• Katja Kuunainen haluaa maalata hevosen sisimmän

    Taiteilija Katja Kuunaiselle hevonen oli pitkään kielletty aihe, liian kaunis ja liian syvästi koettu, että sen olisi voinut maalata.
    Tilaajalle
    Katja Kuunainen piti näyttelyä Helsinki International Horse Show’ssa.
    Katja Kuunainen piti näyttelyä Helsinki International Horse Show’ssa. Kuva: Sanne Katainen
    MT Hevoset|Ratsastus
    6.4.202612:00
    Miia Lahtinen

    Suomen tunnetuimman hevostaiteilijan ateljee sijaitsee Loimaalla ja koti Nokialla. Aikanaan hän piti galleriaa Tampereen keskustassa, mutta se loppui korona-aikoihin.

    Onneksi loppui, hän miettii nyt, sillä se vei keskittymistä omalta taiteelta. Gallerian aikaan hän ei ehtinyt pitää omia hevosiakaan, ja sen seurauksena loppui hevosten maalaaminen joksikin aikaa.

    Moni muistaa Katja Kuunaisen paremmin hänen vanhalla nimellään Katja Hannula. Nimi muuttui Kuunaiseksi pari vuotta sitten, kun hänen aiempi aviomiehensä meni naimisiin toisen Katjan kanssa.

    Kokonimikaima samassa perheessä tuntui hassulta, eikä tyttönimi tuntunut enää omalta, joten piti keksiä kokonaan uusi. Pitkän mietinnän jälkeen mieleen katse osui omaan, keramiikka-ajoilta peräisin olevaan puumerkkiin, missä yhdistyvät tyylitellyt kuu ja nainen. Siinä oli uusi nimi, Kuunainen.

    ”Onhan se hassu, mutta ei elämän tarvitse aina olla niin vakavaa”, Kuunainen sanoo.

    ”Hevosen ensikohtaaminen, ensimmäisen kerran hevosen kanssa yhdeksi tuleminen, oli minulle järisyttävä kokemus.”

    Katja Kuunainen

    Kuunainen painottaa olleensa lapsena ja nuorena ensisijaisesti hevostyttö, ei mikään haaveileva taiteilijatyyppi.

    ”Hevosen ensikohtaaminen, ensimmäisen kerran hevosen kanssa yhdeksi tuleminen, oli minulle järisyttävä kokemus”, hän kertoo.

    Se oli Esko Ojalan ravitallilla Loimaalla, ja tilanne ja tallin tuoksu jäivät ikuisesti mieleen. Sen jälkeen tehtiin ja puuhattiin.

    ”Esko oli älyttömän hyvä opettamaan, miten hevosten kanssa ollaan. Hän opetti hoitomenetelmiä, ja saimme olla mukana ravireissuillakin, vaikka meistä varmasti oli enemmän haittaa kuin hyötyä”, Kuunainen muistelee.

    Kotona hänellä oli pitkään isän tekemä puuhevonen, jonka tyttö koki jollain tasolla kuin elävänä.

    14-vuotiaana hän sai oman hevosen, juuri vieroitetun varsan, joka oli arabin ja welsh-ponin risteytys. Se oli ensin vain hoidokki, myytäväksi tehty, mutta kun myynnin aika alkoi lähestyä, ei isä kestänyt tyttären surua, vaan osti varsan tälle omaksi.

    ”Se asui viereisellä maalaistalolla, ja omatoimisesti hoidin sitä. Se oli tavallaan opetusmestarini, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä ratsastuksen kanssa”, Kuunainen kuvaa.

    ”Bare your own battles”, öljy kankaalle, 2025.
    ”Bare your own battles”, öljy kankaalle, 2025. Kuva: Katja Kuunaisen arkisto

    Moni varmaankin ajattelee, että tytön kaikki vihot ja koulukirjan sivujen laidat olivat täynnä hevosen kuvia. Eivät olleet. Kuunainen kertoo, että hän ei koskaan piirtänyt hevosia.

    ”Koin sen turhaksi, koska ei se kuva koskaan pystyisi antamaan oikeaa tunnetta”, hän kertoo ajatelleensa lapsena ja nuorena.

    Sama ajatus pysyi kauan, silloinkin, kun hän alkoi maalata enemmän ja tosissaan.

    ”Ajattelin pitkään, että en koskaan tule tekemään hevosia, koska maalaukseen ei saisi sitä, mitä koen hevosiin tunnetasolla”, Kuunainen selittää.

    Hän lähti opiskelemaan Turun kauppakorkeakouluun. Samoihin aikoihin puhjennut hevosallergia lopetti hevosharrastuksen kymmeneksi vuodeksi. Paluu talleille tapahtui sen jälkeen, kun Kuunainen istui esteratsastuskilpailu Finnderbyssä tutun homeopaatin viereen. Tämä kertoi uusista siedätysvalmisteista, ja niillä allergia saatiin loppumaan.

    ”Ne toimivat todella nopeasti, se vei vain muutaman viikon. Koin kokeneeni jonkinlaisen ihmeen”, Kuunainen kuvaa.

    Sitten ei kestänytkään kauaa, kun hän asui Ypäjällä, ja pihassa oli tallit ja hevoset.

    Kun maalaamisen tekninen osaaminen oli siinä vaiheessa riittävällä tasolla ja hevoset olivat osa jokapäiväistä elämää, hevoset tulivat vihdoin maalauksiinkin. Ja ne tulivat jäädäkseen.

    ”Aloitin puolen sentin kokoisista tikkuhevosista. Aloin purkamaan asiaa tarinallisesti, kertomalla hevosista loukkaamatta niiden kauneutta”, Kuunainen selittää.

    ”I can hear your heart beat”, öljy kankaalle, 2026.
    ”I can hear your heart beat”, öljy kankaalle, 2026. Kuva: Katja Kuunaisen arkisto

    Kuvataiteilijaksi kasvamisen tiellä hänelle tärkein ihminen on ollut Loimaan kansalaisopistossa opettanut japanilainen Tatsuo Hoshika. Hän opetti valtavasti öljyväreillä maalaamisen tekniikasta, mutta ennen muuta havainnon merkityksestä. Teoksen pitää ilmentää jotain, tuoda havainto todeksi. Sitä harjoiteltiin esimerkiksi tehtävällä, jossa piti osata piirtää mustalla hiilellä sekä vihreä että punainen omena.

    ”Hän sanoi, että moni ottaa värit liian nopeasti käyttöön”, Kuunainen muistelee.

    Ensimmäisen näyttelynsä hän piti 2000-luvun alussa Ypäjällä. Oltiin taas Finnderbyssä, ja aiheena oli hevonen.

    ”Se oli kuin alasti olisit mennyt sinne”, Kuunainen kuvaa tunnetta ensimmäisessä näyttelyssä omien taulujen vieressä.

    Hän hymähtää kertoessaan, että hevonen aiheena on tavannut herättää kulmakarvojen nostelua. Joku saattaa sanoa näyttelyssä taiteilijalle, että meidänkin lapsi piirtelee hevosia.

    ”Se, miltä ne näyttävät, on jo tehty.”

    Katja Kuunainen

    Kuunaisen tavoitteena on aina kuvata, millaista on olla hevosen kanssa, hän haluaa maalata tunteen. Silloinkin, kun Kuunainen maalaa mallista, hän haluaa kuulla ihmisen oman kokemuksen hevosestaan.

    ”Se, miltä ne näyttävät, on jo tehty”, Kuunainen sanoo.

    Lähtökohtaisesti hän haluaa, että kuvissa hevosilla on asiat hyvin.

    ”Haluaisin, että mun taide lisäisi myötätuntoa maailmassa, ei vähentäisi sitä. Joskus näkee, että mitä kamalampaa taiteilija oksentaa taululle, sitä suurempaa taidetta se on. Mutta minä en ymmärrä sellaisen funktiota”, Kuunainen sanoo.

    ”There’s so much you don’t know”, öljy kankaalle, 2026.
    ”There’s so much you don’t know”, öljy kankaalle, 2026. Kuva: Katja Kuunaisen arkisto

    Teknisesti hän on vuosien mittaan liikkunut paksun ja ohuen viivan, runsaiden värien ja vähempien värien, pienemmän ja suuremman kontrastin, perinteisen öljyvärimaalauksen ja muiden tekniikoiden välillä.

    Hevonen on tietenkin myös symboli, joka kuvaa elämän voimaa, herkkyyttä ja särkyvyyttä.

    ”Parhaimmillaan hevonen tuo tunteen, että se kantaa fyysisesti ja psyykkisesti meitä”, Kuunainen sanoo.

    ”Viva la Vida!”, öljy kankaalle 2017.
    ”Viva la Vida!”, öljy kankaalle 2017. Kuva: Katja Kuunaisen arkisto

    Kuunainen on onnistunut elättämään itsensä taiteella vuosikymmenet. Teoksille pitää olla ostajat, mutta sitä ei saa koskaan ajatella maalatessa, hän painottaa.

    ”Tärkeää on antaa itsensä olla vapaa, eikä ajatella, että tällaisesta ihmiset tykkää. Se on taiteilijalle lyhyt tie, se on luovuuden latistaja.”

    Hevonen aiheensa on säilyttänyt tenhonsa.

    ”Se on mun kohtaloni”, Kuunainen sanoo.

    Katja Kuunainen omistaa yhä hevosia, nuoren puoliverisen ja lusitanon, jotka asuvat Huittisissa pihatossa. Unelmana on saada hevoset vielä omaan pihaan.
    Katja Kuunainen omistaa yhä hevosia, nuoren puoliverisen ja lusitanon, jotka asuvat Huittisissa pihatossa. Unelmana on saada hevoset vielä omaan pihaan.  Kuva: Sanna Kostamo
    Lisää aiheesta
    • Riitta Holopainen tykkää maalata ihmisiä ja eläimiä.

      Ratsastus | Enemmän siveltimen varressa kuin satulassa

      Tilaajalle
    • Jukka Jokinen vetäytyy joka päivä tallinsa vintille rakennettuun ateljeehuoneeseen. Hänen teostensa aiheet ovat 90-prosenttisesti hevosia.

      Hevoset | Kouluratsastaja Jukka Jokinen alkoi aamukahvilla piirrellä laskun taakse ja laittoi kuvan nettiin – ihmisten reaktio yllätti

      Tilaajalle
    • Sadun ateljee on rakennettu navetan päätyyn entiseen sikalaan. ”­Maalatessa en ole aloittaessani koskaan päättänyt mitä tulee. Tehdessä vasta valkenee.”

      Kulttuuri | Kun Mela-asiamies tarttui siveltimeen, alkoi maaseutu ilmestyä tauluihin – ”Ei mitään saa, jollei uskalla kokeilla”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Katja Kuunainen
    hevostaide
    taide
    hevonen
    Loimaa
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle