

Helsingin yliopistolla on meneillään laaja hevosten unitutkimus, Unihepo. Siinä selvitetään unihäiriöisten hevosten ja niiden hyvin nukkuvien tallikaverien unen fysiologiaa sekä unikäyttäytymisen piirteitä.
Hevossairauksiin erikoistuva eläinlääkäri, eläinten kouluttajan ammattitutkinnon suorittanut Mira Hämäläinen kehitti osana erikoistumisopintojaan unitutkimushankkeen käyttöön hevosten oppimistestin.
”Testin avulla on tarkoitus tutkia unitutkimukseen osallistuvia sekä univajeisia hevosia että niiden kontrolleina normaalisti nukkuvia hevosia. Hypoteesina on, että univajeiset hevoset eivät selviä käänteisestä oppimistestistä niin hyvin kuin normaalisti nukkuvat”, Hämäläinen kertoo.
Vuonna 2012 eläinlääkäriksi valmistunut Hämäläinen suoritti ensimmäisen vanhempainvapaansa aikana 2021 eläinten kouluttajan ammattitutkinnon. Jo sitä ennen hän oli vuosia käynyt oman hevosensa kanssa Tuire Kaimion opissa.
Kaimio myös toimi hänen mentorinaan eläinten kouluttajan opinnoissa ja osallistui oppimistestin suunnitteluun. Oppimistestin kehittelyyn osallistui myös Unihepo-hankkeen väitöskirjatutkija Iina Brotherus.
Hämäläinen hyväksyttiin tutkimustiivistelmänsä perusteella osallistujaksi suureen kansainväliseen ISES-järjestön Equitation Science -konferenssiin Uudessa-Seelannissa. Konferenssi järjestettiin pari viikkoa sitten ja Hämäläinen esitteli siellä tiiminsä kehittämää oppimistestiä. Esitys palkittiin tapahtuman parhaana suullisena posteriesityksenä ja Hämäläinen voitti liput ensi vuoden konferenssiin Yhdysvaltain Coloradoon.
”Toivottavasti vuoden kuluttua on uusia tutkimustuloksia esitettäväksi konferenssissa.”

Hämäläinen kertoo, että oppimistesti kehitettiin 16:lla normaalisti nukkuvalla ja terveellä ratsastuskouluhevosella. Näillä hevosilla tehtiin samanaikaisesti hankkeeseen kuuluvaa kuiviketutkimusta, josta hevosten nukkumisesta saatiin tietoa.
”Kaikki hevoset nukkuivat makuullaan REM-unta niska rentona, eikä joukossa ollut univajeen vuoksi kaatuilevia yksilöitä”, Hämäläinen kertoo.
Tutkimuksen sivutuotteena tuli vähän vahingossa tieto siitä, että hevosten oppimisessa tilastollisesti merkittävä ero näkyy yli tai alle 20 minuuttia REM-unta niska rentona nukkuvien hevosten oppimistuloksissa. Kokeeseen osallistuvista hevosista 15 eli yhtä vaille kaikki selvisivät oppimistestistä, jossa hevosen piti osata soveltaa oppimaansa.
”Yksi hevosista ei ymmärtänyt enää tehtävää, kun kokeen pelisääntöjä alettiin muuttaa. Siltä meni pasmat sekaisin, se luovutti ja lähti pois tilanteesta.”
Mira Hämäläinen sanoo, että oppimistesti mittaa myös hevosen sinnikkyyttä yrittää. Sinnikkyys on hänen mukaansa ominaisuus, jota voisi ajatella hyvän kilpahevosenkin tarvitsevan.
”Kiinnostavaa katsoa tulevaisuudessa, voiko tällä testillä olla unen merkityksen lisäksi muitakin sovellusalueita, esimerkiksi hevosen luonteen tutkimisessa. Jatkossa on mielenkiintoista selvitellä, mitä syitä löytyy siihen, että hevoset eivät opi normaalisti.”
”Oletus on, että nimenomaan käänteinen oppiminen heikkenee unenpuutteessa, ei niinkään uusien asioiden oppiminen.” Mira Hämäläinen
Unitutkimuksen tarpeisiin kehitettiin nimenomaan käänteistä oppimista mittaava testi. Siinä testataan, miten hevonen osaa soveltaa jo oppimaansa asiaa, kun tehtävää muutetaan. Testissä hevosen pitää keksiä, mistä palkinto tulee, kun ihminen muuttaa testin sääntöjä.
”Oletus on, että nimenomaan käänteinen oppiminen heikkenee unenpuutteessa, ei niinkään uusien asioiden oppiminen”, valottaa Hämäläinen testin taustaa.
Aiemmin hevosten käänteisen oppimisen tieteellisiin testeihin on yleisesti rakennettu isojakin koeasetelmia, kuten labyrinttejä tai seinäkkeitä, joissa on useita luukkuja. Tästä testistä haluttiin helpommin toteutettava, jotta testitilaisuuden pystyy järjestämään suhteellisen pienellä vaivalla hevosen kotitallilla.
Unihepo-hankkeen käyttöön kehitetyssä testissä on kolme autonrengasta, joiden sisällä on nurinpäin käännetyt ruokavadit. Keskimmäinen on musta ja siitä hevonen saa palkkion, kun hoksaa, tuleeko palkkio oikealla vai vasemmalla puolella olevaa sinistä vatia koskettamalla. Palkintoon oikeuttava vati vaihtuu testin kuluessa ja testaa hevosen kykyä soveltaa oppimaansa sekä sen yritteliäisyyttä.
Hämäläinen toteaa, että positiivisella vahvisteella kouluttamisen osaava ihminen pystyy testaamaan hevosia testin avulla. Hämäläinen huomauttaa, että testi on tehty tutkimuskäyttöön, mutta se vaikuttaa lupaavalta muuhunkin käyttöön.
”Hevosyksilön kyvykkyys soveltaa oppimaansa on iso osa sitä, miten hevonen pystyy suorittamaan esimerkiksi perusratsuhevosen tehtäväänsä. Esimerkiksi ratsastuskouluhevosilla on useita eri ratsastajia, joiden antamat avut vaihtelevat. Sellaisessa työssä hevonen joutuu soveltamaan aiemmin oppimaansa”, Mira Hämäläinen toteaa.