

”Ei ainakaan jokatytön unelma-ammatti”, Annina Kokkonen kuvaa työtään eläinlääkärinä.
Työ on fyysisestikin raskasta, mutta lopulta henkinen puoli on raskaampi. Erityisesti kiertävänä eläinlääkärinä hän kaipaa aikaa olla välillä hetki itsekseen ja ajatella.
Hän huomauttaa, että Suomessa oma hommansa on asiakkaiden vakuuttaminen. Saksassa he tekevät kuten eläinlääkäri neuvoo, mutta Suomessa googlataan aikansa ja soitetaan perään, vaikka että voisiko tälle kaviokuumeiselle laittaa puukenkien sijaan sittenkin vain peruskengät ja pohjalliset, että se pääsee tarhaan.
Kokkonen huomauttaa, että Suomessa tarhaamisen tärkeys on ylikorostunut.
”Kaviokuume on toiseksi yleisin syy hevosten lopetukseen. Haluaako se poni mieluummin olla seitsemän viikkoa karsinassa vai kuolla?” Kokkonen kysyy.
Kynnys lopettaa hevonen taas on Suomessa matala.
”Jos hevoselle tulee toisen kerran jännevamma, se halutaan laittaa pois”, hän ihmettelee.
Tietenkin hevosenpitämisen korkeat kulut vaikuttavat siihen, että hevosia ei haluta jättää toipumaan pitkälle sairaslomalle kuten Euroopassa yleensä.
”Hevonen tottuu kaikenlaiseen pitämiseen. Mutta jos sen joutuu jättämään sisälle, sitä ei saa jättää yksin. Tallimanagementia on, että jos yksi on sairaslomalla, osa hevosista on sisällä sen seurana ja ne vuorottelevat tarhaan menevien kanssa”, Kokkonen neuvoo.
Hän ehdottaa, että suomalaisten talliyrittäjien pitäisi mennä viikoksi Saksaan leirille opiskelemaan hevosten yksinkertaista perushoitoa. Esimerkiksi makuvesien juottamisen hän jättäisi vain kunnolla hikoileville.
”Itse en ole lisäjuottanut yhtään hevostani, eikä niistä kukaan ole siihen kuollut”, hän hymähtää.
Ennemmin hän näkee, että tallissa hevosille on stressaavaa, kun jokainen omistaja juottaa vuorotellen omaansa.
”Kaikkien hevosten pitäisi saada ruoat yhtä aikaa”, hän huomauttaa. ”Minusta se aika, joka hevosen omistajalta nyt menee siihen, että käy ostamassa oman säkin kaupasta ja tekee hevoselleen mössöä, kannattaisi käyttää sen oman hevosen liikuttamiseen.”
Suomalaisissa hevosissa häntä mietityttävät ylipaino ja vatsan ongelmat. Suolistotulehdusten määrä on korkea. Hän uskoo, että vika saattaa olla vähäisessä liikkeessä, mutta myös suomalaisessa heinässä, joka on vahvaa ja karkeaa. Ehkä timotei ei ole paras lajike. Olkikuivituksessa olisi puolensa.
”Tai hevosille pitäisi olla huonompilaatuista heinää, jotta ne saisivat syödä pidempään”, hän miettii.