

Klemolan suku Kokkolan Ullavasta on kuulunut jo yli 30 vuoden ajan suomalaisen raviurheilun menestyjiin. Klemolan maatalousyhtymän omistama ja Petri Klemolan valmentama huippuruuna Isla J Brave ihastutti suomalaista raviyleisöä 90-luvulla 104 voiton verran. Siitä lähtien Klemolan perheen kasvattamia ja omistamia hevosia on kilpaillut hienolla menestyksellä niin ikäluokkalähdöissä kuin T75-lähdöissä.
Petri Klemola on edelleen suvun hevosten vastuuvalmentaja, mutta tytär Sara Klemola on ottanut viime vuosina suurempaa roolia tallin hevosten taustalla, vaikka itse suhtautuukin rooliinsa vähätellen.
”Isä valmentaa hevoset, ja minä sitten huolehdin hevosten huollosta. Meillä on aina ollut todella hyvät työntekijät, ja ilman heitä hevoshomma ei olisi koskaan pyörinyt näin hyvin”, toteaa Sara Klemola vaatimattomasti.
Vaikka Klemolan tilalla on hevosia lähemmäs parikymmentä, ei hevostalous ole kuitenkaan tilan pääelinkeino. Tilalla asustaa 330 lypsävää lehmää ja lisäksi nuori karja. Tilan koosta kertoo myös, että lehmät lypsetään viidellä lypsyrobotilla. Sara Klemola työskentelee täysipäiväisesti tilalla, ja aika kuluu myös muualla kuin hevosten parissa.
”Tallityöntekijämme Viivi Salminen vastaa hyvin pitkälti tallin arjen pyörittämisestä. Minun työajastani kuluu myös iso osa maatilan töissä ja eläinten parissa. Eihän meillä ole mitään tarkkaan jaoteltuja työtehtäviä. Tehdään hommia siellä missä aina tarvitaan.”
”Kyllähän sitä huomaamatta ajautuu päivän aikana tallin puolelle.”
Sara Klemolan puheesta kuultaa selkeästi läpi, että innostus hevosiin on siirtynyt Petri-isältä tyttärelle.
”Kyllähän sitä huomaamatta ajautuu päivän aikana tallin puolelle. Nuorempana yritin rajoittaa hevosinnostusta, mutta ei tästä pääse millään irti. Ei sen puoleen, en kyllä haluaisikaan luopua hevosten kanssa toimimisesta.”
Klemolan perheen lämminverikasvatit tunnistaa Leader-kasvattajanimestä. Viime keväänä taloon syntyi kolme lämminverivarsaa ja yksi suomenhevosvarsa. Lämminverivarsojen isinä olivat Calgary Games, Maharajah ja Propulsion.
”Isä ja setäni päättävät isäoreista tammoille, mutta olemme hieman pyrkineet vähentämään omien tammojen määrää. Ollaan panostettu enemmän sitten isäoreihin.”
Klemolan suvun varsojen sukutauluja katsellessa kiinnittyy huomio emälinjoihin. Useimmissa tapauksissa emät ovat jo useammassa polvessa Leader-kasvatteja. Sara Klemolan mukaan se antaa ilman muuta lisätunnetta tekemiseen.
”Sukuni osti aikanaan Bunuela-nimisen tamman meille Isla J Braven juostessa hyvin. Sen kilpailu-uran jälkeen sitä käytettiin siitoksessa, ja muistan vanhan tamman oikein hyvin. Nyt kun opetamme ajolle Bunuelan kolmannen polven jälkeläisiä, niin onhan siinä ihan oma tunnelma. Tuntee sukulinjat kauas taaksepäin”, tunnelmoi Sara Klemola.

Tallista löytyy nykyään myös suomenhevosia. Eikä tässäkään tapauksessa ole tingitty kantatamman suvussa. Reilu 10 vuotta sitten Klemolat ostivat Seppo Suuroselta Karoliitan (Viesker). Sen emä oli valioperiyttäjätamma Cordiitta (Cameron).
Karoliitta kilpaili itse mukavalla menestyksellä Klemolan valmennuksessa. Siitoksessa se ehti jättää ennen menehtymistään kolme varsaa. Kaksi ensimmäistä olivat orivarsat Uhmapeli ja Salaliitto Liisingistä. Kolmas varsa Varasuunnitelma on Fransista. Esikoisvarsat alittivat valiorajan viime kaudella. Kummankin voittosumma on lähes 60 000 euroa.
Sara Klemolan mukaan suomenhevosten valmentaminen tuo mukavaa vaihtelua lämminveriarkeen. Hän korostaa isänsä pitkäjänteisyyttä suomenhevosten menestyksen taustalla.
”Varmasti suomenhevosten kanssa meni jonkin aikaa opetellessakin, mutta ei kenenkään muun kuin isäni sinnikkyys olisi riittänyt suomenhevosten kanssa. Nyt pitkäjänteisyys on sitten palkittu.”
Karoliitan viimeinen varsa Varasuunnitelma varsoi viime kesänä tammavarsan Parvelan Retusta. Nyt tamma kantaa uudestaan toissa vuoden ravikuninkaasta.
”Isä halusi siirtää tamman ajoissa siitokseen. Ettei kävisi niin, ettemme pystyisi jatkamaan noin kovaa tammalinjaa. Sitä tulee aina yhtä hyvälle mielelle kun katsoo Kaaran Kauneimman telmivän samanikäisten lämminverivarsojen kanssa tarhassa. Siinä on toivottavasti tuleviksi vuosiksi niin kilpa- kuin siitoshevosta.”

Nuoremman polven edustaja nostaa äidinisänsä Jorma Penttilän roolin esikuvanaan esiin. Isoisä auttaa tallilla kiireisinä päivinä hevosenajossa, ja hän on neuvonut Sara Klemolalle myös rekivaljastuksen niksit.
”Äitini puolelta on tosiaan tullut todella paljon myös vaikutteita hevosiin. Isoisän kanssa on ajeltu talvisin myös reellä Salaliitolla.”
”Hän myös soittaa joka kerta minulle lähtiessämme kotiinpäin raveista. Käydään läpi hevostemme lähdöt. Raviurheilu yhdistää meidän sukuamme kaikilta suunnilta.”
Vaikka Sara Klemola on ottanut vuosien saatossa yhä suuremaa roolia Klemolan hevosten parissa, on etenkin Petri-isä kannustanut tytärtään opiskelemaan ennen kotitilan töihin siirtymistä.
”Lehmäpuoli on kuitenkin meidän päätuotantosuuntamme, ja isä kannusti opiskelemaan sille suunnalle. Etenkin agrologiopintojen talouspuolen opinnoista on ollut jo nyt iso hyöty. Eihän sitä tiedä kuinka me tätä tilaa jatkamme serkusten kesken, mutta tämän suuruusluokan tilalla hankintojen kanssa pitää olla todella tarkkana.”
Sara Klemolan puheessa toistuu useasti yhteistyön tärkeys maatalousyhtymän toiminnassa. Suuri osa suvusta osallistuu maatilan töihin etenkin kesäisin.
”Tiimityötähän tämä on. Pelkästään rehun teko lehmille ja hevosten heinät vaativat todella monen työpanosta. Koko suvulla on omat tärkeät roolinsa tilan töissä.”
Tyttären mukaan hän ja isä täydentävät toisiaan mainiosti hevosten valmennuksessa. Tyttären keskittyessä hevosten lihashuoltoon ja nivelten ja jänteiden ennaltaehkäisevään hoitoon, ei Petri-isältä jää välistä ajolenkit. Sara Klemola on kouluttautunut agrologiopintojen jälkeen hevoshierojaksi.
”Minua on aina kiinnostanut hevosten anatomia, ja muunkinlainen lihasten huolto. Ajohommat eivät ole koskaan olleet minulle se tärkein asia. Hevosten raveissa menestymisen taustalla on todella paljon eri tekijöitä. Totta kai valmennus, mutta lihashuollolla, ennaltaehkäisevällä hoidolla ja palautumisesta huolehtimisella on iso merkitys.”
Kimmokkeen hevosten lihashuoltoon perehtymiseen Sara Klemola sai jo ala-asteikäisenä. Hän sai omaksi valmennettavakseen vuonna 2004 syntyneen Ice Leaderin. Ruuna voitti urallaan 22 kertaa, ja sijoittui peräti 39 kertaa kolmen parhaan joukkoon 83 startista. Ura oli kuitenkin hyvin katkonainen loukkaantumisten johdosta.
”Sille tuli useampi paha jalkavamma. Paljon tuli käytyä ala-asteikäisenä sen kanssa raveissa, mutta samalla tapaa tuli klinikkakäynnitkin tutuiksi. Ice Leaderin kanssa oppi paljon kuntoutuksesta, ja kuinka pahankin loukkaantumisen jälkeen oli mahdollista palata hyvällä menestyksellä radalle”, muistelee Sara Klemola elämänsä hevosta.
Viime vuosi oli Petri Klemolan valmennettaville yksi parhaista pitkään aikaan. Valmennettavat voittivat 29 kertaa, ja ansaitsivat radoilta yli 100 000 euroa.
Sara Klemolan mukaan tallin päälukua on tietoisesti pienennetty viimeisten vuosien aikana. Vaikka Xeven Leader voitti viime vuonna 12 kertaa, nostaa hevosenhoitaja toisen tallin asukin voiton viime vuonna tunnetasolla ykkösasiaksi.
”Kun ajettavia on vähemmän, pystytään keskittymään paremmin jokaiseen yksilöön. Totta kai Xeven Leader teki huippukauden viime vuonna. Mutta Xenon Leaderin kauden avausvoitto heinäkuussa Kajaanissa oli tunnetasolla kovin juttu. Siinä oli ollut paljon kaikenlaista ongelmaa. Kun se ylitti maalilinjan ensimmäisenä, koki hoitajana todellisen onnistumisen tunteen.