals-julkaisun ”tiede kohtaa käytännön” -erikoisteemaa. Satulatutkimukseen osallistui praktikkoeläinlääkäreitä, satulansovittajia ja -valmistajia sekä tutkijoita.
Tutkimuksen tekijät kertovat tekstissään, että yhä enenevässä määrin satuloiden suunnittelussa ja valmistuksessa on viime vuosina kiinnitetty huomiota satulan rakenteen ja muotoilun vaikutukseen hevosen liikkumiseen kinematiikan, eli mekaanisen liikeopin näkökulmasta.
”Kuitenkin tutkittua tietoa ratsastajan ja satulan yhteisvaikutuksesta hevosen liikkeeseen on vain vähän. Halusimme tutkia satulan polvituen muotoilun merkitystä sekä ratsastajan että hevosen liikkeeseen”, tutkimusraportissa kerrotaan.
Kokeessa käytettiin samaa, ammattilaisten hevosille sovittamaa kouluratsastussatulamallia ja ainut ero satuloissa oli kaksi erilaista polvityynymallia. Testisatuloissa oli joko usealla kerroksella pehmustettu, muotoutuva polvituki tai pehmustamaton, vain nahalla verhoiltu polvituki. Tuet olivat muutoin samanlaisia ja 26 sentin mittaisia.
”Tutkimushypoteesina oli, että erot polvityynyn muotoilussa saattavat vaikuttaa ratsastajan ja satulan tuottamaan paineeseen sekä ratsastajan liikkeeseen satulassa ja hevosen raajojen ja selkärangan liikkeeseen”, tutkimuksessa todetaan.
Polvityynyjen vaikutusta ratsastajan ja hevosen liikkeeseen analysoitiin sekä satulan päälle asennetulla painetta mittaavalla matolla että huippunopeuskameralla sivulta otetulla videoinnilla. Tutkimus tehtiin suoralla ratsastajien istuessa harjoitusravissa.
Tulos oli selkeä. Pehmustettu, muotoutuva polvituki satulassa liittyi ratsastajan parempaan, pystysuoraan asentoon, ratsastaja painopisteen ja hevosen rintakehän parempaan vakauteen sekä hevosen selkärangan parempaan liikkuvuuteen. Myös ratsastajan tuottama paine jakautui mukautuvan polvituen satuloissa tasaisemmin ja myötääminen hevosen liikkeeseen parempaa, mikä näkyi myös hevosen liikkeessä.
Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että polvitukien muotoilu vaihtelee erittäin suuresti satuloissa, joten sovittaminen pitää tehdä aina sekä ratsastajaa että hevosta ajatellen ja satulan sopivuus sekä hevosen terveystilanne tarkistaa aina mahdollisissa satulaan liittyvissä ongelmatilanteissa.
Tutkimuksen rahoitti brittiläinen satulanvalmistaja Fairfax.