

Kevään tullessa Tapio Perttusen tallissa aletaan kiristämään ruuvia. Alkuvuosi on vietetty näennäisesti hiljaiseloa, mutta tästä eteenpäin hevosia ilmoitetaan raveihin kiihtyvällä tahdilla.
Lauantaina Perttusen tallista nähdään Jokimaalla viisi hevosta. Suurimman mielenkiinnon kerää kolminkertainen ravikuningatar Suven Sametti.
Valmentaja hehkuu tyytyväisyyttään silmäteränsä hienosti sujuneen talven ansiosta.
”Talvi sujui loppuun asti hyvin. Olosuhteiden takia kovempi ajo on jäänyt ymmärrettävästi vähiin, mutta aivan hyvässä kunnossa tamma tulee starttiin. Kaikki on hyvällä mallilla”, Perttunen iloitsee.
Suven Sametin ansioluettelo on sitä luokkaa, ettei kauden päätavoitetta ole vaikeaa arvailla. Valmentaja vahvistaa olettamuksen välittömästi.
”Totta kai kuningatarkisa on päätavoite. Ennen sitä ajetaan pääasiassa tammalähtöjä ja katsotaan, miltä hevonen vaikuttaa.”
Haastatteluhetkellä ei ohjastaja Perttunen ole vielä tutkinut lähtöä kovin tarkkaa, mutta perusasiat ovat selvillä.
”Kova lähtö siellä on. Kolmosradalta yritetään päästä hyvin matkaan. Jos keulat saadaan, niin siitähän sitä pitää ajaa.”

Vixeli kärsi viime vuoden aikana huonoista veriarvoista, joten kauden kuninkuuskilpa jäi oriilta väliin. Perttunen toivoo, että ongelmat saataisiin selätettyä ja hevonen palaisi pääkilpaan tänä vuonna. Oriin kauden aloitukseen ei valmentaja ole täysin tyytyväinen.
”Vixelillä taitaa edelleen ongelmat hieman rassata. Siitä puuttuu vieläkin vähintään yksi vaihde. Sanotaan, että viimeinen startti oli siltä hyväksyttävä, mutta ei hyvä. Hevonen kuitenkin treenaa tosi hyvän oloisesti. Yritetään ja toivotaan, että se edistyy.”
Kimppahevoseksi Suomeen hankittu Stoneisle Vertigo on osoittautunut kauden aluksi erittäin kehityskelpoiseksi yksilöksi. Perttunen kertoo, että hevoselle kuuluu hyvää.
”Se on treenannut hyvin. Nurmoksen Timo teki perushyvän työn hevosen kanssa polvioperaation jälkeen. Sillä on hyvät mahdollisuudet nousta sarjoissaan. Varmaan ajetaan mahdollisimman paljon 75-lähdöissä.”
Tammadivisioonassa Perttuselta starttaa kaksikko, joista molemmat laukkasivat kauden aloituksessaan. Valmentajalta molemmat hevoset saavat kehuja, ja taitaapa rivien välissä olla myös varoitus pelaajille.
”Global Chit Chat teki viime vuonna tosi hienon kauden, ja oli viimeistelytreenissä tosi hyvä. Se joutuu ihan pikkurahan takia kahdelle takamatkalle, mutta ilmoitettiin kotiradalle. Se jaksaa kiertää ja on hyvässä kunnossa. On mielenkiintoinen tapaus.”
”Lady Cash laukkasi viimeksi haitariliikkeen vuoksi, kun ei oikein kestä kiinniottoa. Ilman laukkaa se olisi ollut kova. Välillä meno on epävarmaa, mutta jos juoksunkulku ja ravi onnistuu, tamma voi yllättää. Nämä molemmat on oikein hyviä tammoja”, Perttunen kehuu.