Oikea satula sopii hevosen selkään sekä ratsastajan takapuolelle, silmälle ja lompakolle − laadukas satula voi maksaa tuhansia euroja

Yrittäjä ja satulansvoittaja Atte Martikainen ratsastustarvikeliike Hipposportista kertoo, että satuloiden hinnat ovat nousseet, ja suuri osa uusista satuloista suurin osa osuu 4000–5000 euron hintahaitariin. Hän kuitenkin lohduttaa, että hyvän satulan voi saada parillakin tuhannella, kunhan löytää kultakimpaleen: omalle hevoselle sopivan käytetyn laatusatulan.

Martikainen puhui satuloista koulutuskeskus Salpauksen opiskelijoille hiljattain. Hän korosti, että hyvä satula linkittää hevosen ja ratsastajan yhteen.

Satulan valintaan vaikuttaa ensimmäiseksi se, mikä on ratsukon harrastama laji ja taso siinä. Hevosesta katsotaan sen leveys sekä selän pituus ja muoto. Ratsastajassa vaikuttaa hänen reitensä ja takapuolensa koko sekä taitotaso ja myös taloudellinen liikkumavara.

Hinta vaikuttaa erityisesti satulan ominaisuuksiin. Mitä enemmän tonneja, sitä enemmän satulassa on jotain erityistä. Esimerkiksi erityispehmeä nahka, muotoiltu istuin tai lapatila nostavat satuloiden hintaa. Tuotekehitystä tehdään kaiken aikaa. Prestigen uuden malliston satuloissa - jotka kaikki maksavat yli kuusi tonnia - on rungossa vaijeri, niin että ne taipuvat hiukan.

Jalustinremmit kiinnitetään satulaan rakentamisen alkuvaiheessa. Kuva: Miia Lahtinen

Satulamerkkejä on paljon, ja lisäksi erikseen mainostetaan kovasti mittatilaussatuloita. Martikainen ei kuitenkaan tässä kohtaa juuri tekisi eroa. Kaikissa hyvissä satuloissa on valtavasti muutettavia ominaisuuksia, ja toisaalta runkoja on vähänlaisesti.

”Runkotehtaita on paljon vähemmän kuin satulatehtaita, ja satulavalmistajahan menee aamulla runkotehtaalle ja tekee siihen rungon päälle sen satulansa”, Martikainen selittää.

Valintaa komposiittimuovirungon ja puurungon välillä hän ei myöskään pidä merkittävänä. Kyseessä ovat eniten mielikuva-asiat.

Martikainen kävi pääpiirteittäin läpi satulan rakentamisen. Ensimmäisenä rungon etukaareen kiinnitetään metalli, johon tulevat kiinni vastinhihnat ja jalustinkoukut. Martikainen kertoo, että etukaari hajoaa satulasta yleensä ensimmäisenä: siitä voi irrota esimerkiksi jokin niitti.

Etukaaresta pettänyt satula pitää ensin naksuntaa, sitten narinaa, hän kertoo.

Satulan komposiittirunko (vas.) ja puurunko, jossa on tyypillisesti aukko keskellä. Kuva: Miia Lahtinen

Jalustinkoukkujen kohta vaihtelee malleittain, ja se on asia, josta puhutaan nykyään paljon. Eri ihmisillä on erilainen lantion malli, mikä vaikuttaa siihen, missä ratsastaja pystyy pitämään jalkaansa niin, että se pysyy rentona ja toimivana.

Satulan jousto tulee istuinosan sisällä olevista turvavyömäisistä hihnoista. Niiden laittamisen jälkeen satula peitellään vaahtomuovilla, jolla saadaan satulan pehmeys. Vaahtomuovien muotoilu myös tekee satulasta enemmän tai vähemmän kuppimaisen, eli tässä kohtaa säädetään missä ratsastaja istuu. Osa haluaa liikkua satulassa, mutta osa arvostaa sitä, että satulassa pysyy paikoillaan.

Sitten vaahtomuovin päälle laitetaan nahka, vedetään vastinhihnat paikoilleen ja niitataan ne kiinni. Vasta sitten on satulan paneelien aika. Niiden avulla satula muotoillaan sopivaksi hevoselle. Sen jälkeen eivät puutu kuin siivet, ja satula on viimeistelyä vaille valmis.

Paneeleita on erilaisia. Laminaattisatulasta saadaan matala, villasatulasta pehmeämpi ja muotoiltavampi.

Satulassa siiven tulisi olla niin löysä, että se liikkuu lavan tieltä pois. Jos hevonen häiriintyy tästäkin, se tarvitsee lapatilallisen satulan.

Atte Martikainen käyttää satulansovituksessa painehuopaa, joka kertoo, miten paine tulee satulaan liikkeessä. Kuva: Miia Lahtinen

Kun satulaa sovitetaan, se halutaan hevosen selkään kantamaan mahdollisimman isolla alueella. Siksi satulansovittaja katsoo, onko hevosen selkä pyöreä, A-mallia vai U-mallia. Hevosen selän ja satulan etukaaren janojen tulisi olla saman suuntaiset. Jos hevosen sään alueelta puuttuu lihaksia, eli sillä on lapakuopat, pitää väli täyttää irrallisilla täytehuopapaloilla, että selän lihakset pääsevät kasvamaan.

Hevosen liikkuessa satulan kautta tulevan paineen pitäisi tulla hevosta kohti ylhäältä. Sivusuunnasta tuleva paine kääntyy liikkeessä hevosta kohti ja hevonen alkaa puristuksen takia liikkua huonommin. Satulan täyttäminen lisää puristavaa painetta.

On yleistä, että satula aiheuttaa ongelmia hevosen sään alueen lihaksille, ja joskus epämukavuus heijastuu lanneselkään ja ristiselkään saakka.

Murheita on usein myös leveillä hevosilla, joilla ei ole kunnollista satulansijaa, esimerkiksi monilla suomenhevosilla.

”Kun meille tulee satulansovittajia luennoimaan, he sanovat, että älkää ottako malliksi sitä teidän omaa rotua”, Martikainen paljastaa.

Tietokoneen näyttö kertoo painehuovan välittämän datan. Kuva: Miia Lahtinen

Välillä satulaongelmia pyritään ohittamaan rungottomilla ja lampaankarvasatuloilla, mutta joskus niissä istuinluiden paine tulee pienelle alueellaeja lähelle rankaa, Martikainen muistuttaa.

Kun treeniä tehdään paljon, sopivien varusteiden merkitys korostuu.

”Puukengillä käyt postilaatikolla, mutta juoksemiseen tarvitset kunnon kengät”, Martikainen vertaa.

Asia koskee sekä hevosia, että ratsastajia. Ykkösperiaate on valita siipi ratsastajan jalan mukaan ja istuin hänen takapuolensa mukaan. Istuimen koko löytyy kokeilemalla. Ennen muuta satulan pitää tuntua mukavalta.

Etenkin iän myötä ratsastajalle saattaa tulla hyvinkin tärkeäksi, millaisessa satulassa hän istuu. Lonkat eivät saisi tulla kipeiksi. Joskus helpotus löytyy estesatuloista, joissa vanhan jalan saa edemmäksi. Koulusatulaakin voi muotoilla niin, että siipeä tuodaan eteen, istuinta loivennetaan ja tuet asetetaan niin, että ratsastajalla on mahdollisuus liikkua ja jalka pääsee eteen. Myös istuingeeleillä voidaan auttaa ratsastajan oloa.

”Satuloitahan on muuten tehty vasta 10 vuoden ajan naisten lonkille. Siihen saakka naisen on pitänyt sopeutua miehille tehtyihin satuloihin”, Martikainen huomauttaa.

Huopapaloja voi taitella. Huovan sijasta ei voi käyttää esimerkiksi superlonia, joka litistyy liikaa. Kuva: Miia Lahtinen

Etukaaren paikka on kahden, maksimissaan kolmen sormen verran lavan takana. Estesatulassa ei saa antaa löysän siiven hämätä – se ei kanna painoa, joten sitä saa tullakin lavan päälle. Painoa ei myöskään tule aivan satulan taakse asti.

Hevosen viimeisen kylkiluun takapuolelle ei saa tulla painetta.

Lyhyempiä ja lyhyempiä satuloita rakentamalla pyritään saamaan hevosen selän käyttö helpommaksi.

Ratsastajan painokin pitää saada tarpeeksi eteen.

”Takakaari on aika mukava istua, mutta hevoselle se on ikävää”, Martikainen sanoo.

Jos satulan takaosa nousee ilmaan hypyssä, se ei haittaa. Kun hypätään korkeita, ei pidä lukita satulaa paikoilleen.

Takakorkean hevosen kanssa satulan takapaneelin muodon merkitys korostuu. Etenkin ison mahan kanssa se hankala yhdistelmä: paine ja ratsastaja siirtyvät eteen, mikä on hevoselle kuin käsijarru.

Kaikkiaan hevosen iso maha on haaste, koska se se saa vyön liukumaan kainaloon ja vetämään satulan mukaansa.

Atte Martikainen painottaa, että kun satulaan laittaa paljon rahaa, sen pitää myös ilahduttaa. Satulan pitää olla sopiva, mutta myös oikeaa väriä ja tyyliä. ”Tämä on intohimolaji! Jos olet aina ajatellut hankkivasi ruskean satulan ja siellä onkin musta, se vaikuttaa joka kerran, kun näet sen satulan”, Martikainen sanoo. Kuva: Miia Lahtinen

Jos taas satula valuu taaksepäin, sitä pitää tasapainottaa takaa, ei kiristää vyöllä.

”Vyö huolehtii vain siitä, että satula ei pompi. Mitä tiukempi vyö, sitä huonommin liikkuu hevonen”, Martikainen neuvoo.

Koulusatulassa kiristetään lähinnä taaempi vastinhihna, etummainen saa jäädä löysälle,

Satula pitää aina sovittaa liikkuvalle hevoselle, käytävällä katsotaan vain perustat.

Välillä satulan löytäminen voi olla vaikeakin, ja apua täytyy välillä etsiä myös palojen ja romaanien avulla. Mutta onhan vaikeuksissa puolensa, Martikainen velmuilee.

”Tässä lajissa voi aina syyttää välineitä”, hän vinkkaa pilke silmäkulmassa.