
Hevossairauksiin erikoistuvan eläinlääkärin ja eläintenkouluttajan Mira Hämäläisen tekemässä tutkimuksessa seurattiin 16 ratsastuskouluhevosen yöaikaista REM-unta kuuden viikon ajan. Hevosten unta mitattiin käyttäytymisen perusteella viidessä kahden vuorokauden mittausjaksossa.
Kun näillä hevosilla teetettiin oppimistehtäviä, tulokset olivat selkeitä. Hevoset, jotka nukkuivat REM-unta yli 30 minuuttia yössä, suoriutuivat käänteisen oppimisen testistä paremmin kuin hevoset, joiden REM-uni jäi lyhyemmäksi.
”Lyhyempi REM-uni ei lisännyt virheiden määrää, vaan vaikutti erityisesti siihen, kuinka pitkään hevoset jaksoivat työskennellä tehtävän parissa”, Hämäläinen kertoo Helsingin Yliopiston tiedotteessa.
Toisin sanoen hevoset kyllä osasivat tehtävän, mutta vähemmän REM-unta saaneet luovuttivat herkemmin.
”Tämä viittaa siihen, että REM-uni on hevosilla yhteydessä motivaatioon ja sinnikkyyteen”, Hämäläinen jatkaa.
Asiaa tutkittiin käyttämällä tutkimusryhmän kehittämää käänteisoppimistestiä. Testissä hevonen opetetaan koskettamaan kohdetta saadakseen palkinnon. Kun hevonen oppii tehtävän, asetelmaa muutetaan: oikean kohteen paikka vaihdetaan, ja hevosen täytyy mukauttaa toimintaansa.
Valtaosa tutkimukseen osallistuneista ratsastuskouluhevosista oppi tehtävän ja selviytyi testistä hyvin. Oppimista mitattiin laskemalla onnistuneiden suoritusten määrä minuutissa.
Tiedotteessa muistutetaan, että uni on keskeinen oppimisen ja muistin tukipilari kaikilla tutkituilla eläinlajeilla. Riittämätön uni heikentää muistijälkien muodostumista sekä tarkkaavaisuutta, motivaatiota ja joustavuutta valveilla ollessa.
Tutkimukseen osallistuneilla hevosilla ei havaittu ulkoisia merkkejä unihäiriöistä, vaikka osalla REM-uni jäi vähäiseksi. Silti tulokset viittaavat siihen, että lyhyt REM-uni voi vaikuttaa hevosen suoriutumiseen etenkin silloin, kun tehtävä vaatii pitkäkestoista keskittymistä ja joustavaa ajattelua.
”Hevoset oppivat yksinkertaiset asiat hyvin, mutta pidemmissä ja vaativammissa tehtävissä lyhyen REM-unen vaikutukset alkoivat näkyä”, Hämäläinen kertoo.
Suomen hevostietokeskuksen mukaan hevosilla uneen sisältyy hidasaaltounivaihe sekä REM-univaihe. Hidasaaltounivaiheessa hevosen verenpaine laskee, sydämen syke hidastuu ja myös aivojen aktiivisuus vähenee. Samanaikaisesti lihasjännitys säilyy, joten hidasaaltounta hevoset pystyvät nukkumaan seisaaltaan ja makuultaan.
REM-vaiheelle on tyypillistä, että lihakset ovat täysin rentoutuneet, mutta aivot ovat yhtä aktiiviset kuin hereillä ollessa. Lisäksi ruumiinlämpö ja aineenvaihdunta ovat samaa tasoa kuin hereillä ollessa. REM-unta hevonen kykenee nukkumaan vain makuultaan.
Tutkimus tehtiin yhteistyössä Hevostietokeskuksen, eläinkouluttaja Tuire Kaimion ja Meilahden SleepWell -ryhmän tutkijan Henna-Kaisa Wigrenin kanssa.