• ATG:n puheenjohtaja kritisoi raviratoja passivoitumisesta

    Ruotsin ravipeliyhtiö ATG:n puheenjohtaja Peter Norman on marinoitunut valtiovarainministerinä ja elinkeinoelämän palveluksessa.
    Tilaajalle
    Peter Norman on toiminut ATG:n puheenjohtajana vuodesta 2023 lähtien.
    Peter Norman on toiminut ATG:n puheenjohtajana vuodesta 2023 lähtien. Kuva: TR BILD
    MT Hevoset|Ravit
    29.5.202514:00
    Kaj Närhinen

    Ruotsalaisessa hevospelaamisessa tapahtui toukokuun alussa historiallinen käänne. Aiemmin Ruotsin raviurheilun keskusjärjestön Svensk Travsportin (ST) sekä laukkaurheilun keskusjärjestön Svensk Galoppin (SG) yhteisen peliyhtiön ATG:n hallituspaikoista enemmistöosuus oli Ruotsin valtion hallinnassa. Toukokuun kahdeksas päivä pidetyssä yhtiökokouksessa valtio luopui mandaattipaikoistaan peliyhtiön hallituksessa.

    Samassa yhteydessä hallituksen jäsenten määrä puolitettiin aiemmasta neljästätoista seitsemään henkilöön. Hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2023 toiminut Peter Norman on tyytyväinen uudistukseen.

    ”Nyt ATG:n hallitustyöskentely on normaalin osakeyhtiön puitteissa. Pienempi hallitus muodostaa paremman tiimin”, Norman toteaa.

    ”Lisäksi on ollut erikoista, että valtiolla on ollut enemmistö hallituksessa, vaikka se ei omista yhtään ATG:n osaketta. Hallitusten jäsenten pitää olla omistajien valitsemia ja toteuttaa omistajien tahtoa.”

    Peter Norman teki työuransa elinkeinoelämän palveluksessa. Vuosien 2010–2014 välillä nykyinen hallitusammattilainen teki hyppäyksen politiikkaan toimiessaan valtionvarainministerinä. Norman valittiinkin ATG:n puheenjohtajaksi nimenomaan valtiovallan edustajana.

    Kesällä kaksi vuotta ATG:n puheenjohtajana toiminut Norman on tyytyväinen saatuaan vuoden jatkokauden.

    ”Tämä on todella mielenkiintoinen luottamustoimi. Jotakin olen varmasti tehnyt oikein, kun ravi- ja laukkaurheilun edustajat halusivat minun jatkavan puheenjohtajana”, Norman summaa.

    ”Uudessa hallituksessa on minusta todella hyvä sekoitus niin talous- kuin pelialan osaamista”, Peter Norman arvioi.
    ”Uudessa hallituksessa on minusta todella hyvä sekoitus niin talous- kuin pelialan osaamista”, Peter Norman arvioi. Kuva: TR BILD

    Kevättalvella monet Ruotsin merkittävimmistä hevosenomistajista ja ravivalmentajista julkaisi avoimen kirjeen, jossa kritisoitiin ATG:n omistajaohjausta. Kirjeessä toivottiin ATG:n hallitukseen talous- ja pelialan osaamista.

    Puheenjohtajan mukaan alan huutoon on vastattu. Samalla Norman muistuttaa osakeyhtiön päätöksentekoprosessista.

    ”Uudessa hallituksessa on minusta todella hyvä sekoitus niin talous- kuin pelialan osaamista. Hevostalouden toimijoiden pitää vaikuttaa ATG:n omistajien kautta, mikäli haluavat muutoksia ATG:n hallitustyöskentelyyn.”

    Ruotsissa hevospelien vaihto oli viime vuonna yli miljardi euroa. Palkintoja maksettiin puolestaan hieman yli miljardi kruunua.

    Länsinaapurissa on usealta eri taholta toivottu ATG:n suunnalta suurempaa tuloutusta raviurheilun hyväksi. Peter Norman ymmärtää aktiivien vaatimukset, mutta muistuttaa samalla marssijärjestyksestä.

    ”Toki meidän pitää yhtiönä jatkuvasti tarkastella kriittisesti toimintaamme. Mutta meillä on omistajien määräämät tavoitteet toiminnallemme sekä taloudelle. Toimimme niiden puitteissa. On omistajien asia antaa uusia toimintadirektiivejä toimintaamme.”

    ”Raviratojen pitää pystyä löytämään uusia tulonlähteitä.”

    Peter Norman

    Puheenjohtaja nostaa samalla esiin yhden Ruotsin raviurheilun tulonhankinnan haasteista. Lähes kaikki Ruotsin raviurheilun rahoitus tulee ATG:n kautta. ST käyttää ATG:n tulouttamat varat palkintoihin, ravipäivien järjestämiseen sekä raviratojen toiminnan pyörittämiseen.

    Norman kaipaisi muutosta toimintamalliin.

    ”Ruotsissa on totuttu vuosikymmenten ajan peliyhtiön rahoittavan suurimman osan raviurheilusta, ja on vaadittu lisää rahaa sinne ja tänne”, Norman muistuttaa.

    ”Tämä on tehnyt raviradoista passiivisia alan ulkopuolisen rahoituksen hankinnassa. Raviratojen pitää pystyä löytämään uusia tulonlähteitä.”

    Elitloppet-viikonloppu on ruotsalaisen raviurheilun vuosittainen kohokohta.
    Elitloppet-viikonloppu on ruotsalaisen raviurheilun vuosittainen kohokohta. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Ruotsissa siirryttiin rahapelien lisenssimarkkinaan vuoden 2019 alusta. Entinen valtiovarainministeri ei ole täysin tyytyväinen nykyiseen lisenssimarkkinajärjestelmään. Samalla hän painottaa nykyisen mallin olevan parempi kuin aiempi monopolijärjestelmä.

    ”Nykyisessäkin systeemissä on aukkoja, mutta monopolijärjestelmässä ulkomailla toimivat pelinjärjestäjät pystyivät toimimaan hyvin vapaasti, eivätkä ne tulouttaneet lainkaan rahaa valtiolle”, hän kertaa.

    ”Nykyisessä järjestelmässä kaikkien Ruotsiin peliä tarjoavien pitäisi olla rekisteröityneitä ja maksaa tietty korvaus valtiolle. On tietysti valtion asia lainsäädännöllä pyrkiä paikkaamaan aukkoja pelimarkkinoilla.”

    Norman myös toivoisi Ruotsin valtion ottavan uudelleen käsittelyyn arpajaisveron noston. Arpajaisveroa nostettiin viime vuonna neljällä prosenttiyksiköllä 22 prosenttiin, mikä aiheutti ATG:lle vuositasolla 200 miljoonan kruunun lisälaskun.

    ”ATG on tehnyt Ruotsin valtiolle vaihtoehtoisen esityksen arpajaisveron nostosta. Siinä veroja maksettaisiin enemmän korkean riskin peleistä. Hevospelithän eivät lukeudu korkean riskin peleihin. Meidän mallillamme valtio saisi nykyistä enemmän verotuloja.”

    Suomessa siirrytään lisenssimarkkinaan tällä tietoa viimeistään vuoden 2027 alussa. ATG kertoi jo muutama vuosi sitten halukkuudestaan tulla toimijaksi Suomen markkinoille.

    Yhtiö on tehnyt yhteistyötä Veikkauksen kanssa pitkään, mutta yhtiöiden välille syntyi konflikti ATG:n tehdessään Suomen Hippoksen kanssa uuden sopimuksen uuden peliyhtiön perustamisesta.

    Peter Norman toivoo tilanteen selkiytyvän Suomen yhteistyön osalta. ATG aikoo hyödyntää Tanskasta saatuja oppeja Suomen toimintojensa kehittämisessä.

    ”Meillä on jo Tanskassa oma peliyhtiö Bet25. Tanskan toiminnoista vastaava Mikael Bäcke on myös vastuussa Suomen toiminnoista”, Norman mainitsee.

    ”Meidän pitää saada nuoremmat sukupolvet ravipelien pariin.”

    Peter Norman

    Suomen kuvioiden selkiydyttyä ATG:n tavoitteena on laajentaa peliyhteistyötä Norjan suuntaan. Norjassa käydään tällä hetkellä poliittisia keskusteluja lisenssimarkkinaan siirtymisestä.

    ”Kauempana horisontissa näen vahvan yhteispohjoismaisen peliyhtiön, joka voisi toimia myös muualla Euroopassa kuin pelkästään Pohjoismaissa”, Peter Norman hahmottelee.

    Yhtenä lähiajan haasteena Peter Norman nostaa esiin uusasiakashankinnan hevospeleihin. Vaikka ATG on saanut hyvin jalansijaa urheilu- ja kasinopeleistä, on hevospelit yhtiön tärkein tukijalka.

    Puheenjohtajan mukaan hevospelien pariin pitäisi saada kuitenkin nuorempia asiakkaita. Tähän liittyy osittain myös mahdollinen lauantain T75-pelin korvaaminen uudella tuotteella.

    ”Meidän pitää saada nuoremmat sukupolvet ravipelien pariin. Lauantain pääpelimuodon osalta ei ole tehty päätöksiä. Operatiivinen johto esittelee uuden mahdollisen konseptin kesäkuun alun hallituksen kokouksessa. Sen jälkeen hallitus tekee päätöksiä asian suhteen.”

    Lisää aiheesta
    • Tuleva rahapelimarkkinauudistus on eduskunnan käsiteltävänä.

      Ravit | ”On voitava suunnitella pitkällä aikajänteellä” – eduskunnassa huolta hevostalouden rahoituksesta

    • Valtion suunnitelmat uhkaavat ravitalouden perustaa jo ennen pelimarkkinoiden avautumista.

      Ravit | Valtion ei olisi pakko tappaa raviurheilua

      Tilaajalle
    • Marjaana Alaviuhkolan mielestä nyt on viimeinen hetki tehdä jotain, jos halutaan, että Ruotsissa on kovan luokan raviurheilua tulevaisuudessakin.

      Ravit | ”Sinne ei tarvita ravipoliitikkoja, vaan todellisia osaajia” – Ruotsissa huoli peliyhtiön hallituksesta

      Tilaajalle
    • Ravipelaamisessa on vetoa ainakin kahteen suuntaan. Veikkaus ja ruotsalainen peliyhtiö  ATG eivät ole päässeet sopuun, miten yhteistyötä tehdään tulevaisuudessa, vain tehdäänkö lainkaan.

      Hevoset | Kiista ravipeleistä hyppäsi laukalle ‒ Veikkaus pelaa kovaa

    • ATG:n Hans Lord Skarplöth (vas.) ja Mikael Bäcke sekä Hippoksen Antti Lehtisalo ja Minna Mäenpää poseerasivat maanantaina Vermossa Gianluca-ravurin kanssa.

      Ravit | Hippos ja ATG allekirjoittivat uuden peliyhtiön perustamisasiakirjat

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Peter Norman
    ATG
    ruotsin raviurheilu
    hevospelit
    pelimarkkinat
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle