• Anni Roivaksen tallinpito alkoi näkymättömillä hevosilla – sitkeä itäsuomalainen talliyrittäjä on puolustanut itse itseään jopa oikeussalissa

    Ratsastuksenopettaja Anni Roivas ei pelkää haasteita. Hänen uusi yrityksensä on noin 30 hevosen AR-talli, joka sijaitsee Joensuussa. Tallissa on 17 karsinapaikkaa ja lisäksi tilalla on isot pihatot tuntiratsuille ja yksityisille hevosille.
    Tilaajalle
    Tiina Verasen omistama Revé Opal oli Kyvyt esiin kakkonen sekä 2- että 3-vuotiaana. Anni Roivas on valmistellut sitä vuotiaasta saakka. Onnittelemassa Håkan Wahlman.
    Tiina Verasen omistama Revé Opal oli Kyvyt esiin kakkonen sekä 2- että 3-vuotiaana. Anni Roivas on valmistellut sitä vuotiaasta saakka. Onnittelemassa Håkan Wahlman. Kuva: Siiri Haapalainen
    MT Hevoset|Ratsastus
    17.11.202410:00
    Miia Lahtinen

    Yrittäjyytensä ensimmäiset askelet Anni Roivas otti Jämsässä, ja sinne sijoittuivat myös hänen hevoselämänsä rankimmat hetket.

    Mutta palataan alkuun, 1990-luvulle, jolloin Roivas oli pieni hevoshullu tyttö Heinävedellä. Naapurin tyttö oli raahannut hänet tallille, ja aika pian alkoi omankin tallin pito.

    Ensimmäiset hevoset olivat näkymättömiä. Tallia pidettiin yhdessä serkkutyttöjen kanssa.

    ”Mentiin aamulla hoitamaan, ruokkimaan ja liikuttamaan. Tehtiin tuntilistat ja pidettiin tunnit. Ihan samoja juttuja, kuin teen nyt. Hinnasto oli seinällä, ja paikat viimeisen päälle siisteinä”, hän muistelee.

    Vähän myöhemmin hän lähti opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi Kiuruvedelle.

    ”Ajattelin, että niin kauan teen tätä, kuin tykkään tehdä”, hän kertoo.

    Myöhemmin hän on pyrkinyt eroonkin hevosalasta, ja on hänellä yhä mielessä ”oikean työn” hankkiminen. Mutta hevoset pitävät otteessaan. Roivas tykkää suunnitella, tehdä ja ratsastaa.

    Koulun aikaan, ja sen jälkeen, hän työskenteli Virroilla Mallatin Ratsutilalla, Jyväskylässä Virpi Höynälällä ja Nisse Stenforsilla ja sitten Jämsässä Outi Talvella. Vuonna 2010 Roivas opiskeli työn ohessa ratsastuksenopettajaksi ja myöhemmin vielä master-opettajaksi.

    Roivas olisi halunnut kaikkein eniten laittaa yrityksen pystyyn kotitilalleen Itä-Suomeen.

    ”Mutta sieltä on 20 kilometriä lähimpään asutukseen. Ei siellä voisi pitää kuin islanninhevosvaelluksia”, hän harmittelee.

    Niinpä kun Outi Talven talli jäi hänen aiemmalle puolisolleen, Roivas alkoi ostatella sitä. Lopulta kauppa syntyi, ja Roivas alkoi ratsastuskoulunpitäjäksi. Hän tiesi tarkkaan, mihin ryhtyi, sillä hän taitaa excelin ja laskemisen.

    ”Mä lasken kaiken, ja tykkään hirveästi kaikista luvuista. Jo opekoulussa tein liiketoimintasuunnitelmat ja laskut siihen. Olin hyvin tietoinen, mitä yritystoiminta on”, hän paljastaa.

    Katti's Perfect Touch oli 5-vuotischampionaatin kolmonen.
    Katti's Perfect Touch oli 5-vuotischampionaatin kolmonen.  Kuva: Anni Roivaksen arkisto

    Vuodet 2010–2017 hän vietti Jämsässä vetäen ratsastuskoulua. Roivas kertoo, että hän itse viihtyy eniten tallitöissä ja ratsailla, mutta opettaminenkin on mieleistä.

    ”Ja lapset tykkää musta. Mutta olen vähän introvertti, enkä oikein tykkää olla äänessä ja ottaa tilaa haltuun. Sen takia en ole pitänyt täällä avajaisiakaan”, hän kertoo. ”Mutta olen hyväksynyt, että olen sellainen, eikä se johdu siitä, että olen niin nuori. Pystyn elämään sen kanssa. Olen unelma-ammatissa ja tykkään tehdä tätä.”

    Jämsässä syntyi Roivaksen nyt 8-vuotias poika. Se oli tietysti ihanaa, mutta asiat kävivät myös aika rankoiksi.

    ”Paloin vähän loppuun, kun aika yksin sitä tallia sai pyörittää. Minulla oli 30 hevosta, ja välillä joku oli töissä, välillä ei. Kävin synnyttämässä, olin kolme päivää pois, ja menin takaisin töihin”, hän kertoo.

    Isovanhemmat olivat kaukana, ja Roivaksen keho alkoi varoitella.

    ”Olin aika hoikassa kunnossa ja kaikki ihottumat alkoivat vaivata. Oli pakko keksiä ratkaisu”, hän muistelee.

    Hän sai tallin Jämsässä myytyä, mutta siitä tuli sotku, kun ostaja riitautti kaupan liittyen erityisesti karsinoiden kokoon. Ostaja oli saanut niistä piirrokset ja tutustunut rakennukseen, mutta silti karsinoiden koko suhteessa eläinsuojelulakiin oli ongelma.

    Tapaus meni käräjäoikeuteen ja Roivakselta alkoivat hyvin äkkiä loppua rahat. Hän joutui toimimaan itse itsensä puolustajana ilman vähäisintäkään lakialan koulutusta. Helpotus oli valtava, kun lopputulos saatiin soviteltua hänelle positiiviseksi.

    ”Vaikka enhän mä ihan kaikkia rahoja siitä tallista saanut”, hän sanoo.

    Oikeudenkäynnin myötä yksi suunnitelma meni saveen. Roivas oli nimittäin hakenut poliisikouluun.

    ”Mutta vedin sen hakemuksen sitten pois, kun tuli rikosilmoitus törkeästä petoksesta”, hän jo naurahtaa vuosia myöhemmin.

    Muutamia vuosia meni Savossa, mutta sitten elämänmuutosten myötä Roivas päätti palata Itä-Suomeen synnyinseuduilleen. Hän päätti, että oma paikka pitää hevosihmisellä olla.

    Sitkeänä toiminnan ihmisenä hän alkoi soitella paikallisille tallinpitäjille, että oletko ajatellut myydä.

    Sopiva paikka maneesilla ja pihatolla löytyi Lehmosta. Laskettavaa riitti, ja rahoitusratkaisuja käännettiin ja väännettiin vuoden verran.

    Roivas hymähtää, että eihän hevosalalla millään saa maksettua pankin toivomalla tavalla puolta miljoonaa kuudessa vuodessa, mutta ratkaisuja on silti löydettävissä.

    ”Pitää olla hyvinkin sinnikäs ja tietää mitä tehdä, niin kyllä nämä sitten onnistuvat. Tässä pystyään tekemään erinäköisiä rahoitussopimuksia”, hän vinkkaa.

    Nyt elämä tuntuu olevan mallillaan, ja Roivas toivoo, että Lehmossa on loppuelämän koti.

    Hän kilpaileekin aika aktiivisesti, vaikka sekään tie ei ole ollut hänelle erityisen helppo. Pitkään häntä kiusasi lamauttava kilpailujännitys, oikeastaan pelko.

    Siihen hän lähti hakemaan apua mentaalivalmentaja Tero Puustisen kanssa ja lopulta hän sai luvallisen lääkityksen. Hiljalleen henkinen vyyhti alkoi aueta ja noidankehä purkautua. Nyt hän pystyy kilpailemaan ilman lääkkeitä ja ratsastamaan myös kilpailuissa omalla tasollaan.

    Ratsastuskoulu tarjoaa pienryhmäopetusta, ja Roivaksella on paljon kivoja kilpahevosia. 4-vuotiaasta Revé Opalista odotetaan isojen luokkien estehevosta ulkomaille, kouluratsu Katti's Perfect Touch hurmasi nuorten hevosten luokissa ja alkaisi olla valmis vaativaan A:han ja suomenratsu Leenu Rols tähyää mestaruuksiin loukkaantumisen jälkeen.

    Kuva: Siiri Haapalainen

    Parasta on silti ihmistiimi. Omat vanhemmat ovat lähellä, puoliso on löytynyt ja työntekijänä AR-tallilla toimiva Aada Rissanen ja muutama opiskelija pystyvät huolehtimaan kaiken pyörimisestä niin, että Roivas pystyy pitämään lomaakin välillä.

    ”Nyt yritän elää elämää niin, että ei väsytä enää ja jaksaisi”, hän sanoo.

    Roivas ratsastaa ja valmentautuu aktiivisesti.

    ”Minulle se on henkilökohtaisesti tosi tärkeää. Se on minulle tässä niin kuin tämän jutun juoni”, hän hymyilee.

    Hän kertoo olevansa vapaapäivällä, ja parin viikon päästä edessä on Elmo Jankarin valmennusviikonloppu. Roivaksella riittää uskoa hevosalaan.

    ”Minulla ei ole ikinä ollut helppoa aikaa, vaan raha on ollut tiukassa aina. Hinnoittelulla olen yrittänyt saada kulut katettua. Nyt on haastava aika, mutta uskon, että ei tämä lopu. Kyllä ihmiset haluaa harrastaa ja tehdä hevosten kanssa”, hän päättää.

    Juttua päivitetty 17.11. kello 15.10: Muutettu sitaattia, jossa puhutaan Roivasta koskeneesta rikosprosessista. Jutussa luki aiemmin, että häntä syytettiin törkeästä petoksesta. Kyseessä oli kuitenkin rikosilmoitus, eikä syytettä nostettu.

    Lisää aiheesta
    • Nurmeksen Ylikylä on vanhaa maatalousseutua, joka on määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi kylämaisemakokonaisuudeksi.

      Viljelijän arki | ”Jokainen tila, joka säilyy hengissä, hyödyttää meitä jokaista” – elinvoimainen ja asuttu itä on turvallisuustekijä

      Tilaajalle
    • G-Renzo ja Pilvi Tuominen SM-kilpailuissa Tahkolla vuonna 2022.

      Ratsastus | Kaikki unelmat eivät toteudu – suuriegoisen G-Renzon terveet päivät loppuivat kuin seinään

      Tilaajalle
    • Nobodydancelikeme on juossut Jonna Oikarisen vuodessa reilussa vuodessa 14 starttia ja niistä kolme voittoa. Kuvassa ruuna on Tuomas Pakkasen ajamana koelähdössä toukokuussa 2023.

      Ravit | Hevosalan ammattilainen Jonna Oikarinen: ”Hevoset ovat minun juttuni, ei siitä pääse mihinkään”

      Tilaajalle
    • Annamiina "Minttu" Pulliainen on masteropettaja, joka pitää valmennustallia tunnetussa kouluratsastuspaikassa Lahassa.

      Ratsastus | Talliyrittäjä tähtää tohtoriopintoihin – korona vei nelikymppisen Annamiina Pulliaisen akateemiselle uralle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Anni Roivas
    ratsastus
    talliyrittäjyys
    Joensuu
    hevostenhoito
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle