
Junioriratsastajien kilpailua johtaa Jone Illin valmentajien tytär Brianne Beerbaum virhepisteillä 1.45. Kahden kierroksen kilpailussa Hugo Kogelnig on kolmantena tuloksella 1,84. Kogelnig ja Vermont 2 ovat tehneet Hagenissa saumatonta yhteistyötä, eikä yhtään puomia ole pudonnut.
Kaikkiaan 11 ratsukolla on kuitenkin alle neljä virhepistettä, eli vähemmän kuin yhden pudotuksen verran.
Sani Illi oli viimeinen finaaliin yltänyt ratsukko, hän lähtee kilpailuun sijalta 30. Hänellä on 8.84 virhepistettä.
Suomen juniorijoukkue lähti lauantaihin huikeasti kolmannelta sijalta, mutta joutui jäämään kuudenneksi. Sani Illin ratsu pudotti kolmoissarjan viimeisen puomin, Veera Salmisen Kadinsky pudotti viimeisen esteen ja Aida Hämäläisen Hurby oli myös kiireisenä ja pudotti kaksi puomia radan mittaan.
Sijoitus kuudentena oli kuitenkin suomalaisittain erinomainen. Pronssimitali jäi alle yhden pudotuksen eli 3,21 virhepisteen päähän sen vieneestä Sveitsin joukkueesta.
Joukkueen kapteeni Noora Pentti toteaa, että tilanne kyllä kirpaisee joukkuetta.
”Melkein pystyi jo tuntemaan pronssin käsissään!” hän hymähtää.
Mitali olisi ollut Suomen ensimmäinen joukkuemitali esteratsastuksessa euroopanmestaruustasolla.
Pentti toteaa, että kun mitalit alkavat olla lähellä, tilanne ei ole henkisesti helppo, ja kilpailijoiden rutiini nousee isoon merkitykseen. Lisäksi lajissa yksikin virhe tulee helposti hyvin kalliiksi.
”Jos meidän tytöt pääsisivät tekemään radan uudestaan, ei siinä olisi mitään sellaista teknistä asiaa, mitä he eivät selvittäisi”, Pentti sanoo.
Sunnuntain finaaleista hän toteaa, että Sani Illi lähtee hakemaan vielä yhtä hyvää ratakokemusta. Jone Illi nuorissa ratsastajissa ja Hugo Kogelnig junioreissa taas ovat kokeneita ja kovahermoisia ratsastajia mitalien perässä.
”Hugo on mahtavassa tilanteessa, mutta nollia tulee hypätä lisää”, Pentti sanoo.
Ihailtavaa on, kuinka Kogelnigin kanssa jo vuonna 2021 lapsiratsastajien EM-hopeaa hypännyt 17-vuotias ruuna Vermont on yhä hienossa tuloskunnossa.
”Heillä on pitkä yhteinen taival. Kertoo hyvästä managementista, että hevonen pysyy noin pitkään urheilussa ja tyytyväisenä. Silloin hevosen ympärillä tehdään oikeita asioita”, Pentti mainitsee.