• Jonna Jokisalo on hevosten suolisto-ongelmien salapoliisi

    Oli täysin sattuman kauppaa, että Jonna Jokisalo päätyi hevosten sisätautispesialistiksi eikä pieneläinten kardiologiksi. Onnekkaan sattuman, miettii varmasti tässä kohtaa moni hevosenomistaja, jonka eläin on saanut Jokisalolta apua vaikeisiin suolisto-ongelmiin. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran helmikuussa MT Hevoset -vuosikuvastossa.
    Tilaajalle
    Luumu oli suolistotulehduksen vuoksi kontrollikäynnillä Jonna Jokisalon luona. Pieni askel parempaan päin oli ultrauksessa ja tähystyksessä näkyvissä.
    Luumu oli suolistotulehduksen vuoksi kontrollikäynnillä Jonna Jokisalon luona. Pieni askel parempaan päin oli ultrauksessa ja tähystyksessä näkyvissä. Kuva: Sanne Katainen
    MT Hevoset|Hevosen terveys
    5.11.202315:30
    Kati Susi
    Hyvinkää

    Innokkaana eläinlääketieteen opiskelijana Jonna Jokisalo kiinnostui palavasti monista eläinlääketieteen aloista.

    ”Kun opinnoissamme oli kardiologiaa, olin sitä mieltä, että minusta tulee kardiologi. Sama juttu, kun opiskelimme neurologiaa tai oftalmologiaa”, kertoo Jokisalo.

    Jo ensimmäisenä opiskeluvuonnaan reilut 20 vuotta sitten hän meni avustajaksi töihin helsinkiläiselle eläinlääkäriasemalle.

    ”Malmin Apexilla oli jo silloin korkeatasoista eläinlääketiedettä. Se oli monella alalla pitkälle erikoistunut paikka.”

    Viidennellä vuosikurssilla eläinlääketieteen opiskelijat pääsivät eläinten silmiin erikoistuneen, niin sanotun diplomaatin opetukseen.

    ”Silloin kuulin ensi kertaa diplomaattikoulutuksesta ja olin ihan, että vau! Mietin, että juuri tätä minä haluan, erikoistua syvällisesti johonkin eläinlääketieteen alaan.”

    Sitten Suomeen tuli australialainen Benjamin Sykes, joka oli erikoistunut Yhdysvalloissa hevosten sisätauteihin. Kliinisen hevoslääketieteen uusi opettaja vakuutti eläinlääketieteen kandin osaamisellaan.

    ”Olin ihan myyty siihen, miten kukaan voi tietää noin paljon. Kun Ben sitten pyysi minua Hyvinkäälle töihin, se oli siinä. Olisi minusta tosiaan voinut pieneläinkardiologikin tulla, mutta näin kävi. Suomessa en ole eläinlääkärinä muualla töitä tehnyt kuin näiden seinien sisällä”, Jokisalo kertoo ja viittoo kädellään ympyrää Hyvinkään Hevossairaalan toimistossa.

    Suolistotulehduksen hoito vaatii yleensä useampia käyntikertoja klinikalla. Teppo-ruunan tutkimusta seurasi omistaja Sara Niinimäki.
    Suolistotulehduksen hoito vaatii yleensä useampia käyntikertoja klinikalla. Teppo-ruunan tutkimusta seurasi omistaja Sara Niinimäki. Kuva: Sanne Katainen

    Hevoset tulivat kiinteäksi osaksi Helsingissä syntyneen Jonna Jokisalon elämää, kun perhe osti silloisesta Lohjan maalaiskunnasta kesäpaikan, jonne muutti myöhemmin pysyvästi.

    ”Olin ala-asteella, kun kesäpaikka ostettiin ja kuudennella luokalla, kun muutimme Lohjalle. Vaikka isosiskoni Miira oli ollut hevoshullu pienestä pitäen, en itse aiemmin ollut hevosia varsinaisesti harrastanut.”

    Perheen pientilan naapurissa, tien toisella puolella oli ravivalmentaja Antti Savolaisen talli. Savolaisen Taru-tytär ja Jonna ystävystyivät ja alkoivat ahkerasti puuhailla päivittäin tallilla. Kilpatallin puolelle tytöillä ei ollut asiaa, mutta siitostallilla he viihtyivät aina, kun Jokisalo viikonloppuisin ja lomilla oli maalla.

    ”Saimme aika vapaasti touhuta mukana siitostallin tammojen ja varsojen hoitamisessa. Olimme Tarun kanssa viikonloppuisin tallimestareita, siivosimme karsinoita ja muuta vastaavaa. Varmasti meitä vahdittiin tarkasti, mutta omasta mielestämme teimme tietenkin itse kaiken tallilla”, Jokisalo muistelee nauraen.

    Eräs tuulinen päivä lapsuudesta on jäänyt elävästi hänen mieleensä.

    ”En tiedä oliko meille kyseistä tehtävää edes määrätty, mutta lähdimme kaksin hakemaan 2-vuotiaita myrskyisenä syyspäivänä sisään. Jalkani eivät sillä talutusmatkalla käyneet kertaakaan maassa. Nyt kun itselläni on kuusivuotias lapsi, en ehkä enää näkisi samaa tilannetta tapahtuvaksi.”

    Pysyvän maallemuuton houkuttimena kuudesluokkalainen Jokisalo sai omakseen Usko-ruunan. Hän kertoo epäilevänsä, että kiltti suomenhevonen Usko taisi olla hänen äitinsä unelmahevonen.

    Kotitallin hevosiin lukeutui vuosien ajan myös Miira-siskon Bertta-tamma ja pari tallipaikkalaista. Ennen oman hevosen hankkimista Jokisalo aloitti ratsastustunnit läheisellä pikkutallilla.

    12-vuotiaasta alkaen Jonna Jokisalo teki kaikki tallityöt perheen kotitallissa.

    ”Arkisin ensimmäisenä aamulla ruokin hevoset ja vein ne ulos. Koulusta tultuani siivosin karsinat ja ruokin taas hevoset. Ja viimeiseksi iltatalli. Viikonloppuisin heräsin aikaisin, ruokin ja tarhasin hevoset ja menin takaisin nukkumaan.”

    Jokisalon äiti kiitteli usein reipasta tytärtään aherruksesta.

    ”En koskaan kokenut tallin ja hevosten hoitamista raskaaksi. Mikä olisi parempi tapa aloittaa aamu kuin mennä talliin ja kuulla hevosten hörinä”, toteaa edelleen yhtä paljon hevosia rakastava Jokisalo.

    ”Olen aina kilpaillut vain itseni kanssa.”

    Ratsastuskilpailuista hän ei milloinkaan erityisemmin innostunut.

    ”Olen aina tykännyt eniten hevosen kanssa touhuamisesta ja valmentautumisesta, en ole kilpailuhenkinen. Olen aina kilpaillut vain itseni kanssa.”

    Siskon Bertta-tammalle syntyi omalla tallilla vuosien mittaan neljä FWB-varsaa. Toiseksi viimeisin oli tilausvarsa, jota ostaja ei voinutkaan lopulta ottaa.

    Tässä vaiheessa Jokisalo oli juuri päässyt toisella yrittämällään sisään eläinlääketieteelliseen. Riina-varsan kanssa hän oli ehtinyt puuhata sen puolivuotisen elämän ajan ja niin pyyhkiytyi tuuleen päätös hevosettomasta opiskelijaelämästä.

    ”Pakkohan Riina oli ottaa, kun sitä minulle tarjottiin. Riina oli elämäni hevonen, täysin omaan käteen sopiva. Nykyään minulla ei enää ole hevosta.”

    Lapsuusmuistossaan leikki-ikäinen Jonna istuu laitumella seuraamassa lehmien kesäeloa. Tyttö lauleskelee lehmille, kävelee lauman perässä navettaan ja seuraa silmä kovana lypsytapahtumaa. Silloin kun hän ei ole lehmien liepeillä, on vuorossa maatilan koiran kanssa leikkiminen.

    ”Nämä ovat minun muistojani varhaislapsuuden kesistä. Niihin ei mahdu mitään muuta kuin lehmät ja koira, jotka olivat maatilalla, jossa siskomme kanssa olimme kesäisin hoidossa. Olin ihan yllättynyt, kun minulle myöhemmin selvisi, että olimme olleet siellä aina vain muutaman viikon kesästä.”

    Lukioikäisenä tanssiharrastus alkoi vallata Jokisalon vapaa-aikaa. Ylioppilaskirjoitusten jälkeiset neljä välivuottansa hän kertoo enimmäkseen tanssineensa.

    ”Eläinlääkiksen pääsykokeisiin luin vuoden verran osa-aikatyön ohessa. Olen aina tykännyt pänttäämisestä ja halunnut olla mahdollisimman hyvä siinä mitä teen. Se on ollut sellainen eteenpäin ajava voima.”

    ”Hevosen hengittäminen tekee hyvää sielulle.”

    Eläimet ovat Jokisalon elämässä se juttu. Hevoseton hän on yksityiselämässään, mutta kahden koiran ja esikouluikäisen tyttären kanssa touhuaminen täyttää hänen vapaa-aikansa.

    ”Hevoset ovat mahtavia eläimiä. Hevosen hengittäminen tekee hyvää sielulle. Winston Churchill sen jo aikanaan sanoi, että jokin hevosen olemuksessa tekee hyvää ihmisen sielulle.”

    Jokisalo tähdentää, että hevonen ei ikinä ole tahallaan ilkeä.

    ”Hevosen ei tarvitsisi tehdä mitään mitä siltä pyydämme, ihan jo puhtaasti massansa takia. Jos se sanoisi, että ei käy, niin mitäpä siinä sitten teet? Hevosella on aina joku syy, jos se ei halua tehdä mitä pyydetään. Usein syy on epämukavuus tai kipu.”

    ”Ei ole kyse siitä, ettenkö hoitaisi muitakin sairauksia, mutta olen profiloitunut kroonisten ruoansulatuskanavaongelmien hoitajaksi. Näitä potilaistani on suurin osa”, Jonna Jokisalo kertoo.
    ”Ei ole kyse siitä, ettenkö hoitaisi muitakin sairauksia, mutta olen profiloitunut kroonisten ruoansulatuskanavaongelmien hoitajaksi. Näitä potilaistani on suurin osa”, Jonna Jokisalo kertoo. Kuva: Sanne Katainen

    Jokisalon ensimmäisenä eläinlääketieteellisen opiskeluvuonna hevossairaalan eläinlääkäri Timo Paananen tokaisi opiskelijoille, että hevosharrastajan ei kannata ryhtyä hevoseläinlääkäriksi, koska sitten elämä on vain hevosia. Kandivuotensa Jokisalo oli töissä pieneläinklinikalla ja teki kuntapäivystyksiä.

    Ben Sykesin innoittamana Jokisalolle kuitenkin aukeni laajakaista hevoseläinlääkärin uralle. Kolme päivää valmistumisensa jälkeen hän aloitti työt Hyvinkään hevossairaalassa, jossa Sykes ja Olli Mäkelä olivat tuolloin johtajina.

    ”Ensin olin täällä viikon harjoittelussa. Olli haastatteli tuolloin minua ja kuvaili laajasti, miten rankkaa ja kovaa työtä tämä on. Kysyin häneltä haastattelun lopuksi, että haluatko sinä, että tulen tänne töihin. Olli vastasi, että no haluan tietenkin”, Jokisalo nauraa muistellessaan vuonna 2006 käytyä työhönottokeskustelua.

    Valmistumisestaan lähtien hän on tehnyt sairaalatasoista eläinlääkärin työtä hevosten parissa sekä Hyvinkäällä että maailmalla.

    ”Olin ollut täällä kolme viikkoa töissä ja eräänä aamuna töihin ajellessani mietin tilannettani. En voinut käsittää, että saan touhuta kaiket päivät hevosten kanssa ja tästä vielä maksetaankin minulle!”

    Tänäkin päivänä Jokisalo kertoo edelleen tuntevansa itsensä etuoikeutetuksi saadessaan tehdä juuri sellaista työtä kun haluaa.

    Jonna Jokisalolla on suomalainen hevoserikoiseläinlääkärin tutkinto ja kaksi kansainvälistä diplomaattitutkintoa.
    Jonna Jokisalolla on suomalainen hevoserikoiseläinlääkärin tutkinto ja kaksi kansainvälistä diplomaattitutkintoa. Kuva: Sanne Katainen

    Jonna Jokisalolla on suomalainen hevoserikoiseläinlääkärin tutkinto ja kaksi kansainvälistä diplomaattitutkintoa, ensimmäinen hevosten sisätaudeista ja toinen tehohoidosta. Eläinlääketieteen lisensiaatiksi valmistuttuaan hän pääsi Hyvinkäälle niin sanottuun internship-jatkokoulutukseen, joka on ikään kuin diplomaattikoulutuksen esikoulu ja mahdollistaa diplomaattikoulutukseen hakemisen. Sitä hän suoritti Ben Sykesin ohjauksessa työpaikallaan, erikoistumisalanaan hevossairaudet.

    ”Internship-ohjelmia tehdään paljon ympäri maailmaa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että vuodeksi menet tekemään kovasti töitä erikoistumisalallasi ja saat osan palkasta oppina.”

    Koska hevosten sisätaudit kiinnostivat nuorta eläinlääkäriä, halusi hän suorittaa alalta kansainvälisen hevosten sisätautien diplomaattitutkinnon.

    ”Hain Jenkkeihin erikoistumisohjelmiin, jotka ovat kovasti kilpailtuja paikkoja. Hakuprosessissa tein tyhmän, perisuomalaisen virheen”, Jokisalo muistelee 15 vuoden takaisia tapahtumia.

    Diplomaattihaun ohjeissa oli sanottu, ettei hakija saa olla haastattelun ulkopuolella missään yhteydessä paikkoihin, joihin hakee.

    ”Kävin Ohiossa haastattelussa ja jälkikäteen sain sieltä ystävällisen kiitoskirjeen, jossa sanottiin, että olipa ihanaa, kun kävit. En vastannut mitään kirjeeseen, koska näin oli ohjeistettu. Miten tyhmä voi ihminen olla”, nauraa Jokisalo hersyvästi.

    Ensimmäisen diplomaattikoulutushaun epäonnistuttua hän määrätietoisesti lähti etsimään vaihtoehtoja sisätauteihin erikoistumiselle. Tilaisuus avautui Olli Mäkelän kontaktien kautta Dubliniin. Siellä tosin oli virallisesti tarjolla vain kirurgian internship-koulutettavan paikka, mutta epävirallisesti suomalaisille tihkui tietoa, että irlantilaiset haluaisivat perustaa myös sisätautien erikoistumiskoulutuksen.

    ”Kirurgian internship-haastattelussa Dublinissa minulta kysyttiin, miksi sisätauteihin keskittynyt eläinlääkäri haluaisi kirurgian koulutukseen. Vastasin ympäripyöreästi, että on hyvä tutustua laajasti kaikkeen. Sitten Dublinista tuli vastaus, että he ottavat sisätauteihin erikoistuvan ja se paikka oli minulle.”

    Irlannissa Jokisalo vietti vuoden ja palasi sitten takaisin Hyvinkäälle, jonne oli sillä välin saatu niin sanotut amerikkalaiset sisätautiresidenssioikeudet. Tämä oli onnistunut, koska Ben Sykesilla oli diplomaattikoulutus sisätaudeista ja hän jatkoi Jokisalon ohjaajana residenssissä. Sykes palasi kuitenkin jonkin ajan kuluttua takaisin Australiaan, joten Jokisalo jatkoi sisätautidiplomaatin kliinisen koulutuksensa loppuun Illinoisissa Yhdysvalloissa.

    Neljä vuotta valmistumisensa jälkeen Jokisalo oli Hyvinkäällä koulutetuin ja kokenein hevosten sisätautien asiantuntija, seinällään yhdysvaltalainen hevosten sisätautispesialistin diplomi ja nimensä perässä siitä kertova kirjainyhdistelmä dipl. ACVIM (American College of Veterinary Internal Medicine).

    Monen hevospotilaan matkaan lähtee Hyvinkäältä lääkkeitä kotihoitoa varten.
    Monen hevospotilaan matkaan lähtee Hyvinkäältä lääkkeitä kotihoitoa varten.  Kuva: Sanne Katainen

    Kun ihmistä eteenpäin ajava voima on halu olla koko ajan paras versio itsestään ja pystyä parempaan, ei liene ihme, että ensimmäisen diplomaattitutkinnon suoritettuaan Jokisalo alkoi ajatella seuraavaa.

    ”Mietin, että jos näillä nyt hankituilla tiedoilla teen koko urani, ei se pääty hyvin. Halusin oppia lisää varsojen tehohoidosta ja kardiologiasta.”

    Dublin‒Lontoo-akselilta Jokisalolle aukesi paikka tehohoidon diplomaattikoulutukseen. Tehohoito on yksi arvostetuimmista erikoistumistutkinnoista eläinlääketieteen maailmassa.

    Jokisalo on ensimmäinen pohjoismainen eläinlääkäri, joka on suorittanut American College of Veterinary Emergency Critical Care eli dipl. ACVECC -koulutuksen hevosten tehohoidosta.

    Tehohoitokoulutus kuljetti Jokisaloa Irlantiin, Englantiin, Yhdysvaltoihin ja lopuksi vielä Australiaan. Irlannin Kildaressa hän työskenteli kahtena vuonna varsojen tehohoitoon erikoistuneessa Anglesey Lodge -nimisessä hevossairaalassa tammi‒kesäkuun eli varsakauden ajan. Ohjaajanaan hänellä oli Kevin Corley, yksi maailman arvostetuimmista varsaspesialisteista.

    ”Kildaressa on viisi isoa hevossairaalaa viiden kilometrin säteellä. Mittakaava on hiukan eri kuin meillä.”

    Tehohoitoerikoistumisensa syyskaudet Jokisalo vietti Lontoossa Royal Veterinary Collegessa. Lisäksi hän teki kirurgian erikoistumisjakson Ruotsin Strömsholmassa ja kardiologian sekä oftalmologian jaksot Yhdysvalloissa. Lopuksi hän suuntasi vielä Australiaan varsojen tehohoito-oppiin Scone Equine Hospital -sairaalaan.

    ”Oli vielä matkarahaa koulutusohjelmassani jäljellä, joten menin maailman suurimpaan varsatehohoitosairaalaan Sconeen kolmeksi viikoksi alkukaudelle. Vierailujaksoni aikana sairaalassa oli jo tehohoidettu yli sata varsaa, kun Kildaressa koko kauden varsamäärä oli noin reilu sata.”

    Irlannissa vastasyntyneen laukkahevosvarsan arvo voi pelkän sukutaulun perusteella olla puoli miljoonaa euroa. Kun sellainen varsa sairastuu, annetaan sille kaikki eläinlääketieteellinen hoito, mikä vain on mahdollista.

    ”Juuri tämän halusin nähdä, sillä usein se on raha, mikä tulee hoidossa vastaan. Koulutukseni aikana näin paljon varsoja ja sen, että vaikka osaisit mitä ja olisit Kevin Corley, et pysty kaikkia pelastamaan. Sekin oli tärkeä ymmärtää.”

    Hyvinkään hevossairaalassa on Jonna Jokisalon mukaan hyvä synergia ammattilaisten välillä.
    Hyvinkään hevossairaalassa on Jonna Jokisalon mukaan hyvä synergia ammattilaisten välillä.  Kuva: Sanne Katainen

    Useaan otteeseen Yhdysvalloissa molempien diplomaattikoulutustensa aikana ollut Jokisalo toteaa, että maassa on täydellistä olla pieni pätkä kerrallaan.

    ”Jenkkilä on jännä maa, sillä tehokkuutesi mitataan sillä, kuinka paljon olet läsnä sairaalassa, ei sillä mitä saat aikaan. Opiskelijoiden normaali päivä klinikalla kesti aina aamukuudesta iltakuuteen.”

    Hänen mukaansa niin koulu kuin opiskelijatkin vaativat paljon. Luennot ja opetus olivat pitkälle vietyjä, ja Jokisalon mukaan vielä syvällisen erikoistumisen vaiheessa luennoilta sai uutta oppia. Parasta olivat kuitenkin samaa erikoistumisalaa opiskelevat kollegat, joiden kanssa syntyi elinikäisiä ystävyyssuhteita.

    ”Kollegat olivat kavereita, ja jos kiinnostava keissi tuli sairaalalle kahdelta aamuyöllä, olimme kaikki siellä katsomassa potilasta ja hoidimme yhdessä. Jos itse olit hädässä potilaan kanssa, niin yhden puhelun ja muutaman minuutin sisällä apunasi oli kaveri. Näin syntyi ikuisia ystäviä, kun koettiin niin paljon yhdessä.”

    Vaikka Jokisalo vietti vuosia eläinlääketieteen huippuasiantuntijoiden opissa hän toteaa, että eniten oppia kertyi valmistumisen jälkeisenä ensimmäisenä internship-vuonna.

    ”Sillä tavalla oppimiskäyrä menee. Benin tyyli on hieman erilainen kuin monen muun ja hänen ajattelutapansa sopi minulle. Kaikki ohjaajani ajattelivat eri tavoilla, monet mustavalkoisesti, että oma tapa tehdä asiat on se ainoa oikea.”

    Jokisalo kertoo Illinoisissa ohjaajanaan olleen superkokeneen ja maailmaa nähneen Pamela Wilkinsin suhtautuneen sallivasti opiskelijoidensa omiin päätöksiin.

    ”Pamela sanoi että ´there is nine ways to skin a cat´. Minä ja opiskeluparini Kate saatiin tehdä asiat niin kuin itse haluttiin, eikä sillä lopulta ollut merkitystä lopputulokseen.”

    Vuosia eri mantereita ja saaria koluttuaan Jonna Jokisalon valtasi juureton koti-ikäväinen olotila. Vaikka Irlantiin jääminen tavallaan houkutteli, päätti hän palata Suomeen.

    ”Animagi oli silloin juuri ostanut tämän paikan ja he tarjosivat minulle töitä. Ja tässä yhä olen.”

    Jonna Jokisalon työparina kuvassa on klinikahoitaja Johanna Toivanen.
    Jonna Jokisalon työparina kuvassa on klinikahoitaja Johanna Toivanen. Kuva: Sanne Katainen

    Tänä päivänä Hyvinkäälle mennään nimenomaan Jokisalon luo suolisto-ongelmaisten hevosten kanssa.

    ”Ei ole kyse siitä, ettenkö hoitaisi muitakin sairauksia, mutta olen profiloitunut kroonisten ruoansulatuskanavaongelmien hoitajaksi. Näitä potilaistani on suurin osa.”

    Jokisalon mukaan kaikki kysyvät häneltä, mitä on tapahtunut, kun hevosten suolisto-ongelmat tuntuvat suorastaan räjähtävän käsiin. Hän ajattelee asian niin, että ruoansulatusongelmia tunnistetaan ja tiedostetaan nykyään enemmän ja omistajat puuttuvat niihin.

    ”Usein asiakas saattaa sanoa, et hevosellani on kurapierua ja tallissa puolella hevosista on sitä, mutta kukaan muu ei pidä asiaa ongelmana.”

    Niin. Onko kurapieru ongelma vai ei?

    ”Ei ole normaalia, että hevosen uloste on kiinteää kesäisin mutta ei talvisin. Ei kurapieru aina tarkoita, että hevosessa olisi isompaa vikaa. Voihan kyseessä olla hevoselle vääränlainen heinä, joka aiheuttaa ripulia, mutta ei kipuja tai epämukavuutta. Tästä ollaan montaa mieltä.”

    Jokisalo toteaa, että ensisijaisesti hän hoitaa aina hevosta, ei laboratoriotuloksia. Oireet ratkaisevat, lähdetäänkö potilasta hoitamaan lääkkeellisesti vai ei. Iloisena liikkuvaan pierijään ei aleta tuutata lääkekaapin sisältöä.

    ”Mutta tilanne on toinen, jos hevosessa ei ulkoisesti ole nähtävissä mitään ja sillä on ratsastuksellinen ongelma, johon ei ole löytynyt ortopedista syytä. Meillä toimii täällä hyvä synergia, sillä usein ortopedit jatkavat potilaan minulle ja jos minä en löydä mitään, lähetän potilaan usein hammaspuolelle. Hammasvaivat ovat suoliston lisäksi toinen ongelma, mikä ei välttämättä näy ulospäin.”

    Jokisalo toteaa, että hevosilla voi hampaissa olla ihmisen kolmoishermosärkyä muistuttavaa voimakasta kipua.

    ”Saaliseläimenä hevonen ei näytä kipua kuten ihminen, se vain tsemppaa kivun kanssa.”

    ”Kaikkineen nämä ongelmat ovat tosi laajakirjoisia ja niiden selvittely muistuttaa salapoliisityötä”, kuvailee Jonna Jokisalo tulehduksellisten suolistosairauksien hoitoa.
    ”Kaikkineen nämä ongelmat ovat tosi laajakirjoisia ja niiden selvittely muistuttaa salapoliisityötä”, kuvailee Jonna Jokisalo tulehduksellisten suolistosairauksien hoitoa. Kuva: Sanne Katainen

    Tulehduksellinen suoliston autoimmuunisairaus eli IBD on viime vuosina noussut hevospiireissä yhdeksi yleisimmistä terveyskeskusteluista. Jonna Jokisalo toteaa, että suurin osa hevosten suolistovaivoista ei ole puhtaasti IBD:tä, vaan suurella osalla onkin IBS, eli ärtyneen suolen syndrooma.

    ”Ihmisistä viidesosa kokee mahakipua syömisen jälkeen. Ja meidän ruoansulatuskanavamme on hevoseen verrattuna yksinkertainen. Ihmisillä ärtyvän suolen suurimpana syynä ajatellaan olevan epäedullinen ruokavalio.”

    Jokisalo antaa esimerkin: ”Kun Aasiaan tuli valkoinen vehnä, pasta ja vastaavat tuotteet, räjähti siellä IBS-tapausten määrä. Asia on sama hevosella, joka on korsirehun syöjä, jos sille tuodaan ruokavalioon paljon muuta. On ihme, että hevoset pärjäävät näinkin hyvin ei-lajityypillisellä ruokavaliolla.”

    Jonna Jokisalo toteaa, että etenkin harrastehevosille lisätään ruokintaan paljon kaikkea eri purkeista. Kuitenkin on olemassa tutkimuksia, joiden mukaan treenissä olevat ravihevosetkin pärjäävät pelkällä hyvällä heinällä.

    ”On suorastaan makeeta, että viimeisen parin vuoden keskusteluissa teemana on ollut hevosen ruokavalio.”

    Hän toteaa, että klinikalle voi tulla iso ratsu, joka saa paljon kaikkea syödäkseen. Ruokinta on optimoitu, mutta hevonen ei saa massaa ympärilleen.

    ”Kun tällainen hevonen laitetaan pelkälle hyvälle heinälle eikä sille anneta mitään muuta ja se lääkitään, niin neljän viikon päästä kontrolliin tuleekin lihaksikas ja hyvinvoiva eläin. Jos suoli voi hyvin, alkaa se yhtäkkiä imeyttämään kaiken ravinnon. Kroppa pystyy auttamaan itseään, kun sille annetaan mahdollisuus voida hyvin.”

    Jokisalon mukaan hevosten kiistelty allergiatestaus on auttanut häntä työssään, vaikka ”tieteellisesti allergiatestit ovat ihan huuhaata”. Kuitenkin ne toivat eläinlääkärille uskonvahvistuksen siitä, että ruokavalion karsiminen toimii.

    Vaikka hevonen on iso eläin, voi pienikin komponentti sen ruokinnassa aiheuttaa ongelmia.

    ”Sillä on suuri merkitys, saako herkistynyt hevonen esimerkiksi kivennäistä, jossa on vähän hiivaa. Testien perusteella pystyn sanomaan omistajalle, että tietyt ruoka-aineet on jätettävä pois ja hevonen laitettava eliminaatiodieetille. En olisi ikinä ymmärtänyt miten paljon siihen pitää puuttua, ellen olisi teettänyt niin paljon allergiatestejä.”

    Eliminaatiodieetti tarkoittaa aluksi, että suolisto-oireinen hevonen saa pelkkää vettä ja heinää. Eikä hätää: hevonen kyllä pärjää ilman mitään muuta. Kun sen oireilu on lakannut, lähdetään ruokavalioon kokeilemaan yksi ruoka-aine kerrallaan, mitä hevonen kestää.

    Jokisalolla oli potilaana hevonen, jonka suolistotulehdusta hoidettiin vuosi lääkkeillä, mutta se ei parantunut. Sitten hevonen laitettiin pelkälle vedelle ja heinälle. Se parani.

    ”Mikä tässä on muna ja mikä kana? Ei sillä ole merkitystä, onko allergia todellinen ongelma, jos ratkaisu on ruokavalion karsiminen. Vielä ei tutkimuksessa päästä sinne A-pisteeseen, eli ei tiedetä, ovatko suolisto-ongelmat puhtaasti allergiaa vai reaktiota johonkin muuhun.”

    Mikä sitten on sitä hyvää heinää, jota syömällä suolistotulehdus taltutetaan ja hevonen pidetään hyvässä kuosissa?

    ”Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Suurin osa hevosista pärjää heinällä, jossa on korkea D-arvo, eli hyvä sulavuus. Usein sellainen heinä vain on aika energiapitoista ja suomalaiset harrastehevoset ovat lihavia. Osan heinästä voisi korvata oljella.”

    Myöhään korjattu kortinen heinä aiheuttaa Jokisalon mukaan osalle hevosista ummetusta, koska siinä on liian paljon sulamatonta kortta. Ja ummetusmassan ohi suolesta ulos sitten purskahtelee kurapieru.

    ”Suuri osa potilaista paranee.”

    Tulehduksellisista suolistosairauksista ja niiden hoidosta on Jokisalon mukaan erimielisyyttä ja monia avoimia kysymyksiä.

    ”Kaikkineen nämä ongelmat ovat tosi laajakirjoisia ja niiden selvittely muistuttaa salapoliisityötä.”

    Praktikkoeläinlääkärinä Jokisalo näkee läpileikkauksen suolistopotilaista.

    ”Suuri osa potilaista paranee. Ne vastaavat ruokintamuutokseen ja yhteen hoitokertaan hyvin. Minusta on ihan voitto, jos suolistovaiva uusii vain syksyisin. Pieni osa potilaista menee jatkuvalla lääkityksellä. Hevosille käytetään ihmisten reuma- ja IBD-lääkkeitä. Sitten on pieni osa, joka ei pärjää edes lääkityksellä.”

    Parasta eläinlääkärin ammatissa on nähdä, kun hevonen, jonka sairauden kanssa on taisteltu pitkään, paranee.

    ”Kun näin, että pitkään hoidettu, vaikeasti sairas hevonen oli kuntoutunut takaisin kisakuntoon ja voittanut isot kilpailut, niin kyyneleet tulivat.”

    Lisää aiheesta
    • Kylmähoidon lisäksi kaviokuumeeseen sairastunut hevonen tarvitsee tulehduskipulääkkeen, levon ja ruokinnan vähäsokerisella heinällä. Alkuvaiheessa styrofoamista askarrellut, kannalta korottavat ja kavionpohjaa suojaavat pohjalliset helpottavat hevosen oloa.

      Hevosen terveys | Kylmähoito helpottaa akuuttia kaviokuumetta

    • ”Ehkä olisi asioita, joita saataisiin kritiikistä ja pystyttäisiin kehittämään hevosten hyvinvointia. Lisäksi näen tärkeänä sen, että kärsivällisesti selittäisimme, miksi joitakin asioita tehdään tietyllä tavalla”, Tanja Pehkonen pohtii. Kuvituskuva.

      Hevoset | Urheiluhevosen hyvinvoinnin käsite ei ole enää yksiselitteinen – eläinlääkäri Tanja Pehkonen kehottaa ymmärtämään asennemuutosta avoimin mielin

      Tilaajalle
    • Meri Rantakallion ensimmäinen Ruotsista hankkima hevonen on kuvassa oleva Elliot Cloud. Viisivuotias jenkeissä voittamaankin ehtinyt ruuna on palailemassa vakavien terveysmurheiden jälkeen kilparadoille.

      Hevoskasvatus | Suomalainen eläinlääkäri Meri Rantakallio: ”Hevosten ollessa intohimo tarjoaa Pohjois-Amerikka parhaat edellytykset niiden kanssa työskentelyyn”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Jonna Jokisalo
    hevonen
    suolisto-ongelmat
    eläinlääketiede
    hevossairaalat
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle